Väitös: Yhteisöllisyys ja yksilölliset voimavarat tukevat opiskelijoiden hyvinvointia poikkeusaikoina
10.11.2025 11:10:45 EET | Tampereen yliopisto | Tiedote
Väitöstutkimuksessaan psykologian maisteri Tiia Toivonen tarkasteli suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden opiskeluhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä koronapandemian aikana ja sen jälkeen. Tutkimus osoittaa, että opiskeluhyvinvoinnin tukeminen edellyttää sekä yhteisöllisten että yksilöllisten voimavarojen vahvistamista – myös poikkeusaikojen jälkeen.

Tiia Toivosen väitöstutkimus osoitti etäopiskelun heikentäneen opiskeluhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Tulosten perusteella opiskelijoiden kokemukset kuitenkin vaihtelivat, ja osa heistä raportoi opiskeluhyvinvointinsa ja yhteenkuuluvuuden tunteensa korkealle tasolle pandemia-ajasta huolimatta. Opiskeluhyvinvointia tukivat opiskelijan usko omiin kykyihin selviytyä etäopiskeluhaasteista, kokemus yhteenkuuluvuudesta ja korkeakouluyhteisön tarjoama tuki.
Väitöstutkimuksen mukaan opiskelijoiden hyvinvoinnin tilanne vaikeutui entisestään koronapandemian pakottaessa heidät etäopiskeluun. Opiskeluhyvinvoinnilla on yhteyksiä paitsi opintojen sujuvuuteen, myös muun muassa mielenterveyteen ja myöhempään työhyvinvointiin, minkä vuoksi sen heikentyvä kehityskulku on huolestuttavaa.
Tutkimus perustuu ainutlaatuiseen pitkittäisaineistoon, jossa seurattiin Tampereen korkeakouluyhteisön opiskelijoita vuosina 2020–2022. Aineisto on kerätty osana Työsuojelurahaston rahoittamaa Turvallisesti etänä -tutkimushanketta.
Opiskelijoiden hyvinvoinnin tukeminen on koko yhteiskunnan etu
Moni iloitsi lähiopetukseen palaamisen vahvistaneen yhteisöllisyyttä, mutta osa kohtasi myös uudenlaisia ulkopuolisuuden ja eriytyneisyyden tunteita pandemian jälkeen.
– Lisäksi vaikeuksia aiheuttivat esimerkiksi opetuksen joustamattomuus, opiskelutilojen puute ja oppimisen itsesäätelyn vaikeudet. Toisaalta opiskelijat myös arvostivat vaihtoehtoisia opiskelutapoja ja kokivat niiden helpottavan opiskelun ja muun elämän yhteensovittamista, Toivonen summaa.
Tutkimuksen perusteella huomiota tulee kiinnittää yhteisöllisyyden vahvistamiseen ja opiskelijan yksilöllisten voimavarojen, kuten pystyvyysuskon ja oppimisen itsesäätelyn taitojen, tukemiseen.
– Koulutustason nosto on tärkeää Suomen tulevaisuuden kannalta, mutta tarvitsemme hyvinvoivia osaajia. Korkeakoulujen tulee huomioida opiskelijoiden moninaiset tarpeet tarjoamassaan tuessa. Opiskelijoiden hyvinvoinnin tukeminen on koko yhteiskunnan etu. Tämä edellyttää tietysti korkeakoulutuksen sekä opiskelijoiden mielenterveys- ja tukipalveluiden riittävää resursointia, Toivonen painottaa.
Heinolasta kotoisin oleva Tiia Toivonen asuu Seinäjoella ja työskentelee psykologina Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöllä.
Väitöstilaisuus perjantaina 14. marraskuuta
Psykologian maisteri Tiia Toivosen psykologian alaan kuuluva väitöskirja Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluhyvinvointi ja yhteisöllisyys koronapandemian aikana ja sen jälkeen tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 14.11.2025 klo alkaen. Paikkana on Linna-rakennuksen luentosali K103 (Kalevantie 5). Vastaväittäjänä toimii professori Eija Pakarinen Jyväskylän yliopistosta. Kustoksena toimii professori Anne Mäkikangas Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiia Toivonen
tiiatvn@gmail.com
Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Idmanin säätiö lahjoittaa Tampereen yliopistolle miljoona euroa vuosittain21.5.2026 14:10:00 EEST | Tiedote
Idmanin säätiö lahjoittaa Tampereen yliopistolle noin miljoona euroa vuodessa uusien apurahojen rahoittamiseen. Tavoitteena on vahvistaa kansainvälisten opiskelijoiden työllistymistä ja kiinnittymistä Suomeen sekä lisätä perustutkinto-opiskelijoiden mahdollisuuksia hankkia osaamista ulkomaisista huippuyliopistoista.
Tutkimus teki näkyväksi lasten tavat surra21.5.2026 09:18:42 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten suru on monimuotoista ja sosiaalista. Äskettäin päättynyt akatemiatutkijahanke avaa uuden näkökulman sosiaalityön tutkimukseen ja käytäntöihin. Tutkijat toivovat, että ammattilaiset pysähtyisivät lapsen kokemuksen äärelle ja tunnistaisivat tunteita, jotka eivät aina näy päällepäin.
Syvätason uskomuksilla on väliä – kasvun ajattelutavasta apua opettajien ja oppilaiden tukemiseen19.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Väitöstutkimuksen mukaan opettajaopiskelijat, joilla oli vahvempi kasvun ajattelutapa, sitoutuivat enemmän yhdenvertaisuuteen ja suhtautuivat innostuneemmin moninaisten ryhmien opettamiseen.
Uusi MilVerse4MDO-tutkimushanke kehittää Suomen puolustusekosysteemiä – ratkaisuja moderniin sodankäyntiin18.5.2026 14:33:30 EEST | Tiedote
MilVerse4MDO-projektin tavoitteena on kehittää uusia ratkaisuja modernin sodankäynnin tarpeisiin. Kolmivuotisen Business Finland -rahoitteisen tutkimus- ja kehityshankkeen budjetti on yli 13 miljoonaa euroa.
Asiantuntijoita kuormittavat digitaalisen vuorovaikutuksen suuri määrä ja heikko laatu – työhyvinvointia edistävät selkeät käytännöt18.5.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Väitöstutkimuksen mukaan asiantuntijatyön digitaalisesta vuorovaikutuksesta johtuvaa kuormitusta ei voida keventää pelkästään viestinnän määrää vähentämällä. Työhyvinvointia lisäävät esimerkiksi organisaation tuki, selkeät viestintäkäytännöt ja vuorovaikutuksen laadun kehittäminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme