Kantsun Karhut jaetaan torstaina – kisatöiden määrä ylitti odotukset
Kuluttajat keskiöön nostava uusi mainoskilpailu keräsi lyhyessä ajassa lähes 250 osallistujaa liki 50 eri toimistosta. Voittajat julkistetaan torstaina 13. marraskuuta Kannelmäen Kannel-Krouvissa.

Historian ensimmäiset Kantsun Karhut jaetaan torstaina. Mainosalan uutuuskilpailun tuomareina toimii ammattilaisten sijaan tavallisista kuluttajista koostuva raati.
Palkintoja jaetaan seitsemässä eri kategoriassa, jonka lisäksi mukana on kaikille avoin kansanäänestys, jossa yleisö valitsee kisatöiden joukosta oman suosikkinsa.
Kansanäänestykseen pääset tästä linkistä. Äänestysaikaa on keskiviikkoon 12.11. asti.
Kisaan osallistuneiden toimistojen ja töiden määrä yllätti järjestäjät. Kantsun Karhuihin ilmoitettiin miltei 250 työtä 48 eri toimistosta. N2 Creativen luova johtaja Jan Sederlöfin mukaan suosio ylitti roimasti kaikki odotukset.
”Kuluttajalähtöiselle mainoskisalle on selvästi kysyntää”, Sederlöf toteaa. ”Paljon on tullut sellaista viestiä, että on hienoa, kun joku vihdoinkin järjestää tällaisen.”
Sederlöfistä on ollut hieno huomata, että Kantsun Karhut koetaan merkityksellisenä kilpailuna, eikä vain sisäpiirin vitsinä. Vastaanotto on ollut intohimoista ja shortlistille pääsemistä on juhlistettu samalla tavalla kuin menestymistä missä tahansa etabloituneemmissakin mainoskisoissa.
Liikkuva kuva kiinnostaa
Ylivoimaisesti eniten osallistujia on tullut liikkuvan kuvan kategoriaan. Sederlöfin mukaan se kielii siitä, että kyseisessä kategoriassa tehtyjen töiden uskotaan eniten puhuttelevan kansaa.
”Toisaalta kategorisointikin on tänä päivänä hankalaa: liikkuvaa kuvaa on esimerkiksi kaikkialla aina ulkomainonnasta internettiin ja televisioon”, Sederlöf lisää.
Kantsun Karhuja järjestäessä Sederlöfin on yllättänyt myös työn määrä.
”Jos kisaentryjen tekeminen on työlästä, niin kisojen järjestäminen se vasta onkin,” Sederlöf naurahtaa.
Kuluttaja on ykkönen
Kantsun Karhut onnistui lyhyessä ajassa keräämään taakseen listan toinen toistaan vaikuttavampia kumppaneita. Mukana ovat muun muasssa Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta eli SOK, Ukko.fi, Kotipizza ja Gigantti.
“Mainonnan ainoa kohde on ihminen. Asia, joka on alalla tuntunut joskus olevan kadoksissa. Kantsun Karhut nostaa tavallisen ihmisen, eli meidän kaikkien tärkeimmän tuomarin takaisin alan auktoriteetiksi ja siksi meidän oli helppoa lähteä tapahtumaa tukemaan”, toteaa SOK:n markkinointijohtaja Lauri Toivonen.
Kantsun Karhut jaetaan torstaina 13.11. Helsingin Kannelmäessä sijaitsevassa Kannel-Krouvissa. Gaalan juontaa Sami Kuronen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt
Matti Tuomela
+358 405137220
matti.tuomela@mellakka.fi
Kuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
N2-konserniin kuuluvat N2 Creative, N2 Albiino, VML, Mellakka Helsinki, Mellakka Events ja Mellakka Management.
Konsernissa työskentelee 120 ihmistä ja sen liikevaihto oli viime vuonna 22,5 miljoonaa euroa. N2 Helsingin osaomistaja on maailman suurin markkinointiviestintäkonserni WPP.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta N2
Uusi mainosalan gaala päästää ääneen tavalliset kuluttajat – Kantsun Karhut jaetaan 13.11. kannelmäkeläisessä pubissa23.9.2025 09:58:00 EEST | Tiedote
Tarkoitus on ravistella alaa ja muistuttaa, että mainosten ensisijainen tehtävä ei ole tuomaristojen, vaan kuluttajien hurmaaminen”, toteaa N2 Creativen vastaava luova johtaja Jan Sederlöf.
N2 Helsinki Oy vahvistaa digitaalisen markkinointiviestinnän osaamistaan – vaikuttajamarkkinointitoimisto Hypement osaksi konsernia11.11.2021 11:13:53 EET | Tiedote
N2 Helsinki on ostanut 50 % vaikuttajamarkkinointitoimisto Hypement Oy:n osakkeista sen perustajaosakkailta Max Kolulta ja Jani Isakssonilta. Kaikki osakkaat ja työntekijät jatkavat yhtiön palveluksessa, ja Jani Isaksson on kaupan yhteydessä nimitetty yhtiön toimitusjohtajaksi. Hypementin asiakkaita ovat muun muassa Finnair, Klarna sekä Sinebrychoff. “Hypement-kauppa parantaa vahvaa vaikuttajamarkkinointiosaamistamme entisestään. Konserniyhtiömme Mellakka Helsinki ja Mellakka Management ovat jo merkittäviä toimijoita alalla, mutta Hypement tuo meille lisävoimia ja erilaista näkemystä. Yhtiöllä on erittäin vahva osaaminen populaarikulttuurin ja urheiluvaikuttajien keskuudessa. Suurella osalla Hypementin henkilökunnasta on itselläänkin urheilutausta, joten he ovat luontevia ja luotettuja toimijoita alalla niin vaikuttajille kuin asiakkaillekin”, N2 Helsinki -konsernin toimitusjohtaja Alex Nieminen kertoo. Myös Hypement Oy:n toimitusjohtaja Jani Isaksson kokee, että kaupoista on merkittäv
N2:n kampanja kiteytti Roosa nauhan rohkean mission: tehdään suomalaisista maailman välittävin kansa8.10.2020 09:40:47 EEST | Tiedote
Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys tukee nyt kaikkea suomalaista syöpätutkimusta. N2 kiteytti Roosa nauhan rohkeat tavoitteet menestyksekkääksi kampanjaksi.
Alex Niemisen podcast-uutuus kehottaa yrityksiä pysähtymään, arvioimaan ja toimimaan2.4.2020 08:26:10 EEST | Tiedote
Pysähdy. Arvioi. Toimi! -podcastissa keskustellaan koronakriisin vaikutuksista ja ratkaisuista markkinointialan huippuosaajien kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme








