Vihtiin sijoittuva historiallinen romaani sukupolvet ylittävästä sitkeydestä ja toivon ylläpitämisestä
Kuusihameen helmassa on romaani vihtiläisestä torppariperheestä historian tapahtumien tuiverruksessa. Se on kertomus elämän julmuudesta, anteeksiannosta ja rakkaudesta, jota ei tarvitse purkaa sanoiksi.

Silja Mäen romaani Kuusihameen helmassa – vihtiläisen torpan tarina on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana.
Elviira ja hänen miehensä Iivari elävät vaatimatonta torpparin elämää, kun vuoden 1918 tapahtumat vyöryvät yli ja Iivari päätyy Viaporin vankileirille. Pari vuosikymmentä myöhemmin heidän poikansa Oiva veljineen joutuu rintamalle. Vuodet pitävät sisällään kovaa työtä, piilottelua, sairauksia ja surua, mutta myös ilon ja onnen hetkiä. Kaiken keskellä Oivalle tuovat lohtua vanhat tarinat ja Elviiralle turvaa pihan vakaat kotikuuset, jotka ovat nähneet monet sukupolvet ja ihmiskohtalot jo ennen heitä. Mutta suojaavatko metsien kuuset perheen miehiä sotien kohtaloissa?
Silja Mäki on kirjallisuusterapeutti ja psykoterapeutti, jolle tarinat ja tarinankerronta ovat tärkeitä niin omassa elämässä kuin työssäkin. Psykoterapiatyönsä ohella Mäki toimii kirjallisuusterapiakouluttajana ja koulutusten johtajana sekä ohjaa kirjallisuusterapiaryhmiä. Lisäksi hän on Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n varapuheenjohtaja ja Kirjallisuusterapia-lehden vastaava päätoimittaja. Hän on kirjoittanut ja toimittanut yhdessä kollegoidensa kanssa kirjallisuusterapia-alan kirjoja.
MÄKI, SILJA : Kuusihameen helmassa – vihtiläisen torpan tarina
352 sivua
ISBN 9789524172486
Ilmestymisaika: Lokakuu 2025
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt, haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista voi lähettää osoitteeseen info@momentumkirjat.fi.
Vuonna 2023 perustettu Momentum Kirjat kuuluu Aviador Oy:hyn, kuten myös vuonna 2012 perustettu Aviador Kustannus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaMomentum Kirjat
Puh:+358 50 591 6059info@momentumkirjat.fiJarkko MaliMyyntijohtajaMomentum Kirjat
Puh:+358 50 3688335jarkko@aviador.fiKuvat
Linkit
Momentum Kirjat
Suotie 15
05200 Rajamäki
Momentum Kirjat on kotimainen kirjankustantamo. Julkaisemme elämäkertoja, historiikkeja sekä kauno- ja tietokirjallisuutta kustanteina ja palvelukustanteina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Momentum Kirjat
Espoolaisen V. Mutkan satiirinen romaani kuvaa kertojan matkaa menestyjäksi10.11.2025 08:45:00 EET | Tiedote
Menestyjän käsikirja on kivikasvoista poliittista satiiria. Kertomusta rytmittävät tekstiin sisällytetyt pseudotieteelliset tietoiskut, joissa kertoja esittelee alansa käsitteistöä Friedman's Doctrine -oppijärjestelmän kautta.
Salolaisen Sami Joensuun esikoisromaanissa etsitään tietä Eedeniin10.11.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Sami Joensuun romaani 70 kiveä on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. "Tuntuu kuin viinirypäle poimittaisiin puusta, se murskattaisiin ja siitä syntyisi täydellistä viiniä oman prosessinsa kautta. Käyminen hajottaa entisen minämme ja haihduttaa meistä liat pois, jalostaa ja puhdistaa meidät. Ja me valaistumme." Eksistentiaalisessa kertomuksessa kaksi itsensä hukannutta, Elias ja Amelia, kohtaavat Espanjassa ja alkavat etsiä yhdessä tietään Eedeniin. Yhdessä paikallisten kanssa Elias ja Amelia maalaavat myllyn seinään historiansa muraaliksi kuvastamaan uskoa ja toivoa ihmisyyteen. Ehkä se toisi myös vastauksia ja rauhan eksyneiden sisimpiin. Sami Joensuu (s. 1973) on Salon Angelniemellä asuva muusikko ja taiteilija. 70 kiveä on hänen esikoisteoksensa, joka syntyi tarpeesta tutkia muuttuvaa maailmankuvaa oman taiteellisen identiteetin murroksessa. JOENSUU, SAMI : 70 kiveä 157 sivua ISBN 9789524172202 Ilmestymisaika: Syyskuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Tamperelaisen Janne Riitakorven esikoisteos on vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen sijoittuva poliittinen trilleri – julkistamistilaisuus Pääkirjasto Metsossa ti 25.11. klo 185.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Naamion takaa on todentuntuinen kertomus Venäjän hyökkäyksestä Suomeen, diplomaattisesta pelistä ja suomalaisten taistelutahdosta. Tapahtumien edetessä vauhdilla, poikkeuksellista rohkeutta vaaditaan niin valtiojohdolta kuin tavallisilta suomalaisiltakin.
Valkeakoskelaisen Anna Weckströmin esikoisromaani kuvaa yhteiskunnan kipukohtia suljettujen ovien takana4.11.2025 15:23:56 EET | Tiedote
Älä unohda minua on kertomus luottamuksesta, yksinäisyydestä ja väkivallan monista kasvoista.
Hannu Verrosen tositapahtumien innoittama Vakoojasota-romaani paljastaa pimitetyn operaation3.11.2025 14:13:28 EET | Tiedote
Tuore esikoisromaani paljastaa huumoria unohtamatta Suomen tiedustelupalvelujen huippusalaisen operaation, josta on tähän asti vaiettu. Viralliset asiakirjat operaatiosta poltettiin toisen maailmansodan lopulla vuonna 1944, koska Suomi halusi suojella Neuvostoliittoon soluttautuneita agenttejaan ja näiden perheitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

