BURGER KING® Suomi palaa Helsingin päärautatieasemalle – tulossa myös useita muita uusia avauksia ympäri Suomen

Jaa

Grilli käy kuumana, kun BURGER KING® Suomi avaa vuoden loppuun mennessä 5 uutta ravintolaa eri puolille Suomea.

Ensimmäisenä avataan Helsingin päärautatieaseman ravintola torstaina 13.11. Ravintola sijaitsee päärautatieaseman Kioskihallissa.

Loppuvuodesta liekillä grillatuista hampurilaisista päästään nauttimaan myös Vantaan Tammistossa, Lahden Karistossa sekä Paimiossa ja Janakkalassa. Lisäksi kevään 2026 aikana avataan vielä 4 uutta ravintolaa ympäri Suomen.

Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisravintolaketju. Uusien avausten myötä Suomessa on vuoden loppuun mennessä 72 BURGER KING® ravintolaa ja uudet ravintolat tuovat liekillä grillatut herkulliset hampurilaiset lähemmäksi yhä useampaa suomalaista.

”Olemme iloisia, kun pääsemme avaamaan jälleen uusia BURGER KING® ravintoloita ja tuomaan liekillä grillatut, asiakkaidemme makuun valmistetut hampurilaiset yhä laajemmalle joukolle suomalaisia”, kertoo Burger Kingin Suomen liiketoimintajohtaja Siru Kalpio.

Uudet ravintolat pyrkivät vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin laajalla tuotevalikoimalla ja asiakaskapasiteetilla. Uuden konseptin mukaisissa Burger King -ravintoloissa asiakkaat voivat nauttia ruoat paikan päällä viihtyisissä asiakastiloissa tai tilata tuotteet suoraan kotiovelle sovelluksella. Keväällä aukeavissa ravintoloissa asiakkaat voivat napata hampurilaiset mukaan myös autokaistan kautta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Siru Kalpio, ketjujohtaja,
Restel Fast Food Oy / BURGER KING®
Puh. +358 40 5190233
Email: siru.kalpio@restel.fi

Linkit

BURGER KING® Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisravintolaketju, jonka ravintoloissa syö maailmanlaajuisesti noin 12 miljoonaa herkuttelijaa päivittäin. Hampurilaisravintolat tunnetaan liekillä grillatuista hampurilaispihveistä ja herkuista, jotka valmistetaan aina tilauksesta. Klassikkotuote, WHOPPER®-hampurilainen, on valmistettu muuttumattomalla reseptillä jo vuodesta 1957. www.burgerking.fi - http://www.burgerking.fi/ RESTEL OY Restel Oy on suomalainen ravintola-alan konserni, johon kuuluu noin 200 ravintolaa työllistäen noin 2 200 ravintola-alan ammattilaista. Restelin ravintoloita ovat BURGER KING®-, Taco Bell-, Rax Pizzabuffet-, Ísey Skyr Bar-, HelmiSimpukka-, Wanha Mestari-, Hemingway's -ravintolat sekä Food&Events Tapahtuma- ja Ruokaravintolat, Classic pizza ja Makaronitehdas.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta BURGER KING® Suomi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye