Vuoden 2025 Sininen pallo -palkinto viidelle kestävän rakentamisen edelläkävijälle
Vuoden 2025 Sininen pallo -palkinto myönnetään viidelle kestävän rakentamisen edelläkävijälle, jotka kehittävät uusia ratkaisuja asumisen, rakennetun ympäristön ja rakentamisen kiertotalouden haasteisiin. Palkinnon kokonaisarvo on 100 000 euroa ja palkitut jakavat sen tasaosuuksin.

Sininen pallo -palkinto 2025 myönnetään Tampereen yliopiston korjausrakentamisen professori Satu Huuhkalle, Arkkitehtitoimisto Collaboratorion ja Luonnonbetoni Oy:n perustajille Kristiina Kuusiluomalle sekä Martino De Rossille sekä Spolia Oy:n perustajille Mikko Piitulaisellle ja Petri Salmelle.
Euroopan ympäristön tila on heikko, ja suurin osa EU:n ympäristö- ja ilmastotavoitteista on vaarassa jäädä saavuttamatta, selviää Euroopan ympäristöviraston lokakuussa julkaistusta raportista (EEA 2024). Raportissa todetaan myös, että suomalaisten ekologinen jalanjälki on suuri, materiaalien kulutus Euroopan korkeinta ja jätettä syntyy paljon. Rakentamisen materiaalivirrat – erityisesti sementti, teräs ja alumiini – ovat keskeinen osa luonto- ja ilmastokriisiä.
Rakentamis- ja kiinteistösektori puolestaan on maailman suurin raaka-aineiden kuluttaja ja se tuottaa globaalisti noin 35 % kasvihuonekaasupäästöistä ja 30 % jätteestä (UNEP 2024). Rakennussektori on myös EU:n ympäristökuormittavin ala: se tuottaa yli 30 % unionin ympäristöjalanjäljestä, 35 % jätteistä ja 5–12 % kasvihuonekaasupäästöistä (EEA 2024).
Vuoden 2025 Sininen Pallo -palkinnolla halutaan nostaa esiin edelläkävijöitä, jotka kehittävät uusia ratkaisuja asumisen ja rakennetun ympäristön kestävyyshaasteisiin. Palkinto myönnetään viidelle toimijalle, jotka osoittavat, että muutos on mahdollista jo nyt – tutkimuksen, muotoilun ja kiertotalouden keinoin.
“Rakentaminen on yksi suurimmista ilmastonmuutosta kiihdyttävistä sektoreista. Toisaalta korjausrakentaminen ja uudet, kestävämmät ratkaisut tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia hillitä ekologista kriisiä. Tarvitaan rohkeita ratkaisuja, jotka vievät kestävän rakentamisen sanoista tekoihin. Sininen Pallo -palkinnolla haluamme antaa tunnustuksen juuri tällaisille edelläkävijöille”, sanoo TAH-säätiön toiminnanjohtaja Henna Hakkarainen.
Korjausrakentaminen ja materiaalivalinnat vaikuttavat ratkaisevasti päästöihin
Tampereen yliopiston professori Satu Huuhka on pitkään tutkinut, miten rakennuskannan korjaaminen ja uudelleenkäyttö voivat hillitä päästöjä tehokkaammin kuin purkaminen ja uudisrakentaminen. “Jo olemassa olevien rakennusten korjaaminen ja kehittäminen, kuten laajentaminen ja käyttötarkoituksen muuttaminen, on ilmastoystävällisempi strategia kuin energiatehokkainkaan purkava uudisrakentaminen”, Huuhka sanoo.
Hänen mukaansa ratkaisuja tarvitaan heti: “IPCC:n mukaan päästövähennyksissä tarvitaan välittömästi vaikuttavia toimia. Olemassa olevien rakennusten käytön jatkaminen on yksi käyttökelpoisimpia keinoja, joka on jo nyt laajasti saatavilla. Näin saadaan myös ostettua aikaa vähäpäästöisempien rakennusmateriaalien kehittämiseen.” Huuhkan tutkimusryhmä kehittää myös purettavista rakennuksista talteen otettujen rakennustuotteiden uudelleenkäyttöä.
Arkkitehtuuria, joka haastaa totuttuja tapoja
Arkkitehdit Kristiina Kuusiluoma ja Martino De Rossi kehittävät ratkaisuja rakennusalan ilmastovaikutusten vähentämiseksi ja haastavat totuttuja tapoja rakentaa ja suunnitella. Suunnittelun filosofia pohjaa ajatukseen, jossa rakennuksia ei nähdä kertakäyttöisinä tuotteina vaan pitkäikäisinä ekosysteemin osina.
“Suunnitteluetiikkamme perustuu materiaalin kunnioitukseen ja rehellisyyteen. Siinä missä valtavirran rakentaminen usein peittää, standardoi ja kiillottaa, me etsimme sitä, mikä on raakaa, epätäydellistä ja rehellistä”, Kuusiluoma ja De Rossi kertovat.
Heidän mukaansa luonnonmateriaalit ja kierrätetyt rakenteet avaavat uudenlaisen eettisen ja esteettisen mahdollisuuden rakentamisessa. “Ne ovat terveellisiä, uudelleenkäytettäviä ja pienienergisiä – mutta ennen kaikkea ne tuovat pehmeyttä, hiljaisuutta ja inhimillisyyttä elinympäristöihimme.”
Kiertotalous tarvitsee uuden talousmallin
Spolia Oy:n perustajat Mikko Piitulainen ja Petri Salmi vievät eteenpäin rakentamisen kiertotaloutta mutta korostavat, että aidon muutoksen on ulotuttava myös taloudellisiin rakenteisiin.
“Rakennusalan on luovuttava lineaaritalouden mallista ja siirryttävä kiertotalouteen. Halvimman hinnan ja nopeimman rakennusaikataulun tilalle on muodostettava muita rakentamista ohjaavia, luontoarvoja säästäviä mekanismeja ja mittareita”, Piitulainen ja Salmi sanovat.
Heidän mukaansa kiertotaloudesta on tehtävä kilpailuetu niille, jotka uskaltavat olla edelläkävijöitä. “Strategiatyö on jo tehty – nyt on aika siirtyä kokeiluista konkretiaan kaikilla rakentamisen liiketoiminta-alueilla.”
Palkinto jaetaan 26.11.2025 klo 17–19 Helsingin yliopiston Tiedekulmassa (Yliopistonkatu 4, Helsinki). Tilaisuus on avoin yleisölle ja sitä voi seurata myös verkossa osoitteessa: https://portals.icareus.com/fi/tiedekulma/event/details/382640062
Otteita palkintoperusteluista
Tekniikan tohtori, korjausrakentamisen professori Satu Huuhka: 20 000 euroa
Tampereen yliopiston korjausrakentamisen professori Satu Huuhka uudistaa aktiivisesti rakentamisen ajattelua. Hänen uransa on suuntautunut alusta alkaen korjausrakentamiseen, rakenneosien ja materiaalien kierrätykseen sekä uudelleenkäyttöön. Huuhka tutkii ja edistää sitä, miten olemassa oleva rakennuskanta voidaan korjata, käyttää uudelleen ja muokata sen sijaan, että rakennuksia purettaisiin ja rakennettaisiin uudestaan. Huuhka uudistaa aktiivisesti rakentamisen ajattelua. Satu Huuhka toimi päätutkijana Ympäristöministeriön Tampereen yliopistolta ja VTT:ltä tilaaman Purkaa vai korjata? -tutkimushankkeen päästönäkökulmaa tarkastelleessa Tampereen yliopiston osuudessa. Lisäksi Huuhka johtaa monitieteistä ReCET-ryhmää, jonka tavoitteena on resetoida rakentamisen tapa yhdistämällä monitieteinen osaaminen konkreettisiksi ratkaisuiksi kiertotalouden hengessä.
Kristiina Kuusiluoma ja Martino De Rossi: 20 000 euroa kullekin
Arkkitehdit Kristiina Kuusiluoma ja Martino De Rossi kehittävät ratkaisuja rakennusalan ilmastovaikutusten vähentämiseksi. He ovat perustaneet Collaboratorion, vuonna 2016 Helsingissä aloittaneen kansainvälisen arkkitehtitoimiston, joka tekee yhteistyötä yhteisöjen kanssa uusien kaupunkiympäristöjen suunnittelu- ja toteutustapojen kehittämiseksi. Tavoitteena on uudistaa suomalaista rakentamiskulttuuria ja yksinkertaistaa rakennusprosesseja. Kuusiluoman ja de Rossin työ yhdistää tutkimuksen, suunnittelun ja materiaalikokeilut kokonaisuudeksi, jossa jokainen projekti toimii myös oppimisympäristönä. Esimerkiksi olkitalot ja massiivisavi tarjoavat konkreettisia kokeiluja, joita voidaan hyödyntää laajemmin rakennusalalla. Toimintaa luonnehtii avoin yhteistyö materiaalivalmistajien, tilaajien ja suunnittelijoiden kanssa. Kun edelläkävijäasiakkaat tarttuvat uusiin ratkaisuihin, innovaatioilla on mahdollisuus laajentua käytäntöön ja edistää koko alan siirtymää kohti kestävämpiä toimintatapoja.
Spolia Design Oy:n perustajat Mikko Piitulainen ja Petri Salmi: 20 000 euroa kullekin
Talonrakennusinsinööri Mikko Piitulainen ja infrarakentamisen insinööri Petri Salmi ovat omalla esimerkillään osoittaneet kuinka arvot, asenne ja rohkeus yhdistyvät liikeideaksi. Vuonna 2020 perustettu Spolia Design keskittyy rakennusmateriaalien uudelleenkäyttöön tavoitteena vähentää luonnonvarojen kulutusta. Piitulainen ja Salmi ovat kokeneita rakennusalan asiantuntijoita, jotka käytännön työssään havaitsivat valtavan potentiaalin rakennusmateriaalien uudelleenkäytössä. He päättivät tarttua tuumasta toimeen ja tekivät rohkean hypyn perustaessaan oman, kiertotalouteen pohjautuvan yrityksen, Spolian. Rakennusmateriaalien uudelleenkäyttöaste on tällä hetkellä matala, vaikka potentiaali on suuri. Uudelleenkäytön lisääminen voi pienentää raaka-aineiden ja energian kulutusta sekä vähentää päästöjä. Piitulainen ja Salmi toimivat kiertotalouden, rakennusmateriaalien uudelleenkäytön ja kestävämmän ajattelun puolestapuhujina koko rakennusalalla ja vaikuttavat siten laajemmin alan toimintamalleihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Palkittavien yhteystiedot:
Korjausrakentamisen professori Satu Huuhka, Tampereen yliopisto
+358 50 300 9263
satu.huuhka@tuni.fi
Arkkitehtitoimisto Collaboratorio sekä Luonnonbetoni Oy:n perustajat
Kristiina Kuusiluoma
+358 45 352 7911
kiti@collaboratorio.fi
Martino De Rossi
+358 50 465 9811
martino@collaboratorio.fi
Spolia Oy:n perustajat
Mikko Piitulainen
+358 50 545 9398
mikko@spolia.fi
Petri Salmi
+358 40 707 8191
petri@spolia.fi
Pauliina Savola
Puh:+358 40 747 6527pauliina@tahsaatio.fiKuvat




Linkit
Tietoa Sininen pallo -ympäristöpalkinnosta
Kolmen säätiön yhteinen Sininen pallo -palkinto on tunnustus, jonka voi saada uraauurtavasta ja skaalautuvasta teknologiasta tai tieteellisestä tutkimuksesta, joka auttaa meitä sammuttamaan ekologisen kriisin. Palkinnon rahoittavat TAH-säätiö, Maj ja Tor Nesslingin säätiö sekä Svenska litteratursällskapet i Finland SLS tasaosuuksin. SLS:n osuus rahoitetaan Ingrid, Margit ja Henrik Höijer II -rahastosta.
Palkinto on suuruudeltaan 100 000 euroa. Palkinnon saaja tarjoaa skaalautuvia tai monistettavia ratkaisuja kaikkia meitä järisyttävän ympäristökriisin kukistamiseen. Palkinto korostaa ihmisten käyttäytymisen muutoksen merkitystä ympäristö- ja ilmastokysymyksissä. Se myönnetään Suomessa toimiville ryhmille ja henkilöille, jotka ratkaisuillaan auttavat muuttamaan kansalaisten käyttäytymistä.
Aiemmat voittajat
- 2024:
- Teemana ylikulutuksen vähentäminen
- palkitut: Eettisen kaupan puolesta ry (Eetti); Viiden vaatteen vuosi -haasteen kehittäjät Sissi Penttilä, Julia Thurén ja Aku Varamäki; Lotta Lilja (Circutus Oy:n perustaja)
- 2023:
- palkitut Iida Miettinen, Karri Lehtonen ja Eero Heikkinen (Kamupakin perustajat)
- 2022:
- Infinna-kuidun kehittämisestä ja tuotteistamisesta vastaavat Ali Harlin ja Petri Alava (VTT ja Infinited Fiber Company)
- 2021:
- palkitut kasvipohjaisten proteiinien kehittäjät Reetta Kivelä, Maija Itkonen, Jiang Zhong-Qing, Leena Saarinen ja Tarja Ollila (Härkis ja Nyhtökaura)

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta TAH-säätiö
Blå globen 2025 söker lösningar för ett hållbarare boende8.5.2025 08:30:00 EEST | Pressmeddelande
Miljöpriset Blå globen på 100 000 euro kommer 2025 att tilldelas en gärning, ett projekt eller forskning som utvecklar nya lösningar för hållbara bostäder och den byggda miljön. Prisnomineringar kan lämnas in senast den 4 juni 2025.
Sininen pallo 2025 etsii ratkaisuja kestävämpään asumiseen8.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
100 000 euron Sininen pallo -ympäristöpalkinto jaetaan vuonna 2025 teolle, hankkeelle tai tutkimukselle, joka kehittää uusia ratkaisuja kestävään asumiseen ja rakennettuun ympäristöön. Ehdotuksia palkinnon saajaksi voi jättää 4.6.2025 saakka.
Kutsu medialle: Teknologia, talous, ihmiset ja ekologia – kuka vie vihreää siirtymää?6.5.2025 13:00:00 EEST | Kutsu
Vihreä siirtymä avaa Suomelle miljardiluokan mahdollisuuksia, mutta sen onnistuminen vaatii teknologista osaamista ja ekologisesti kestäviä ratkaisuja. Miten energiainsinöörien koulutuksen tulisi muuttua, jotta vihreällä energiasiirtymällä voitaisiin rajoittaa tehokkaasti ilmastonmuutosta ja se toteutuisi ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla? Tervetuloa teemoja käsittelevän kirjan julkistamistilaisuuteen perjantaina 16.5.2025.
Naturutflykter för över 10 000 barn och unga tack vare stiftelsebidrag8.4.2025 08:55:00 EEST | Pressmeddelande
Genom en gemensam stiftelsesatsning får över 10 000 barn och unga inom småbarnspedagogiken, grundskolan och andra stadiet göra en naturutflykt i år. Totalt 141 000 euro beviljades i bidrag för sammanlagt 170 naturutflykter runt om i landet.
Yli 10 000 lasta ja nuorta luontoretkelle säätiöiden tuella8.4.2025 08:55:00 EEST | Tiedote
Säätiöiden yhteisavustuksen ansiosta yli 10 000 lasta ja nuorta pääsee tänä keväänä retkelle luontoon. Tukea myönnettiin 170 retkelle eri puolille Suomea, yhteensä 141 000 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme