Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Mäkelänkadun jatkeen asemakaavan muutos etenee valtuustoon

Jaa

Helsingin kaupunginhallitus päätti 10. marraskuuta kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Mäkelänkadun jatkeen asemakaavan hyväksymistä sekä M400-metrojunien hankesuunnitelman hyväksymistä.

Helsingin kaupungintalo.
Helsingin kaupunginhallitus kokoontuu kaupungintalolla maanantaisin. Sakari Röyskö

Mäkelänkadun jatkeen asemakaava ja asemakaavan muutos koskee Tuusulanväylän liikennealuetta Käpylän ja Pakilan välillä, pääradan aluetta, vähäiseltä osin Tuusulanväylän suojaviheralueita, puistoaluetta sekä asemakaavoittamatonta aluetta.

Asemakaavan tavoitteena on Tuusulanväylän nykyisen maantiealueen muuttaminen kaupungin katualueeksi noin kolmen kilometrin pituisella osuudella Käpylän ja Pakilan välillä.

Kaavamuutos luo edellytykset vaiheittain tapahtuvalle bulevardikaupungin asemakaavoitukselle yleiskaavan mukaisesti. Kaavamuutosalueella ei ole korttelialueita eikä kaavaratkaisun myötä alueelle synny uuttaa kerrosalaa.

Lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto.

Uusien M400-metrojunien hankinta etenee

Kaupunginvaltuustoon etenee myös M400-metrojunien hankesuunnitelma. Tavoitteena on hankkia enintään 25 uutta pääkaupunkiseudun metrojärjestelmän liikenteeseen soveltuvaa metrojunaa. Hankkeella mahdollistetaan nykyisen vuorotason mukainen liikennöinti M100- ja M200-junien elinkaaren päättyessä.

Lisäksi hankkeella mahdollistetaan kaluston puolesta tiheämpään vuoroväliin siirtyminen sekä lisätään metrokaluston luotettavuutta, turvallisuutta ja ympäristöystävällisyyttä.

Lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto.

Ensi vuoden talousarvio etenee valtuustoon

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle myös Helsingin kaupungin vuoden 2026 talousarvion sekä vuosien 2026–2028 taloussuunnitelman hyväksymistä. Kaupunginvaltuusto käsittelee talousarviota ja taloussuunnitelmaa kokouksessaan 26. marraskuuta.

Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.

Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsinki juhlistaa Lapsen oikeuksien viikkoa monipuolisella tapahtumatarjonnalla7.11.2025 10:08:52 EET | Tiedote

Helsingin kaupunki järjestää Lapsen oikeuksien viikolla runsaasti lapsille, nuorille ja perheille suunnattua ohjelmaa. Lastenkulttuuria jokaiselle! -tapahtumapäivää vietetään 20. marraskuuta, jolloin lapsille ja nuorille on tarjolla maksuttomia tapahtumia lähes 40 paikassa. Helsinki edistää iloista ja turvallista kaupunkia lapsille ja vahvistaa lasten sekä nuorten hyvinvointia ja lapsen oikeuksia kokonaisvaltaisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye