Mäkelänkadun jatkeen asemakaavan muutos etenee valtuustoon
Helsingin kaupunginhallitus päätti 10. marraskuuta kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Mäkelänkadun jatkeen asemakaavan hyväksymistä sekä M400-metrojunien hankesuunnitelman hyväksymistä.

Mäkelänkadun jatkeen asemakaava ja asemakaavan muutos koskee Tuusulanväylän liikennealuetta Käpylän ja Pakilan välillä, pääradan aluetta, vähäiseltä osin Tuusulanväylän suojaviheralueita, puistoaluetta sekä asemakaavoittamatonta aluetta.
Asemakaavan tavoitteena on Tuusulanväylän nykyisen maantiealueen muuttaminen kaupungin katualueeksi noin kolmen kilometrin pituisella osuudella Käpylän ja Pakilan välillä.
Kaavamuutos luo edellytykset vaiheittain tapahtuvalle bulevardikaupungin asemakaavoitukselle yleiskaavan mukaisesti. Kaavamuutosalueella ei ole korttelialueita eikä kaavaratkaisun myötä alueelle synny uuttaa kerrosalaa.
Lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto.
Uusien M400-metrojunien hankinta etenee
Kaupunginvaltuustoon etenee myös M400-metrojunien hankesuunnitelma. Tavoitteena on hankkia enintään 25 uutta pääkaupunkiseudun metrojärjestelmän liikenteeseen soveltuvaa metrojunaa. Hankkeella mahdollistetaan nykyisen vuorotason mukainen liikennöinti M100- ja M200-junien elinkaaren päättyessä.
Lisäksi hankkeella mahdollistetaan kaluston puolesta tiheämpään vuoroväliin siirtyminen sekä lisätään metrokaluston luotettavuutta, turvallisuutta ja ympäristöystävällisyyttä.
Lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto.
Ensi vuoden talousarvio etenee valtuustoon
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle myös Helsingin kaupungin vuoden 2026 talousarvion sekä vuosien 2026–2028 taloussuunnitelman hyväksymistä. Kaupunginvaltuusto käsittelee talousarviota ja taloussuunnitelmaa kokouksessaan 26. marraskuuta.
Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi omalta osaltaan konserniohjeen päivittämisen10.11.2025 18:53:05 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi kokouksessaan 10. marraskuuta omalta osaltaan konserniohjeen päivittämisen. Asia etenee kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Helsinki juhlistaa Lapsen oikeuksien viikkoa monipuolisella tapahtumatarjonnalla7.11.2025 10:08:52 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki järjestää Lapsen oikeuksien viikolla runsaasti lapsille, nuorille ja perheille suunnattua ohjelmaa. Lastenkulttuuria jokaiselle! -tapahtumapäivää vietetään 20. marraskuuta, jolloin lapsille ja nuorille on tarjolla maksuttomia tapahtumia lähes 40 paikassa. Helsinki edistää iloista ja turvallista kaupunkia lapsille ja vahvistaa lasten sekä nuorten hyvinvointia ja lapsen oikeuksia kokonaisvaltaisesti.
Helsingin kaupunginvaltuusto päätti pitää kuntaveroprosentin edelleen 5,30 prosentissa5.11.2025 21:28:58 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto kokoontui 5. marraskuuta ja päätti kunnallisveroprosentista sekä kiinteistöveroprosenteista. Valtuusto hyväksyi myös tilojen vuokraamisen varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja nuorisopalveluiden käyttöön Hermanninrannassa.
Elinkeinojaosto käsitteli matkailun ja tapahtumien toimintaohjelmaa3.11.2025 20:40:24 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui valtuustokauden kolmanteen kokoukseensa maanantaina 3. marraskuuta. Jaostolle esiteltiin kokouksessa matkailun ja tapahtumien toimintaohjelman 2022–2026 loppuraportti. Raportin mukaan toimintaohjelman tavoitteet toteutuivat laajasti, ja Helsinki muun muassa vahvisti asemaansa kestävänä matkailukohteena.
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan metron junakulunvalvonnan hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisen3.11.2025 19:07:27 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 3. marraskuuta omalta osaltaan metron junakulunvalvonnan toteutuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisen. Kaupunginvaltuusto päättää asiasta 12. marraskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme