Näin Saksan Hessenissä juhlitaan isoja Eurojackpot-voittoja – perjantaina jaossa 53 miljoonan potti
7.11.2025 12:02:23 EET | Veikkaus Oy | Tiedote
Jo 13 vuoden ikään ehtinyt Eurojackpot on tehnyt vuosien varrella miljonäärejä pitkin Eurooppaa. Saksassa juhlistetaan isoja voittoja hieman eri tavalla kuin Suomessa.

Eurojackpot on myös saksalaisten suosikkipeli. Saksassa peliä tarjoavat 16 eri peliyhtiötä, jotka toimivat kukin eri osavaltioiden alueilla. Yksi näistä yhtiöistä on Saksan Hessenin osavaltiossa toimiva Lotto Hessen.
- Meillä Hessenissä suurin osa suurvoittajista tulee lunastamaan voittonsa Lotto Hessenin pääkonttorilta. Jos aika sallii, myös toinen yrityksen toimitusjohtajista eli Martin Blach tai Alexander Sausmikat saapuu henkilökohtaisesti onnittelemaan voittajaa, kertoo Katja Stauder Lotto Hessenistä.
Tapaaminen hoidetaan erityisesti siihen tarkoitukseen varatussa huoneessa, jossa on punainen sohva ja kahvinkeitin.
- Tapaaminen voidaan hoitaa siellä kaikessa rauhassa, sillä kuten Suomessakin, meillekin voittajan henkilöllisyyden säilyminen salaisuutena on kaikista tärkeintä, Stauder kertoo.
Lotto Hessenin voittajat saavat tapaamisessa myös vinkkejä siitä, miten toimia voiton jälkeen.
- Olemme keränneet listaan voittajalle hyödyllisiä asioita verotukseen, sijoittamiseen ja voittorahojen käyttämiseen liittyen. Ohjeistuksia annetaan myös siihen, miten rahaa voi lahjoittaa eri tahoille. Porukkapelin vetäjällekin on omia ohjeistuksiaan tarjolla. Tärkeimpinä ohjeina voittajille kuitenkin on pysyä vaiti ja säilyttää malttinsa, Stauder kertoo.
Vaikka Saksaan on usein osunut Eurojackpotin päävoitto, silti aivan jokaiseen haaveeseen ei ole riittänyt edes pelin entinen maksimipotti 90 miljoonaa euroa.
- Kerran eräs asiakkaamme kertoi haluavansa käyttää 90 miljoonan euron päävoittonsa Bundesliigan jalkapallojoukkueen ostamiseen. Varsin pian hänelle kuitenkin selvisi, että ei edes Eurojackpotin silloinen päävoitto riittänyt siihen, naurahtaa Katja Stauder.
On myös mahdollista, että Saksassa pelatun Eurojackpot-voittorivin pelaisi sisään vaikka joku suomalainen. Saksassa pelaaminen myyntipaikoissa on nimittäin mahdollista ilman tunnistautumista kenelle tahansa 18 vuotta täyttäneelle. Tällöin jättivoittoihin liittyy myös hurjaa jännitystä miljoonien eurojen arvoisten voittokuponkien säilytykseen.
- Jos suomalainen pelaisi Eurojackpottia Saksassa ja voitto osuisi kohdalle, tietäisi se uutta matkaa. Vaikka Eurojackpottia pelataan myös Suomessa, ei Saksassa pelatun pelin lunastaminen onnistu Veikkauksella, vaan se pitää lunastaa Saksassa. Sama käytäntö on kaikissa Eurojackpotin osallistujamaissa, Stauder avaa.
Eurojackpotin valtavia miljoonavoittoja tavoitellaan Suomen ja Saksan lisäksi nykyään Hollannissa, Italiassa, Espanjassa, Tanskassa, Virossa, Sloveniassa, Norjassa, Ruotsissa, Islannissa, Latviassa, Liettuassa, Kroatiassa, Tšekeissä, Unkarissa, Slovakiassa, Puolassa ja Kreikassa.
Suomessa juhlitaan perinteisillä tavoilla
Jos Suomessa perjantaina käy niin mahtavasti, että Eurojackpotin 53 miljoonan päävoitto osuu jonkun onnekkaan suomalaisen kohdalle, juhlistetaan asiaa Veikkauksen toimesta perinteisin menoin.
- Kun voitto osuu kohdalle, lähtee meiltä Veikkaukselta pian voiton jälkeen onnittelupuhelu voittajalle. Puhelun tarkoituksena on tietysti onnitella voittajaa ja samalla myös varmistaa, että tuore miljonääri on ylipäätään tietoinen onnenpotkustaan. Puhelussa myötäeletään voittajan tunnelmissa ja käydään myös voittoon liittyviä käytännön asioita, kertoo Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm.
Onnittelupuhelun jälkeen juhlistaminen jatkuu erityisessä paikassa.
Eurojackpotista tai muista Veikkauksen peleistä miljoonia napanneet kutsutaan juhlistamaan voittoaan Veikkauksen pääkonttorilla sijaitsevaan Miljonäärisalonkiin voittajakahvien merkeissä.
-Voittajakahveille ei tarvitse saapua yksin, sillä sinne voi ottaa mukaan kumppanin, koko perheen, ystävän tai kenen kanssa voittaja nyt haluaakin ainutlaatuisen hetken jakaa. Myös koiria on ollut useasti matkassa mukana juhlistamassa voittoa, kertoo Sundholm.
Perjantaina Eurojackpotissa on jaossa 53 miljoonaa euroa. Jos päävoitto tulisi Suomeen, olisi kyseessä seitsemänneksi suurin Suomeen osunut päävoitto.
- Miljonäärisalongin ovet aukeavat kyllä ilman pääosumaakin, sillä päävoiton kasvaessa myös toisella voittoluokalla voi päästä käsiksi miljoonavoittoihin, kertoo Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
Veikkauksen viestintäyksikkö:
Puh:09-4370 7000Kuvat

Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan euroon - Kolme 188 000 euron voittoa jakoon25.7.2026 22:50:18 EEST | Tiedote
Loton kierroksen 30/2026 arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Ensi viikolla Loton potti nousee kolmeen miljoonaan euroon.
Eurojackpotista 71 miljoonan euron päävoitto Espanjaan - Suomeen neljä 53 000 euron voittoa24.7.2026 22:26:33 EEST | Tiedote
Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa löytyi yksi täysosuma. Voittorivi on pelattu Espanjassa ja sillä voitti 71 miljoonan euron jättivoiton.
Eurojackpotin potti kohoaa noin 70 miljoonaan euroon - Rovaniemelle 224 000 euron voitto21.7.2026 22:40:05 EEST | Tiedote
Tiistain Eurojackpotin arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa perjantaina noin 70 miljoonaan euroon.
Kaikki oikein ja väärin Markkamäessä - Äänekoskelle kaksi 125 000 euron täysosumaa20.7.2026 11:46:57 EEST | Tiedote
Perjantain arvonnassa Kaikki tai ei mitään -pelissä löytyi yksi 12 oikein -tulos, joka osui Äänekosken Markkamäen K-Marketissa pelattuun kahden osuuden porukkapeliin.
Loton potti kohoaa 2 miljoonaan euroon18.7.2026 22:40:53 EEST | Tiedote
Loton illan arvonnassa ei löytynyt yhtään täysosumaa, joten ensi viikolla Loton potissa on 2 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme