Wihurilta 750 000 euron lahjoitus Helsingin yliopiston uuteen huoltovarmuusprofessuuriin
7.11.2025 10:02:00 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Professorin on tarkoitus tuottaa tietoa, joka tukee etenkin yhteiskunnan pitkän aikavälin resilienssin ja huoltovarmuuden johtamista. Parhaassa tapauksessa professori voi aloittaa työnsä jo vuoden 2027 aikana.
Monialakonserni Wihuri on lahjoittanut Helsingin yliopiston huoltovarmuusprofessuuriin 750 000 euroa. Kyseessä on huomattava summa, joka vie professuurin varainhankintaa hienosti eteenpäin.
– Tämä on todella merkittävää. Lahjoitus tuo professuurin ja sitä myöten uuden tutkimus- ja opetusalan toteutumisen ison loikan lähemmäksi, kiittelee maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Ritva Toivonen.
Professorin on tarkoitus aloittaa työnsä joko vuonna 2027 tai 2028. Hänen tuottamansa tieteellinen tieto palvelee laajasti koko yhteiskuntaa ja tukee osaltaan myös Euroopan kriisinkestävyyttä sekä kokonaisturvallisuutta.
– Huoltovarmuusprofessorin tutkimukset eivät rajoitu pelkästään Helsingin yliopistoon, vaan niitä tehdään yhteistyökumppaneiden kanssa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Sillä tavalla koko valtakunta hyötyy tästä professuurista, toteaa farmasian tiedekunnan dekaani Jari Yli-Kauhaluoma.
Uusia eväitä huoltovarmuuden johtamiseen
Yli 30 maassa toimivalla Wihurilla on pitkä historia huoltovarmuuden turvaamisessa neljällä eri toimialalla: konserni valmistaa pakkauksia elintarvikkeille ja terveydenhuollon käyttöön, tarjoaa lento- ja logistiikkapalveluita sekä myy ja huoltaa erilaisia maatalous- ja työkoneita. Lisäksi se vahvistaa elintarvikealan toimitusketjujen varmuutta Suomessa.
Uusi professuuri voikin tuottaa konsernille monenlaista hyödyllistä tietoa.
– Wihuri on sitoutunut tukemaan pitkäjänteisesti suomalaista huoltovarmuusosaamista, koska uskomme, että vahva tutkimus ja koulutus ovat avain kestävään tulevaisuuteen. Professuuri Helsingin yliopistossa mahdollistaa uuden tiedon syntymisen ja varmistaa, että osaaminen siirtyy myös seuraaville sukupolville, kertoo Wihuri-konsernin toimitusjohtaja Risto Aarnio-Wihuri.
– Erityisen arvokasta on, että tehtävä yhdistää farmasian, elintarvikealan ja maatalouden näkökulmat eli kokonaisuuden, joka on keskeinen osa huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden kehittämistä.
Uusi professori tarkastelee huoltovarmuutta etenkin pitkällä aikavälillä ja taloustieteen näkökulmasta. Fokuksessa on johtaminen: Miten ruoka- ja lääkejärjestelmien toiminta taataan poikkeusoloissa? Minkälainen rooli on paikallisella tuotannolla, ja mikä on riittävä varastoinnin taso? Entä kuinka kansainvälisiin markkinoihin liittyviä riskejä hallitaan ja kuljetuksia optimoidaan? Kysymykset ovat oleellisia niin yrityksille, viranomaisille kuin järjestöillekin – ja luonnollisesti myös kansalaisille.
Helsingin yliopisto tarjoaa huoltovarmuusprofessuurille luontevan kodin. Kyseessä on ainoa Suomen yliopisto, josta löytyy saman katon alta koko ruokajärjestelmän tutkimus aina alkutuotannosta lähtien. Farmasian osaaminen on niin ikään vahvaa, ja yhteistyötä tehdään tiiviisti muiden yliopistojen kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Arja Kosonen, yhteyspäällikkö, yritysyhteistyö, p. 029 4121747, arja.kosonen@helsinki.fi
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Miten ymmärtää kärsimystä vaikeina aikoina? Tervetuloa keskustelutilaisuuteen Tiedekulmassa 3.6.20.5.2026 10:11:00 EEST | Tiedote
Vaikeat ajat koettelevat uskoa tulevaisuuteen. Erityisesti nuorten kasvavat toivottomuuden kokemukset osoittavat, kuinka tärkeää on löytää kannattelevia ja merkityksellisiä näkökulmia kärsimyksen keskellä. Mutta miten kärsimyksestä voidaan puhua tavalla, joka ei vähättele, mitätöi tai oikeuta sitä osana jotakin suurempaa hyvää?
Kutsu: Uusien professorien juhlaluennot 27.5.202619.5.2026 08:00:00 EEST | Kutsu
Helsingin yliopiston uudet professorit kertovat tieteenalojensa tuoreista tutkimustuloksista keskiviikkona 27.5. klo 14.30–16.30 yliopiston päärakennuksessa, os. Fabianinkatu 33. Juhlaluentoja on mahdollista seurata myös suoratoistona.
Tutkimus tuo toivoa – tiedettä potilaan parhaaksi 4.6.18.5.2026 14:58:58 EEST | Kutsu
Tervetuloa viettämään Toivon päivää 4.6. ja kuulemaan, kuinka suomalaista huippututkimusta viedään käytäntöön potilaiden parhaaksi. Neljä Meilahden kampuksen tutkijaa kertoo tarinansa siitä, kuinka tutkimus ja potilaiden kohtaaminen kulkevat käsi kädessä – ja tuovat ihmisille toivoa.
Hevosen kesyttämisen historia on aiemmin oletettua monipolvisempi – jopa 6000 vuotta yhteiseloa18.5.2026 11:39:20 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus viittaa siihen, että hevosen hyötykäyttö alkoi huomattavasti aiemmin kuin tähän asti on luultu. Hevosia käytettiin järjestelmällisesti ratsuina, työeläiminä ja kauppatavarana jo yli 3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, mahdollisesti vielä tätäkin varhemmin.
Suomalaiset odottavat päättäjiltä aktiivista reagointia kansainvälisen järjestelmän jännitteisiin12.5.2026 02:00:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksen mukaan 71 prosenttia suomalaisista kokee, että sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä on jo murentunut, ja he toivovat Euroopan ja Suomen vastaavan tähän tilanteeseen vahvalla ulko- ja turvallisuuspolitiikalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme