Koulukino Suoratoisto tavoittanut jo 180 000 oppilasta – kulttuuri kouluissa entistä saavutettavampaa
Koulukino Suoratoisto tekee koulujen kulttuurikasvatuksesta yhdenvertaisempaa ja turvallisempaa: palvelu helpottaa opettajien työtä ja varmistaa tekijänoikeuslain kunnioittamisen.

Vuonna 2025 Opetushallitus on hankkinut keskitetysti käyttölupia Koulukino Suoratoiston elokuviin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisen asteen opetuksessa.
Kyseessä on merkittävä askel kohti yhdenvertaisempaa kulttuurikasvatusta ja tekijänoikeuksien kunnioittamista, kun elokuvien oikeudenomistajat saavat heille kuuluvat korvaukset, ja opettajat voivat käyttää elokuvia opetuksessaan turvallisesti ja luvallisesti.
Vuoden 2025 aikana lähes 180 000 oppilasta on katsonut elokuvan osana opetusta Koulukino Suoratoiston kautta ja käsitellyt sitä osana opetusta. Palvelua käyttää jo noin 9 800 opettajaa.
”Koulukino Suoratoisto on osoittanut tarpeellisuutensa lyhyessä ajassa”, toteaa erityisasiantuntija Hanna Laurinsalo Koulukinosta.
Elokuvan julkiseen esittämiseen tarvitaan aina lupa
Elokuvan käyttö opetuksessa katsotaan julkiseksi esittämiseksi, joka vaatii käyttöluvan. ”Aiemmin oppilaitokset ovat joutuneet hankkimaan luvat itse, mikä on rajoittanut audiovisuaalisen lukutaidon opetusta erityisesti tiukassa taloustilanteessa”, Laurinsalo kertoo.
Koulukino Suoratoisto on Suomessa ainoa suoratoistopalvelu, joka tarjoaa sekä elokuvan että siihen liittyvän julkisen esitysluvan opetuskäyttöön. Palvelu sisältää myös pedagogiset materiaalit, jotka tukevat elokuvien käsittelyä osana opetusta.
Opetushallituksen hankkimien lupien avulla Koulukino Suoratoisto tukee opetuksen maantieteellistä ja taloudellista yhdenvertaisuutta. Helppokäyttöisenä digitaalisena palveluna se tuo kulttuurisisällöt saavutettaviksi kaikille oppilaitoksille riippumatta sijainnista tai resursseista. Palvelua käytetään jo 350 paikkakunnalla ympäri Suomen.
Palvelun maksuttomuus kouluille jatkuu vuonna 2026, mutta pysyvää rahoitusratkaisua odotetaan yhä
Koulukino Suoratoiston käyttö Opetushallituksen hankkimilla luvilla jatkuu perusopetuksessa, toisen asteen opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa toistaiseksi myös vuonna 2026.
Kulttuuripoliittinen selonteko korostaa taide- ja kulttuurikasvatuksen merkitystä kouluissa ja edellyttää sen olevan saavutettavaa kaikille oppilaille. Koulukino Suoratoisto vastaa tähän tarpeeseen konkreettisesti.
Eduskunta on jo vuonna 2022 todennut välttämättömäksi elokuvan sisällyttämisen koulujen käyttölupiin, mutta pysyvä rahoitus puuttuu edelleen.
Opetushallituksen hankkimien lupien ansiosta palvelun käyttö kouluissa on maksutonta vain määräaikaisesti. Eduskunnalta odotetaan ratkaisua, jolla turvataan Koulukino Suoratoiston jatkuvuus ja varmistetaan, että oikeudenomistajat saavat korvauksen teostensa käytöstä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi FreeseKoulukino
Puh:0400746862outi.freese@koulukino.fiHanna Laurinsalo
Puh:050 532 7447hanna.laurinsalo@koulukino.fiKuvat
Linkit
Koulukino on elokuvakasvatuksen valtakunnallinen asiantuntijajärjestö
Koulukinoyhdistys on elokuvanlukutaidon asiantuntija, joka kannustaa kouluja elokuvan pariin ja tarjoaa opettajille ja muille kasvattajille elokuvakasvatuksen välineitä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Koulukino
Opetushallituksen hankkimat luvat otettiin innokkaasti vastaan – yli 100 000 lasta ja nuorta näki elokuvan Koulukino Suoratoistosta osana koulupäivää3.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Koulujen ja päiväkotien on ollut tänä keväänä helpompi hyödyntää elokuvia opetusmateriaalina, kun Opetushallitus hankki erän käyttölupia Koulukino Suoratoiston elokuviin ainakin vuoden 2025 loppuun asti.
Elokuvia saa nyt katsoa kouluissa maksutta OPH:n hankkimilla käyttöluvilla – Koulukino Suoratoiston uudistunut palvelu on avattu20.1.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Koulukino Suoratoiston elokuvia saa nyt esittää maksuttomasti varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisen asteen oppilaitoksissa Opetushallituksen hankkimien käyttölupien ansiosta. Uudistunut palvelu on nyt avattu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

