Uusi teknologia ja ajankohtaiset puheenaiheet esillä Apuväline 2025 -tapahtumassa Tampereella
8.11.2025 16:07:37 EET | Expomark | Tiedote
Apuvälineala elää muutoksen aikaa, mutta suunta on selvä: kohti yksilöllisempää, osallistavampaa ja hyvinvointia tukevaa tulevaisuutta. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 6.–8.11. järjestetyssä Apuväline 2025 -tapahtumassa vieraili kolmen päivän aikana yhteensä noin 8100 alan ammattilaista, apuvälineiden käyttäjää ja vaikuttajaa.

Tapahtumassa korostuivat mm. uuden vammaispalvelulain tuomat muutokset henkilökohtaiseen apuun, apuvälinealan teknologiset uutuudet sekä vahva viesti: katse on tulevaisuudessa ja käyttäjien osallisuudessa.
Vuoden alussa voimaan tullut vammaispalvelulaki herätti keskustelua. Invalidiliitossa lain toimivuutta on seurattu tarkasti.
– Laki ei saa olla säästölaki, sillä esimerkiksi henkilökohtaisen avun käyttö on subjektiivinen oikeus. Kyse on hallituksen tahtotilasta ja siitä, että hyvinvointialueilla on lain soveltamiseen sekä osaamista että tarvittavat resurssit, myös taloudelliset, totesi Invalidiliiton juristi Henrik Gustafsson.
Laki tuli voimaan Gustafssonin mukaan raakileena, ja onkin hyvä, että sen soveltamisalaa nyt täsmennetään. Mukaan tarkasteluun on tulossa mm. elämänvaiheen käsite.
– Muuttuvat tilanteet lapsuudesta nuoruuteen, aktiiviseen aikuisuuteen ja vanhuusikään tulee huomioida yksilöllisesti. Esimerkiksi henkilökohtainen apu ei voi katketa elämän nivelkohdissa, hän sanoi.
Gustafsson uskoo kuitenkin tulevaan, sillä uusi laki on kokonaisuutena valmisteltu YK:n vammaissopimuksen ratifioinnin jälkeen.
– Yleissopimus toimii vankkana tukena, kun edistetään vammaisten henkilöiden osallisuutta ja yhdenvertaisuutta arjessa ja palveluissa, hän lisäsi.
Tekoäly muuttaa apuvälinealaa
Messujen näyttelyosastoilla esiteltiin uusia innovaatioita, niistä monessa tekoäly oli isossa roolissa.
– Tekoälystä on tullut tärkeä apuri, ja yhä useampi näkövammainen käyttää tekoälypohjaisia ääniavustajia arjen hallintaan, kuten valojen säätöön tai ympäristön kuvailuun, kertoi Näkövammaisten liiton työelämäpalvelujen digitalisaatioasiantuntija Ville Lamminen.
Lamminen esitteli tapahtumassa uudenlaista tekoälypohjaista kuvailuapua, ja seuraavaksi odotukset kohdistuvat älylaseihin. Ne antavat näkövammaiselle liikkujalle reaaliaikaista opastusta suoraan näkökenttään. Älylasien esiinmarssia Lamminen ennustaa jo seuraavilla messuilla.
– Tekoäly on hyvä apu ja se antaa lisää vapautta ja turvallisuutta, mutta se ei kuitenkaan korvaa avustajaa, ystävää tai opaskoiraa, Lamminen muistutti.
Myös liikkumisen apuvälineet, kuten vaikkapa Ottobockin käsiproteesit, hyödyntävät tekoälyä. Uuden sukupolven käsiproteesien ohjausjärjestelmä käyttää monimutkaisia algoritmeja proteesin intuitiiviseen ohjaukseen.
– Tekoälyn avulla proteesin käyttäjä saa vaivattomammin itselleen sopivan apuvälineen, sillä joustava järjestelmä oppii suoraan käyttäjän yksilöllisistä liikekomennuksista ja tottumuksista. Käyttäjä voi myös itse hienosäätää proteesin ohjausta älypuhelinsovelluksen kautta, kertoi Ottobockin tuotespesialisti Kalle Lindfors.
Luontoliikuntaa, soveltavaa liikuntaa ja paraurheilua
Suomen Paralympiakomitean Liikuntamaa järjestettiin Apuvälinetapahtuman yhteydessä. Liikuntamaassa sai vinkkejä paraurheilusta ja soveltavasta liikunnasta yli 20 lajipisteellä. Lauantain perhepäivänä kannustettiin koko perhettä tutustumaan erilaisiin liikuntamuotoihin ja apuvälineisiin.
Perjantaina järjestettyyn parapenkkipunnerruksen kisaan oli kutsuttu vuoden 2025 kisojen parhaita nostajia. Voittajiksi selviytyivät Harri Kauppila (tulos 170 kg) ja Nelli Kinnunen (tulos 68 kg). Kilpailun järjestäjänä oli Suomen Paravoimailijat ry.
Esteettömästä luontoliikunnasta sai tietoa Liikuntamaassa ja Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike-toiminnan osastolla. Malikkeen esittelemät maastoliikkumisen apuvälineet mahdollistavat pääsyn kivikkoisille ja juurakkoisille poluille, joihin tavallisilla pyörätuoleilla tai rollaattoreilla ei pääse.
Apuväline 2025 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 6.–8.11.2025. Järjestäjinä Expomark Oy ja Invalidiliitto yhteistyössä Healthtech Finlandin, Näkövammaisten liiton, Sailab – MedTech Finland ry:n ja Suomen Paralympiakomitean kanssa.
apuvaline.expomark.fi | #apuvälinemessut #apuväline25
Kuvia tapahtumasta vapaasti median käyttöön >>>
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina HiekkataipaleMarketing and communication specialistExpomark Oy
Puh:+358 40 550 5950taina.hiekkataipale@expomark.fiKuvat




Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Expomark
Riihimäen Erämessut kokosi yli 25 800 luonnossa liikkujaa – aurinkoinen sunnuntai kruunasi viikonlopun7.6.2026 17:12:46 EEST | Tiedote
Riihimäen Erämessut järjestettiin 5.-7.6.2026, ja aurinkoinen sunnuntai kruunasi koko viikonlopun. Pohjoismaiden laajimpaan eräalan tapahtumaan saapui yhteensä yli 25 800 luonnossa liikkujaa, ja messualueella oli mukana yli 250 näytteilleasettajaa metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja luonnossa liikkumisen parista.
Suurella suomalaisella retkeilypalkinnolla neljä voittajaa6.6.2026 09:33:03 EEST | Tiedote
Ensimmäistä kertaa jaetulla tunnustuksella nostettiin esiin vastuullisuutta, innovaatioita ja vaikuttavuutta. Palkinnot jaettiin Riihimäen Erämessuilla perjantaina 5.6.2026.
Kesäinen avaus Riihimäellä: Erämessut liikkeelle uutisilla ja elämyksillä5.6.2026 17:18:36 EEST | Tiedote
Riihimäen Erämessut käynnistyivät perjantaina 5.6. reippaasti keräten ensimmäisenä päivänä paikalle yli 7500 metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja luonnon ystävää. Mukana on yli 250 näytteilleasettajaa sekä runsaasti ohjelmaa ja mahdollisuuksia kokeilla. Tunnelma messualueella oli alusta asti innostunut, kun joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma kokosi jälleen yhteen uusia ja vanhoja tuttuja.
Suurella suomalaisella retkeilypalkinnolla neljä voittajaa5.6.2026 14:30:00 EEST | Kutsu
Ensimmäistä kertaa jaetulla tunnustuksella nostettiin esiin vastuullisuutta, innovaatioita ja vaikuttavuutta. Palkinnot jaettiin Riihimäen Erämessuilla perjantaina 5.6.2026.
Tervetuloa Riihimäen Erämessuille 5.-7.6.2026!26.5.2026 12:32:44 EEST | Kutsu
Metsästyksen, kalastuksen ja retkeilyn harrastajat ja asiantuntijat koolla Riihimäellä Kutsumme median edustajat lämpimästi tervetulleeksi mukaan Riihimäen Erämessuille. Mukana on yli 200 näytteilleasettajaa sekä runsaasti ohjelmaa ja kokeiltavaa. Alansa legenda on koonnut metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja monipuolisesti luonnossa liikkuvat yhteen jo 1972 vuodesta lähtien.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme