Suomen Yrittäjät

Yrittäjägallup: Tekoälyn käyttö on yleistynyt nopeasti Suomen pk-yrityksissä

Jaa

Tekoälyn käyttö on kasvanut nopeasti suomalaisissa pk-yrityksissä. ”Tämä on erittäin lupaavaa suomalaisten yritysten osaamisen ja tuottavuuden kannalta. Tekoälyn käytöstä voi tulla suomalaiselle pk-kentälle merkittävä kilpailuetu, sillä kansainvälisen vertailun mukaan Suomi on tekoälyn käytön ykkösmaa Euroopassa”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Jo lähes kolme viidestä pk-yrityksestä (57 %) hyödyntää tekoälyä: 19 prosenttia säännöllisesti ja 38 prosenttia satunnaisesti. Muutos marraskuussa 2024 tehtyyn edelliseen kyselyyn on merkittävä, sillä silloin vain noin kaksi viidestä (38 %) hyödynsi tekoälyä joko satunnaisesti tai säännöllisesti. Tekoälyä hyödyntävät eniten nuoret vastaajat ja pääkaupunkiseudulle sijoittuvat pk-yritykset.

”Pk-yritykset ovat alkaneet nähdä tekoälyn konkreettiset hyödyt arjessa. Tekoälyn käytön yleistymistä on vauhdittanut paitsi sen parempi saatavuus ja helppokäyttöisyys myös työkalujen parantunut suomen kielen osaaminen. Moni yrittäjä on huomannut, että tekoäly aidosti tehostaa toimintaa pienyrityksissä”, Elisan asiakaskokemus- ja kasvujohtaja Noora Lainio sanoo.

Varsinkin asiantuntijapalveluissa tekoäly on jo vakiintunut työväline. Käyttöä aiotaan myös lisätä: lähes puolet (47 %) pk-yrityksistä suunnittelee tekoälyn käytön kasvattamista seuraavan vuoden aikana, mikä on selvä nousu viime vuoden 36 prosentista.

Tekoälyä käytetään eniten käännöksiin, ideointiin, viestintään, markkinointiin ja tuotekehitykseen. Tekoälyn hyödyntäminen ideoinnissa on kasvanut erityisen voimakkaasti – seitsemällä prosenttiyksiköllä 47 prosenttiin. Moni siis kokee tekoälyn hyödyllisenä erityisesti omien ajatusten jalostamiseen. Suosituimmat työkalut ovat ChatGPT ja Microsoft Copilot.

Tekoäly tehostaa, säästää aikaa ja tukee kasvua

Yrittäjistä 62 prosenttia kokee hyötyneensä tekoälystä, eniten asiantuntijapalveluissa ja nuorten yrittäjien keskuudessa.

Tietoturva on noussut yhä enemmän tekoälyn käytön esteeksi. Nyt 32 prosenttia kertoo sen haittaavan käyttöä.

”Laajasti saatavilla olevat ilmaiset tekoälysovellukset ovat helppo tapa tutustua tekoälyteknologiaan. Ne eivät kuitenkaan välttämättä takaa kaikkiin tehtäviin vaadittavaa tietoturvan tasoa. Tekoälyn todellisen liiketoimintahyödyn varmistaminen edellyttääkin ammattikäyttöön suunniteltuja sovelluksia, kuten Microsoft Copilotia”, Lainio sanoo.

Tärkeimmät hyödyt liittyvät toiminnan tehostamiseen (46 %) ja ajan vapauttamiseen (38 %). Lisäksi tekoälyä käytetään asiakaspalvelun kehittämiseen, resurssien säästämiseen, asiakasymmärryksen parantamiseen ja tuotekehityksen tukemiseen.

Osaamisvajeesta raportoidaan – Yrittäjät & Tekoäly -ohjelma vastaa tarpeeseen

Suurin este tekoälyn käytölle on osaamisen puute (43 %). Koulutusta kaivataan edelleen eniten oman työn tehostamiseen ja markkinointiin.

”Tämän vuoksi Yrittäjät panostaa yhdessä Elisan kanssa laajasti tekoälykoulutukseen myös ensi vuonna. Yrittäjät & Tekoäly -oppimiskokonaisuuteen on osallistunut jo useita tuhansia yrittäjiä tämän vuoden aikana”, Pentikäinen kertoo.

”Olemme iloisia voidessamme tarjota yrittäjille maksutonta tekoälykoulutusta ja kehittää samalla suomalaisen yrityskentän tuottavuutta ja kilpailukykyä. Kuka tahansa yrittäjä saa tekoälystä irti hyötyjä, joten kannustammekin kaikkia yrittäjiä perehtymään oppimiskokonaisuuteen”, Lainio sanoo.

Koulutusta kaivataan erityisesti oman työn tehostamiseen, markkinointiin ja myyntiin. Suosituimpia opiskelutapoja ovat verkkokurssit, webinaarit ja opetusvideot.

Tutustu Yrittäjien ja Elisan oppimiskokonaisuuteen yrittajat.fi/tekoaly. Uusia oppimissisältöjä ensi vuodelle tullaan julkaisemaan myöhemmin.

Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien ja Elisan toimeksiannosta. Kyselyyn vastasi 1 175 pk-yrityksen edustajaa 1.–8.10.2025. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutustut tuloksiin tarkemmin tästä.

Lisätietoja:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä, ja missiomme on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Yli 140 vuoden kokemuksella tarjoamme vastuullisia ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja ja kansainvälisesti tarjoamme digitaalisia ohjelmistopalveluita. Elisan palveluksessa on yli 6 700 ammattilaista yli 20 maassa, 2024 liikevaihto oli 2,2 miljardia euroa. Elisa Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Elisa.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjägallup: Yli 40 000 yrittäjää etsii juuri nyt ostajaa yritykselleen – omistajanvaihdosten rahoitus on vaikeutunut6.11.2025 08:45:00 EET | Tiedote

Omistajanvaihdos on ajankohtainen 15 prosentille yrittäjistä, mikä tarkoittaa yli 40 000 yritystä, osoittaa Yrittäjägallup. Teollisuudessa omistajanvaihdos on ajankohtainen 29 prosentille ja kaupan alalla joka viidennelle yrittäjälle. Vain noin joka neljäs yrittäjä tietää, kenelle voisi siirtää yrityksensä, jos luopuisi siitä.

Yrittäjät: Työterveyshuolto kaipaa muutoksia – työpaikoille tarvitaan lisää vapautta31.10.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Työntekijöiden ja yrittäjien terveys on keskeinen osa hyvää työyhteisöä. Nykyinen työterveyshuoltojärjestelmä ei palvele riittävän hyvin tätä tarkoitusta. Siksi Suomen Yrittäjät esittää työterveyshuoltolain uudistamista vastaamaan paremmin pk-yritysten tarpeisiin, madaltamaan työllistämisen kynnystä ja avaamaan mahdollisuuksia pienille sote-yrittäjille. “Hyvä työnantaja huolehtii työntekijöiden terveydenhuollosta ja hyvinvoinnista. Nykyinen järjestelmä on kuitenkin kallis ja monien työnantajayrittäjien mielestä hyödytön”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg sanoo Suomen Yrittäjistä.

Yrittäjägallup: Rahoituksen saatavuus haaste pk-yrityksille – pankkien kannettava vastuunsa29.10.2025 07:45:00 EET | Tiedote

Yrittäjät odottaa pankeilta nyt enemmän vastuuta kasvun tukemisesta. Joka viides pk-yritys (21 %) kokee, että rahoituksen saanti on vaikeutunut viimeisen vuoden aikana, osoittaa Yrittäjägallup. Vaikka tilanne on hieman parantunut syksyllä, rahoitushaasteet hidastavat edelleen yritysten kasvua ja hankkeiden toteutumista. "Joka viides kertoo, että rahoitushaasteet ovat hidastaneet kasvua. Teollisuudessa jopa 37 prosenttia kertoo, että kasvua tukevia hankkeita jää toteutumatta rahoituksen puutteesta," toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Kosmetiikkaa, valo- ja tulitaidetta sekä ihmisläheistä johtamista – Rohkeat naiset dominoivat tämän vuoden yrittäjäpalkinnoissa25.10.2025 21:15:00 EEST | Tiedote

Hedelmäisen Smuuti Skin -kosmetiikkabrändin luonut Jenni Ahokas on valittu Vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Valolla ja tulella taiteileva Katra Solopuro puolestaan nappasi kansainvälisestikin toimivalla showtuotantoyrityksellään tunnustuksen yksinyrittäjien palkintokategoriassa. Vuoden maahan muuttaneen yrittäjän palkinnon sai ukrainalainen Ruslana Kuisma, jonka siivouspalveluyritys tunnetaan ihmisläheisestä johtamiskulttuuristaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye