Telan blogi: Yrittäjäeläkkeiden haasteita ei voida enää siirtää tuleville päättäjille

Tela on valmistellut yhdessä eläkevakuuttajien asiantuntijoiden kanssa ratkaisuehdotuksia yrittäjien eläkejärjestelmän korjaamiseksi. Ehdotuksemme liittyvät YEL-työtulon uudistamiseen ja yrittäjäeläkkeiden rahastointiin ja kerromme niistä vielä tarkemmin loppuvuoden aikana. Olemme tarjonneet ehdotuksemme myös selvityshenkilön käyttöön.

Miten tilanteeseen päädyttiin?

Yrittäjien eläkejärjestelmän kehittämiseltä on puuttunut omistajuus. Työeläkkeitä on kyllä uudistettu 2000-luvulla, mutta YEL:n rakenteelliset uudistukset ovat jääneet tekemättä. Ideoistakin on ehkä ollut pulaa. Tämä on syventänyt yrittäjien epäluottamusta järjestelmää kohtaan.

Vaikka Suomi on kehittynyt paljon 1970-luvusta, jolloin YEL-järjestelmä luotiin, sen suuriksi kasvaneita haasteita ei ole pystytty ratkaisemaan. Yrittäjyyttä arvostetaan onneksi nykyään enemmän kuin ennen, mutta myös odotukset yrittäjien roolista talouskasvun ja työllisyyden moottorina ovat kasvaneet. Samaan aikaan ikääntyvän yhteiskunnan valtiontalous on siirtynyt pysyvästi alijäämäiseksi ja velkaantuneeksi.

Yrittäjäeläkkeiden haasteita ei voi enää jättää tuleville päättäjille. Ratkaisun paikka on edessä, kun selvitystyö valmistuu.

Mitkä ovat nykyisen YEL-työtulon ongelmat?

YEL-työtulo on yrittäjän eläkevakuutusmaksujen, tulevan eläkekertymän ja myös sosiaaliturvan perusta. Nykyinen laskennallinen YEL-työtulon määritelmä on monien yrittäjien mielestä arkijärjen vastainen. Se perustuu monimutkaisiin laskentaperiaatteisiin, jotka eivät aina vastaa yrittäjän todellisia tuloja. Lisäksi työtulo ei jousta riittävästi taloudellisen tilanteen muuttuessa. Kun yrittäjän tulot kasvavat tai laskevat nopeasti, YEL-työtulo jää helposti jälkeen todellisuudesta – ja seurauksena voivat olla siihen nähden liian korkeat tai liian matalat vakuutusmaksut.

Nykyinen YEL-työtulon määritelmä on edelleen ainakin osittain tulkinnanvarainen, mikä tekee sen soveltamisesta harkinnanvaraista. Tämä aiheuttaa epävarmuutta sekä yrittäjille että YEL-vakuutusta toimeenpaneville työeläkevakuuttajille. Nykyinen työtulomalli tuo mukanaan monia kustannuksia yrittäjälle. Kuluja syntyy esimerkiksi silloin, kun työtuloa joudutaan lainkin perusteella arvioimaan uudelleen ja yrittäjän on laadittava lisäselvityksiä tai perusteluja. Lisäksi aikaa kuluu riitatilanteiden selvittämiseen, mikä lisää hallinnollista taakkaa ja turhautumista.

Mikä olisi paras periaate YEL-työtulon määrittelyyn?

Työeläkeala kannattaa YEL-työtulon muuttamista kohti todellisia työtuloja. YEL-työtulon nykyinen määritelmä on monimutkainen ja usein epäselvä. Paras tapa olisi, että YEL-työtulo määräytyisi suoraan yrittäjän omien ansiotulojen perusteella, jotka voidaan tänä päivänä hakea luotettavasti eri rekistereistä.

Tällainen malli olisi ymmärrettävä ja yksikäsitteinen: yrittäjä näkisi heti, miten työtulo lasketaan, eikä sen arviointi jäisi epäselväksi.

Tämä malli olisi myös joustava, sillä työtulo seuraisi automaattisesti yrittäjän todellista ansiokehitystä. Se kohtelisi kaikkia yrittäjiä yhdenmukaisesti, mikä vähentäisi eriarvoisuutta ja mahdollisia ristiriitatilanteita. Samalla olisi perusteltua laskea YEL:n alarajaa, sillä työmarkkinat ovat muuttuneet. Nykyinen korkea alaraja sulkee suuren ja kasvavan joukon osa-aikaisia ja niin sanottuja kevytyrittäjiä YEL-vakuuttamisen ulkopuolelle.

Yrittäjän todellisten ansioiden tietopohja koottaisiin eri rekistereistä – niin reaaliaikaisesti kuin mahdollista. Jos kaikkien yritysten ansiotiedot olisi mahdollista saada suoraan esimerkiksi tulorekisteristä, tiedot olisivat ajantasaisia. Vaikka Verohallinnon digitalisaatio ja yritysten taloustietojen viranomaisraportoinnin kehittäminen ovat edenneet, tämä ei ole vielä täysin toteutettavissa kaikissa yritysmuodoissa.

Luotettavaan rekisteritietoon perustuvaa YEL-työtuloa on kuitenkin jo tällä hetkellä mahdollista soveltaa kaikkiin yritystyyppeihin ja yrittäjiin. Verotettavia ansiotuloja voidaan käyttää YEL-työtulon määrittämisen perusteena niissä yrityksissä, joiden ansiotietoja ei löydy tulorekisteristä. Tämä helpottaisi työtulon määrittelyä, vähentäen samalla yrittäjän hallinnollista taakkaa ja epävarmuutta.

Keskeistä on, ettei yrittäjän eläkemaksun ja -kertymän perusta olisi millään tapaa vapaaehtoinen tai sisältäisi yrittäjälle valinnanvapautta. Työnteon eri muotojen tulee olla samalla viivalla, myös eläkevakuuttamisen osalta.

Näkökulmia rahastoinnin aloittamiseen

Yrittäjäeläkkeissä on rahoitusongelma, jonka kestävä ratkaisu edellyttää työeläkealan mielestä rahastoinnin aloittamista. Rahastointi vahvistaisi osaltaan myös YEL-järjestelmän uskottavuutta ja siihen kohdistuvaa luottamusta.

Valtio tukee yrittäjien eläkkeitä vuosittain jo yli 550 miljoonaa euroa – ja valtiontuen suuruus kasvaa vuosi vuodelta. Jos tavoitteeksi asetetaan valtionosuuden vähentäminen tai jopa poistaminen, ainoa kestävä ratkaisu on käynnistää yrittäjäeläkkeistä tällä hetkellä puuttuva rahastointi. YEL-työtulojen kasvattaminen voi helpottaa rahoituksen alijäämää ainoastaan hetkellisesti. Kun työtulot kasvavat, se kasvattaa myöhemmin myös eläkkeitä ja siten tulevia menoja. Ilman rahastointia järjestelmän pitkän aikavälin kestävyys ei siis parane.

Mittavalle kertarahastoinnille ei ole toistaiseksi löytynyt halukasta rahoittajaa. Siksi olisi tarpeen etsiä keinoja, joilla rahastoja voitaisiin kartuttaa pikkuhiljaa. Rahaston kasvattamista voitaisiin tarvittaessa myös nopeuttaa esimerkiksi valtion tuen ja velkavivun avulla.

Yrittäjien eläkemaksua ei voi nostaa perusteettomasti palkansaajista maksettavaa eläkemaksua korkeammaksi. Nykyisessä YEL-maksussa on lukuisia kapeikkoja työntekijöiden TyEL-maksuun verrattuna. YEL:n vakuuttamisvelvollisuuden alaraja on vuositasolla noin 11 kertainen verrattuna siihen mistä työnantajat ja työntekijät maksavat TyEL-maksunsa. YEL:ssä on myös maksukatto (noin 209 000 euroa vuodessa), eikä vanhuuseläkkeellä olevien yrittäjien tarvitse maksaa YEL-maksuja, vaikka he jatkaisivat työuraansa.

Lisäksi yrittäjien eläkemaksu määritetään TyELin eläkemaksun tasoiseksi niin, että TyELin rahastoista maksettavat hyvitykset huomioidaan TyELin maksussa. YELissä ei kuitenkaan ole minkäänlaisia eläkerahastoja. Nyt yrittäjille ikään kuin maksetaan hyvityksiä, jotka maksetaan valtion kassasta.

YEL:in maksutasoa olisi mahdollista selkiyttää määrittämällä YEL-maksu TyEL-maksun suuruiseksi ilman keskimääräisten hyvitysten vaikutusta (n. 0,5 % työtulosummasta). Samoin voisi olla perusteltua kehittää aloittavan yrittäjän alennusta. Näiden keinojen hyödyntäminen edellyttäisi sitä, että valtio ei pienentäisi omaa osuuttaan YEL:in kustannuksista maksutulon kasvaessa. Lyhyellä aikavälillä tämä olisi uhraus, mutta lisätulojen siirto rahastoinnin aloittamiseen pienentäisi pitkällä aikavälillä valtion kestävyysvajetta.

Maksutulojen kasvattamisen ohella valtion olisi syytä harkita, voisiko se ohjata osan omasta omaisuudestaan tai muista resursseistaan YEL:n rahastoinnin käynnistämiseen. Yksi tähän asti vähemmän esillä ollut vaihtoehto voisi olla myös työeläkevakuuttajien määräaikainen velanotto. Käytännössä paras ratkaisu saattaisi kuitenkin löytyä näiden eri keinojen yhdistelmästä – sillä yhden tahon harteille jätetty rahastoinnin alkuvaiheen rahoitus voisi muodostua taloudellisesti liian raskaaksi.

Työeläkevakuuttajien määräaikaisen velankäytön tavoitteena olisi vauhdittaa YEL-rahastoinnin käynnistämistä ja nopeuttaa rahastojen kertymistä. Sijoitustuotot pääsääntöisesti ylittävät lainan korkokustannukset, joten kohtuudessa käytetty velka mahdollistaisi rahastojen nopeamman kasvattamisen kuin muutoin. Velkavipua on mahdollista hyödyntää usealla eri tavalla, mutta olennaista on, että lainaa otettaisiin vain YEL:n omien vastuiden kattamiseen – eikä siihen sekoitettaisi muiden eläkejärjestelmien varoja. Velka ei olisi ikuista, vaan sitä ryhdyttäisiin lyhentämään riittävän rahastointiasteen saavuttamisen jälkeen.

Yrittäjien kannalta turvallisin tapa toteuttaa vanhuuseläkkeiden rahastointi olisi tehdä se yksilökohtaisesti, samaan tapaan kuin TyEL-järjestelmässä. Näin varmistettaisiin, että rahastojen tuotot jäävät yrittäjien eläkejärjestelmän omaksi hyödyksi eivätkä ne ajan kuluessa siirtyisi esimerkiksi kasvavien julkisten menojen katteeksi.