SB-Pro vei kärkiottelun, ÅIF:lle kauden avausvoitto
8.11.2025 20:30:44 EET | Fliiga | Tiedote
F-liigan viikon kärkiottelu pelattiin Nurmijärvellä, jossa SB-Pro aiheutti mestari Classicille kauden toisen tappion voittamalla rangaistuslaukauksilla 4-3. Jumbo ÅIF puolestaan haki Lappeenrannasta kauden avauspisteensä kaatamalla SaiPan rangaistuslaukauksilla 5-4.
Classic johti vielä kolmannessa erässä 2-0, mutta SB-Pro puristi rinnalle Laura Hietamäen maalilla ja Elina Kujalan kuudella viittä vastaan iskemällä osumalla. Lotta Purhonen siirsi Classicin vielä kerran edelle minuuttia ennen loppua, mutta maalivahdin vetäminen penkille toimi jälleen ja Elina Kujalan tasoitus vei ratkaisun rangaistuslaukauksille saakka. Niissä Classic onnistui vain kahdesti, ja Veronika Kopecka ja kahdesti maalannut Petra Aallonen johtivat Pron voittoon. Kisa päättyi Emmi Pölösen venyessä Classicin Suvi Hämäläisen laukaukseen.
Lappeenrannassa johti ÅIF pelin puolivälissä 3-1, mutta SaiPa kiri ennen toista erätaukoa tasoihin ja kolmannessa Elsa Holopaisen maalilla edelle. ÅIF:n päästyä ylivoimalla laukoi kuitenkin Sandra Ojanen pelin tasoihin Noona Björkmanin syötöstä. Lappeenrannassa johti ÅIF pelin puolivälissä 3-1, mutta SaiPa kiri ennen toista erätaukoa tasoihin ja kolmannessa Elsa Holopaisen maalilla edelle. ÅIF:n päästyä ylivoimalla laukoi kuitenkin Sandra Ojanen pelin tasoihin Noona Björkmanin syötöstä. Rangaistuslaukauskisassa nousivat ÅIF:n sankareiksi kisan ainoan maalin upottanut Riina Latvakoski ja SaiPan nollannut maalivahti Helmi Rauhala.
TPS otti kauden kahdeksannen voittonsa ja kasvatti sarjajohtonsa neljään pisteeseen, kun se kaatoi vieraissa Kooveen 5-3. Koovee lähti vielä toiseen erään 2–1-johdossa, mutta sitten Noora Isomäki, Emilia Pietilä, Ina Leminen ja Henrika Maikola takoivat kuuteen minuuttiin neljä maalia siirtäen turkulaiset jo 5–2-johtoon. Mia Valleniuksen kavennus toisen erän puolivälissä jäi ottelun päätösmaaliksi.
Sarjanousija Northern Stars otti kauden toisen voittonsa ja ensimmäisen kolmen pisteen saaliinsa, kun Pirkkalan Pirkat taipui kotonaan 4-3. Maaleja nähtiin vasta avauserän lopulla ja sitten niitä tulikin kolmessa perättäisessä vaihdossa, kun Pirkkain Oona Hirsimäen avausosuma sai jatkokseen vieraiden Jenna Jolkkosen tasoituksen ja Ella Suonpään johtomaalin. Suonpää nousikin päivän nimeksi, kun hän iski toisessa erässä tilanteeksi 3-1 ja kolmannessa jo 4-1 Northern Starsille. Pirkkain loppukiri ilman maalivahtia tuotti vielä Pinja Ryömän ja Sanni Kolin kavennukset, mutta viimeiset kaksi minuuttia vieraiden puolustus ja maalivahti Jana Pleisch kestivät.
Sarja jatkuu sunnuntaina ottelulla Northern Stars–FBC Loisto.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Seitsemän pisteen Riku Hakanen ja neljän maalin Juuso Ahola sunnuntain hahmot15.3.2026 19:28:46 EET | Tiedote
Eilen OLS:n vieraissa 12-2 voittanut Nokian KrP jatkoi siitä, mihin jäi, kun joukkueet kohtasivat tänään uudelleen samalla areenalla. Nyt nokialaisten voittolukemat olivat 9-1 Juuso Aholan laukoessa neljä maalia. Riku Hakanen puolestaan latoi tehot 4+3 SPV:n 12–3-vierasvoitossa FBC Turusta.
Nurmon Jymy varmisti sarjapaikkansa, Classic kiinni runkosarjan voitossa14.3.2026 20:49:12 EET | Tiedote
F-liigan lauantain kierroksella Nurmon Jymy varmisti sarjapaikkansa kaatamalla vieraissa LASBin 5-3. Nurmolaisilla on ennen viimeistä kierrosta nyt viiden pisteen etumatka karsijan paikalla olevaan LASBiin.
Naisten runkosarja paketissa, tässä ovat puolivälieräparit14.3.2026 17:27:00 EET | Tiedote
F-liigan naisten runkosarja pelattiin tänään loppuun, ja saman tien valittiin myös puolivälierien otteluparit. Runkosarjan voittaja TPS sai valita ensimmäisenä vastustajansa sijoilta 5-8, minkä jälkeen valitsi kakkonen Classic ja sitten kolmonen SB-Pro.
Indians sinetöi FBC Turun kohtalon, TPS löi Nurmon Jymyn13.3.2026 21:37:42 EET | Tiedote
F-liigan miesten sarjassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua, joissa pudotuspeleihin valmistautujat ottivat kotivoiton häntäpään ryhmistä. Westend Indians kaatoi FBC Turun 8-5 ja TPS Nurmon Jymyn 6-4. Samalla varmistui lopullisesti FBC Turun putoaminen ensi kaudeksi Inssi-Divariin.
Alex Eklundin tehot liikaa OLS:lle8.3.2026 18:14:05 EET | Tiedote
Alex Eklund pörräsi hirmuisessa vireessä, kun TPS kaatoi F-liigan sunnuntain ainoassa ottelussa kotonaan OLS:n 5-4. Hyökkääjä laukoi joukkueensa maaleista kolme ja syötti kaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme