Osa Nauvon jalankulku- ja pyöräilyväylän viimeistelytöistä siirtyy keväälle
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloitti kesäkuussa jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamisen Saaristotiellä (mt 180) välille Prostvikin lauttaranta – Parolabackenin luontopolku. Alun perin väylän oli tarkoitus valmistua lokakuun loppuun mennessä, mutta kolmannen osapuolen johtosiirtotöiden takia osa väylän viimeistelytöistä siirtyy ensi kevääseen.

Tällä hetkellä kolmen kilometrin pituisella väylällä jää päällystämättä noin 280 metrin osuus, joka koostuu kolmesta eri kohdasta. Taustalla on kolmannen osapuolen keskeneräiset johtosiirtotyöt näillä kolmella osuudella.
Päällystämättömät osuudet viimeistellään murskepintaisiksi vielä tämän vuoden aikana, kunhan johtosiirrot saadaan valmiiksi. Samoin liittymien kohdalle levitetään piennarmurskeet vielä syksyn aikana, jotta ajoneuvoliikenne ei riko asfaltin reunaa ja väylä olisi mahdollisimman turvallinen.
Päällystystyöt kesken jäävissä kohdissa siirtyvät ensi keväälle, ja ne toteutetaan toukokuun loppuun mennessä, jotta väylä on valmiina käytettävissä Saariston rengastien kesäkaudella. Vuodelle 2026 jää myös osa luiskien viimeistelyistä, nurmetuksista sekä piennarmurskeiden levityksestä. Luiskien viimeistely ja piennarmurskeet toteutetaan samalla kertaa, kun päällystämättä jääneet kohdat viimeistellään, myöskin viimeistään toukokuun loppuun mennessä.
Muut työt väylällä saadaan valmiiksi vielä tämän vuoden aikana.
Uusi jalankulku- ja pyöräilyväylä parantaa merkittävästi liikenneturvallisuutta ja sujuvaa liikkumista erityisesti kesäkaudella, jolloin liikennemäärät ovat suurimmillaan. Väylä tarjoaa turvallisen ja viihtyisän reitin niin paikallisille asukkaille kuin matkailijoille.
Lisätietoja:
- Varsinais-Suomen ELY-keskus: projektipäällikkö Kauko Marttila, p. 050 381 8843
- Rajukivi Oy: vastaava työnjohtaja Aku Leinonen, p. 040 755 8566
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Lieto–Raisio 400+110 kV voimajohtohankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville, Lieto, Masku, Naantali, Raisio, Rusko ja Turku7.11.2025 14:28:53 EET | Tiedote
Fingrid Oyj suunnittelee 400+110 kilovoltin voimajohtohanketta Liedon sähköaseman ja Raision uuden sähköaseman välille. Voimajohtoreitin pituus on kokonaisuudessaan 28 kilometriä.
Försörjningsberedskapen på landsbygden i Egentliga Finland främjas i omfattande samarbete – EU:s jordbruks- och landsbygdsfinansiering hjälper6.11.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
EU:s jordbruks- och landsbygdsfinansiering har en betydande inverkan på Finlands försörjningsberedskap och säkerhet, både lokalt och nationellt.
Varsinais-Suomen maaseudun huoltovarmuutta edistetään laajassa yhteistyössä – apuna EU:n maatalous ja maaseuturahoitus6.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksella on merkittävä vaikutus Suomen huoltovarmuuteen ja turvallisuuteen, niin paikallisella kuin kansallisellakin tasolla.
Tienkäyttäjien tyytyväisyys teiden kuntoon on parantunut, mutta korjausvelka aiheuttaa tyytymättömyyttä5.11.2025 08:05:00 EET | Tiedote
Kesän 2025 tienkäyttäjien tyytyväisyystutkimuksen tulokset osoittavat, että Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella tyytyväisyys teiden kuntoon on noussut selvästi edellisvuodesta. Erityisesti pääteiden kuntoa arvioitiin aiempaa myönteisemmin sekä yksityishenkilöiden että ammattiautoilijoiden osalta. Vaikka numeraaliset tulokset osoittavat parannusta, asiakaspalautteissa korostuu edelleen tyytymättömyys erityisesti vähäliikenteisen tieverkon kuntoon. Päällysteiden kunto on merkittävä asiakaskokemukseen vaikuttava tekijä.
Maantien 204 liikenne ohjataan kiertotielle Säkylässä 16.11. Vähä-Säkylän ylikulkukäytävän purkutöiden vuoksi4.11.2025 12:48:41 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus uusii parhaillaan Vähä-Säkylän risteyssiltaa Säkylässä maantiellä 12691 (Rantatie). Työt on aloitettu keväällä 2025 ja uusi on valmistumassa. Risteyssillan viereinen ylikulkukäytävä on toiminut jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reittinä työmaan ohi, mutta nyt ylikulkukäytävä puretaan. Purkutöiden ajaksi maantien 204 (Säkyläntie) liikenne katkaistaan ja ohjataan kiertoreitille. Purkutyöt suoritetaan 16.11.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme