Jänispupun ja Valkoisen Karhun seikkailut – Lämmin satu syntyi rakkaudesta, luonnosta ja unesta
Kirjailijakaksikko Hanna Perho ja Jan-Erik Kylkis julkaisevat lämminhenkisen, ja humoristisen esikoisteoksensa "Jänispupun ja Valkoisen Karhun seikkailut". Heidän rakkaustarinaansa perustuva teos on maagisella mystisyydellä maustettu kertomus hetkeen heittäytymisestä, ystävyydestä ja rohkeudesta.

Teoksesta
Kirja kertoo kahdesta eläinhahmosta, vilkkaasta jäniksestä ja mietteliäästä karhusta, jotka kohtaavat sattumalta ja lähtevät yhdessä maagiseen seikkailuun. Vaikka hahmot eivät lähtökohdiltaan luulisi ystävystyvän, universumin johdatuksesta niin kuitenkin tapahtuu.
Tarinan taustalla on Hannan ja Jan-Erikin oma rakkaustarina ja neljässä vuodessa yhdessä koetut seikkailut. Kirjan tapahtumat ja paikat ovat syntyneet suoraan kirjoittajapariskunnan elämän inspiroimina.
Kirjan kantavina teemoina ovat rakkaus luontoon ja taito heittäytyä hetkeen. Arki ja fantasia ovat tasapainossa. Teosta voisi kuvailla taianomaisen romanttiseksi ja opettavaiseksi saduksi.
Kustantajan kommentti:
”Jänispupun ja Valkoisen Karhun seikkailut oli, parantumaton romantikko kun olen, saatava kokoelmiimme. Tekijöiden rakkaustarina yksinkertaisesti kosketti minua. Pidellessäni valmista teosta kädessäni, tekijöiden siihen upottama syvä rakkaus vakuutti minut siitä, että sen vaatimat uhraukset olivat täysin sen arvoisia”
Tarina soveltuu lapsille n. 5-vuotiaasta alkaen.
Kirjailijoista
Kirjailijapariskunta on työelämässäkin luova: Jan-Erik työskentelee hierojana Turussa, ja Hanna tekee suunnittelu- ja ompelutyötä kierrätyshuiveista. Vapaa-ajallaan he harrastavat joogaa, retkeilyä ja matkustelua.
Pariskunnan rakkaustarinasta syntyi samanaikaisesti kirjaidean kanssa upcycling-vaatemallisto, jonka tunnusmerkki sulka on mukana myös kirjan seikkailussa.
Kirjan tiedot:
Nimi: Jänispupun ja Valkoisen Karhun seikkailut
Kirjailijat: Hanna Perho ja Jan-Erik Kylkis
Kustantaja: Calidris Kustannus / Bookea Finland Oy
Julkaisuvuosi: 2025
Sivumäärä: 82
ISBN: 9789527603239
Saatavilla: kirjakaupoista ja verkkokaupoista kautta maan 11.11.2025
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Jan-Erik Kylkis, tekijä
+358 400644906
janerikkylkis@gmail.com
Calidris Kustannus / Bookea Finland Oy
+35825122172
info@calidriskustannus.fi
https://www.calidriskustannus.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Santeri SandbergKustantajaCalidris Kustannus
Kirjailijalähtöinen kustantaja ja sananvapautta kannattava ammattitaitoinen kirjojen kustantaja
Calidris Kustannus julkaisee kaikkien genrejen edustajien laadukkaimmat teokset
Olemme riippumaton ruotsalaislähtöinen kustantamo, ja julkaisemme laadukasta kirjallisuutta kirjailijan ehdoilla. Arvoina meillä on tärkeimpinä luotettavuus, läpinäkyvyys, sekä taiteilijan vapaus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Calidris Kustannus
Homo stultus – Uusi teos tekee uskonnot tarpeettomiksi selittämällä jumalat biologiana13.1.2026 09:50:02 EET | Tiedote
Onko uskonnoilla enää paikkaa tieteen aikakaudella? Miksi ihminen on luonut jumalat? Kirjailija ja ajattelija Santtu Sorri haastaa maailmankuvamme uudella teoksellaan Homo stultus.
Sudenkaato on uusi romaani, joka vie lukijan rautakauden mystiikkaan9.12.2025 14:15:20 EET | Tiedote
Tarinankertoja Tiitu Ranta julkaisee kauan odotetun esikoisromaaninsa "Sudenkaato". Runollisuutta ja kekseliäitä kielikuvia yhdistelevä teos on rautakauteen sijoittuva seikkailu, jossa on teemana muun muassa luonnonvoimien vaikutus ihmisiin.
Elämän parketeilla: Uusi runokirja elämästä, rakkaudesta ja Kuusamon erämaista8.12.2025 14:22:38 EET | Tiedote
Utajärvellä syntynyt eläkeläiskirjailija Aarno Rimpiläinen julkaisee kattavan runokokoelman "Elämän parketeilla". Kirja on poikkeuksellinen katsaus yhden miehen maalliseen vaellukseen teini-iästä eläkeikään – ajanjakso, joka kattaa lähes kuusi vuosikymmentä.
Pöllö & Gebo I, Mytologiavaikutteinen fantasiaseikkailusarja alkaa!5.12.2025 15:08:31 EET | Tiedote
Mainospiirtäjä Susanna Lavikainen julkaisee esikoisromaaninsa Pöllö & Gebo – Karhuvyön salaisuus I, joka johdattaa lukijan muinaiseen, pohjoismaista mytologiaa hehkuvaan fantasiamaailmaan. Uniin pohjautuva teos yhdistää seikkailun, luonnon ja kasvutarinan visuaalisesti rikkaaksi kokonaisuudeksi.
Kelvottomat, dokumenttiromaani sisällissodan jälkeisestä maan kahtiajakautumisesta4.12.2025 08:57:30 EET | Tiedote
Keminmaalainen sukututkija Kauko Valli julkaisee historiallisen dokumenttiromaanin "Kelvottomat". Teos vie lukijan sisällissodan sisällissodan jälkimaininkeihin, vuosiin, jolloin demokratia etsi itseään ja pelko kuristi kansaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme