Aluehallitus käsitteli osavuosikatsausta ja palautti vainajien säilytyksestä perittävän maksun valmisteltavaksi uudelleen
Aluehallitus käsitteli tammi-syyskuun osavuosikatsausta ja hyväksyi kuntoutuksen yhdistämistä koskevien yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen. Vainajien säilytyksestä perittävä maksu palautettiin yksimielisesti uudelleen valmisteltavaksi.
Aluehallitus hyväksyi kuntoutuspalvelujen yhdistämistä koskevien yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen. Sairaalapalveluiden ja avopalveluiden palvelulinjojen kuntoutuspalveluista muodostetaan yksi yhteinen toimialue. Muutos ei aiheuta henkilöstövähennyksiä. Työntekijöiden palvelussuhteen ehtoihin voi tulla uudistuksessa muutoksia. Ne voivat liittyä palkkaukseen, työaikamuotoon, tehtävänimikkeisiin, tehtävänkuviin tai työntekopaikkaan.
Aluehallitus merkitsi tiedoksi myös tammi-syyskuun osavuosikatsauksen. Pirkanmaalaisten palvelut on pystytty järjestämään pääosin lakisääteisten ja hyvinvointialueen omien tavoitteiden mukaisesti. Ylijäämää ennustetaan tälle vuodelle kertyvän 109 miljoonaa euroa. Osavuosikatsausta käsitellään myös seuraavassa aluevaltuuston kokouksessa.
Vainajien säilytyksestä perittävä maksu palautettiin yksimielisesti uudelleen valmisteltavaksi. Tavoitteena on käsitellä maksua uudelleen vielä kuluvan vuoden aikana.
Konsernijohtajan virka haettavaksi
Maanantaina päätettiin myös hyvinvointialueen konsernijohtajan viran avaamisesta julkisesti haettavaksi. Viran kelpoisuusehdot ovat soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, toimialan tuntemus ja riittävä kokemus vaativista johtamistehtävistä. Virka tulee avoimeksi vs. hyvinvointialuejohtaja Juhani Sandin jäädessä eläkkeelle. Rekrytointia varten nimettiin valintaryhmä, johon nimettiin aluehallituksesta puheenjohtajisto. Konsernijohtajan valitsee aluevaltuusto.
Aluehallitus päätti myös, että Mika Kontio hoitaa konsernijohtajan viransijaisuutta 1.1.2026 alkaen siihen saakka, kunnes valittava konsernijohtaja ryhtyy hoitamaan virkaansa.
Hallituksessa nimettiin työnantajan edustajiksi yhteistoimintaelimeen vuosille 2026–2030 hyvinvointialuejohtajan, sosiaali- ja terveysjohtajan, HR-johtajan ja pelastusjohtajan varajäsenineen. Päätöstä täydennettiin siten, että samalla päätettiin pyytää myös pääsopijajärjestöjä nimeämään omat edustajansa yhteistoimintaelimeen 12. tammikuuta mennessä.
Muut asiat hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Yhteyshenkilöt
Sand JuhaniHyvinvointialuejohtaja
Puh:044 719 5959juhani.sand@pirha.fiTainio HannaAluehallituksen puheenjohtaja
Puh:050 5671624hanna.tainio@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Tekniikansiirtotyöt Tays Keskussairaalan Lääkärintien varrella alkavat7.11.2025 13:24:04 EET | Tiedote
Tulevan M-sairaalarakennuksen rakentamista valmistelevat työt lähtevät liikkeelle marraskuussa tekniikansiirroilla Lääkärintien varrella. Tiistaista 11.11. alkaen tulevia poikkeusreittejä valmistellaan käyttökuntoon. Marraskuun loppupuolella Lääkärintien liikenne siirtyy työmaa-alueen kiertäville poikkeusreiteille.
Satatuhatta pirkanmaalaista on saanut omalääkärin ja -hoitajan7.11.2025 11:02:40 EET | Tiedote
Pirkanmaalla on syksyn aikana nimetty omalääkäri ja -hoitaja paljon palveluja tarvitseville, monisairaille ja merkittävimpiä kansansairauksia sairastaville henkilöille.
Hyvinvointialue noudatti vanhuspalvelulakia – sai seuraamusmaksun ikäihmisten asumispalvelujen yksilöhankinnoista hankintalain perusteella7.11.2025 07:50:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue hankki alkuvuodesta ikäihmisten ympärivuorokautisia asumispalveluja yksilöhankinnoilla, jotta iäkkäiden asiakkaiden ei olisi tarvinnut vaihtaa asumispalvelupaikkaa kilpailutuksen tulosten vuoksi. Tämä vanhuspalvelulain mukainen velvoite on markkinaoikeudessa nyt kuitenkin tulkittu hankintalain vastaiseksi, ja hyvinvointialueelle on määrätty 500 000 euron seuraamusmaksu. Hyvinvointialue harkitsee muutoksen hakemista päätökseen korkeimmalta hallinto-oikeudelta.
Hyvinvointialueen palvelut on järjestetty talousarvion mukaisesti – uusi potilastietojärjestelmä käytössä nyt koko Pirkanmaan perusterveydenhuollossa5.11.2025 14:51:37 EET | Tiedote
Pirkanmaalaisten palvelut on pystytty järjestämään pääosin lakisääteisten ja hyvinvointialueen omien tavoitteiden mukaisesti, selviää hyvinvointialueen vuoden kolmannesta osavuosikatsauksesta. Rinnalla on saatu käyttöön myös uusi yhtenäinen perusterveydenhuollon potilastietojärjestelmä kaikkien Pirkanmaan kuntien alueella.
Aluevaltuusto helpotti asiakasmaksujen alentamista ja perimättä jättämistä3.11.2025 21:52:39 EET | Tiedote
Pirkanmaan aluevaltuusto hyväksyi maanantaina linjaukset, joiden perusteella voidaan alentaa ja jättää perimättä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Valtuusto täydensi myös investointisuunnitelmaa ja teki hallintosääntöön toimivaltaa koskevia muutoksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme