Anna-Liisa Ahokummulle Kalle Päätalo -palkinto
Taivalkoskelta kotoisin oleva kirjailija Anna-Liisa Ahokumpu saa Kalle Päätalo -palkinnon romaanistaan Kosminen tanssija (Gummerus). Taitavan prosaistin syvästi koskettava romaani herättää pohtimaan sosiaalisen historiamme kipupisteitä. Palkinnolla halutaan Päätalon (11.11.1919–20.11.2000) toiveen mukaisesti tukea poikkeuksellisen lahjakasta nuorta kirjailijaa.

Kosmisen tanssijan minäkertoja on äiti, joka tekee taivalkoskelaiselle suvulleen ruumiinavausta ja kirjoittaa omakohtaista psykoanalyyttista tapauskertomustaan kolmanneksi romaaniksi. Tunnustuksellinen kerronta osuu Kalle Päätalon hengessä suoraan ihmiseen ja ihmisyyteen.
Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden kustantaja Aleksi Pöyry perustelee valintaa näin:
”Päätalo kuvaa romaaneissaan, mitä armoton työteliäisyys ja työn kaiken nielevä arvostus tekee ihmiselle itselleen. Ahokummun Kosmisessa tanssijassa kertojan taivalkoskelainen mummu on kasvatettu ‘kovaksi työmieheksi’, ja tämä aiempien sukupolvien työmoraali kulkee käsi kädessä sen kanssa, millaiseen kuriin ja nuhteeseen kasvatamme edelleen lapsiamme. Kertoja pohtii lapsuudenkokemustensa vaikutusta omaan vanhemmuuteen, perheenjäsentensä selviytymiskeinoja vaikenemisen kulttuurissa ja aikuisten tapaa ohittaa lasten kokemukset ja lapsen totuus.
Teema lapsuuden synkästä historiasta laajenee koko ihmislajia koskevaksi kriisiksi ja pakottaa lukijankin katsomaan sekä ympäristöönsä että omaan menneisyyteen: lapsuuteen ja sukupolvien ketjussa taaksepäin vanhempien ja isovanhempien lapsuuteen. Kosmisen tanssijan kertoja tietää, että totuuden etsijän tie on kipeä mutta trauma ei ratkea ilman käsittelyä. Hän käy traumaa päin rakkaudella.”
Kalle Päätalo -palkinto on jaettu ensimmäisen kerran vuonna 1990, ja se myönnetään nyt yhdeksännen kerran. Palkinnon arvo on 3 000 euroa.
Anna-Liisa Ahokumpu: Kosminen tanssija
244 sivua
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva HerrainsiltaViestintäpäällikkö
Puh:040 5146 360eeva.herrainsilta@gummerus.fiKuvat
Linkit
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Riko Saatsin Yönistujat on kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaana6.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Kirjailija ja ohjaaja Riko Saatsi ammentaa Yönistujat-romaaniinsa (Gummerus) oman sukunsa kohtaloista. Teos kertoo isoäidin ruumiinvalvojaisten kautta suistamolaisesta evakkoperheestä, joka joutuu 1950-luvun Suomessa piilottamaan kielensä, uskontonsa ja kulttuurinsa. Romaani tekee näkyväksi uhanalaisen karjalan kielen.
Paavo Teittisen Pitkä vuoro on tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaana4.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Palkitun tutkivan journalistin Paavo Teittisen Pitkä vuoro – Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen (Gummerus) on kylmäävä selvitys suomalaisesta ihmiskaupasta. Hätkähdyttävä teos purkaa osiin oikeusvaltiolle kiusallisen ilmiön: meidän elintasoamme – edullisia lounaita, koulujen siisteyttä, kotien rakentamista – ylläpitää suuri joukko hyväksikäytettyjä ihmisiä. Suomessa ulkomaalaiset ihmiskaupan uhrit tekevät pakkotyötä ravintoloissa, siivousfirmoissa, marjatiloilla, rakennustyömailla ja metsissä. Köyhistä maista saapuvia työntekijöitä riistetään järjestelmällisesti.
Sanna Marinin muistelmakirja Toivo on tekoja on ilmestynyt4.11.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin odotettu kirja Toivo on tekoja (Gummerus) ilmestyy suomeksi ja englanniksi 4.11. Muistelmissaan Marin kertoo tiestään politiikan huipulle sekä avaa näkemyksiään johtajuudesta ja muutoksen aikaansaamisesta. Kirjan käännösoikeudet on myyty 17 maahan.
Koskettavia tarinoita, riipaisevia kohtaloita ja tietoa suljettujen ovien takaa – Gummeruksen kevään 2026 kirjaluettelo on julkaistu31.10.2025 10:55:56 EET | Tiedote
Ilmat pihalle lyövä romaani poikiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä. Suojelupoliisin arkistoharjoittelijan matka esikuntapäälliköksi. Urbaani ilmiöromaani sisaruudesta, menetyksistä ja riippuvuuksista. Eeppinen tietokirja millimetrin mittaisesta karhukaisesta. Gummeruksen kevät 2026 -katalogi esittelee Markku Haussilan, Saana Nilssonin, Coco Mellorsin, Suvi Auvisen ja muiden kiinnostavien kirjailijoiden uutuudet.
Synkässä Sveitsi-dekkarissa postipaketit johdattavat poliisin murhaajan jäljille30.10.2025 10:36:49 EET | Tiedote
Nicolas Feuzin Filatelisti (Gummerus) on tummanpuhuva dekkari, jossa Sveitsi toimii lumisena näyttämönä hyytäville murhille. Bestsellerkirjailija Joël Dicker valitsi teoksen Rosie & Wolf -kustantamonsa ensimmäiseksi julkaisuksi, ja sen ranskankielinen laitos on myynyt jo yli 40 000 kappaletta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



