Varsinais-Suomen hyvinvointialue, VarhaVarsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

TYKS-säätiön 25-vuotisjuhlavuonna merkittävä lahjoitus lasten ja nuorten diabetestutkimukseen

Jaa

Marita ja Heikki Vaiste lahjoittavat TYKS-säätiön 25-vuotisjuhlavuonna 500 000 euroa lasten ja nuorten diabetestutkimukseen. Tyypin 1 -diabetes tuli heille tutuksi perheenjäsenen sairastuttua alle kaksivuotiaana.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa yläkulmassa on Tyksin logo.

Tyypin 1 diabetes on Suomessa yleisempää kuin missään muualla maailmassa. Taudin syntyyn vaikuttavat useat geneettiset ja ympäristössä olevat tekijät, mutta sen tarkkaa syntymekanismia ei kuitenkaan tunneta. Vuosittain yli tuhat suomalaista sairastuu tyypin 1 diabetekseen, heistä valtaosa on lapsia tai nuoria. Taudin hoito edellyttää elinikäistä insuliinihoitoa pistoksin tai insuliinipumpun avulla. Taudin hoitomenetelmät ovat kehittyneet huomattavasti viimeisten vuosikymmenien aikana, diabeteksen hoito vaatii kuitenkin edelleen tarkkaa seurantaa ja vaikuttaa sairastuneen lapsen ja nuoren elämänlaatuun. Diabeteksen syntymekanismeja ja ehkäisyä tutkitaan useissa kansainvälisissä ja kansallisissa tutkimuksissa myös Suomessa.

Lapsen sairastuminen diabetekseen on läheisille järkytys, koska se tapahtuu yllättäen, vaikka tauti on kehittynyt usein jo pitkään. Tauti ei koettele vain potilasta, vaan lapsen sairastuminen koskee aina koko perhettä. Mukana ovat myös isovanhemmat ja sairastuminen herättää huolta ja monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Marita ja Heikki Vaisteen vanhin lapsenlapsi, nyt 27-vuotias Oona, sairastui ykköstyypin diabetekseen alle kaksivuotiaana. 

– Perheessämme ei ole aiemmin todettu diabetesta ja pienen lapsenlapsen sairastuminen kosketti syvästi. Elämäämme tuli uusia asioita mm. verensokerimittausten, insuliinin pistämisen ja ravintoasioiden opettelemisen myötä. Lapsen sairaus tuntui kohtuuttomalta. Vuosien kuluessa tauti on toki tullut tutummaksi, ja me kaikki olemme siihen tottuneet. Diabeteksen tutkimuksen tukeminen sairauden ehkäisyn mahdollistamiseksi ja hoidon kehittämiseksi on meille sydämen asia. Olemme olleet mukana TYKS-säätiön tukijoina alusta alkaen. Nyt on hyvä aika muistuttaa, että on edelleen ajankohtaista ja tärkeää tukea säätiön työtä, joka edesauttaa tieteellisen tutkimuksen tekemistä Tyksissä, toteavat Marita ja Heikki Vaiste.

Marita ja Heikki Vaisteen rahastosta tullaan jakamaan 50 000 – 100 000 euron tutkimus- ja hankeapurahoja tyypin 1 diabeteksen tutkimukseen sekä muuhun lasten ja nuorten diabetestutkimukseen. Ensimmäinen jako on vuonna 2026.

Elinvoimainen säätiö tekee hyvää

TYKS-säätiö perustettiin syksyllä 1999 ja kuluva vuosi 2025 on sen 25. varsinainen toimintavuosi. Juhlavuottaan säätiö viettää perustehtäväänsä täyttäen – keväällä jaettiin 250 000 euroa apurahoina lääke-, hoito- ja terveystieteiden tutkijoille, joiden tutkimustyö hyödyttää eri sairauksien diagnostiikkaa ja potilashoidon kehittämistä. Säätiöllä on lisäksi Sirkkalankadulla kliininen tutkimuskeskus, joka tarjoaa työskentelytilat kahdeksalletoista tutkijalle.

– TYKS-säätiö on 25 vuoden kuluessa koonnut merkittävän sijoitusomaisuuden, jonka turvin se voi tukea varsinkin uransa alussa olevien tutkijoiden työtä.  Vuosien aikana säätiötä tukeneet lahjoittajat ovat meille tärkeitä ja tarvitsemme heitä edelleen. Vanhoja ja uusia tutkimushaasteita riittää. Marita ja Heikki Vaisteen lahjoitus on erittäin merkittävä tuki turkulaiselle diabetestutkimukselle, iloitsee TYKS-säätiön toiminnanjohtaja, lastentautien erikoislääkäri Minna Lukkarinen.

TYKS-säätiön perustamisesta ja ensimmäisen neljännesvuosisadan toiminnasta on koottu historiikki, joka löytyy osoitteesta tykssaatio.fi.

Faktoja diabeteksesta:

  • Tyypin 1 diabetes johtuu haiman insuliinia erittävien solujen tuhoutumisesta, nämä solut ovat elintärkeitä glukoosin kulkeutumiselle elimistöön. 
  • Tyypin 1 diabetes todetaan usein alle 15-vuotiailla lapsilla, mutta se voi puhjeta missä iässä tahansa. Osa sairastuneita on vauvoja tai taaperoita
  • Maailman diabetespäivää vietetään perjantaina 14.11.

Tietoa TYKS-säätiöstä

TYKS-säätiö on yleishyödyllinen säätiö, joka tukee, edistää ja ylläpitää kliinisen lääketieteen ja muun yliopistotasoisen terveystieteen tutkimusta Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ja sen vaikutusalueella.

Lahjoitukset ja testamentit ovat elintärkeä osa toiminnan rahoitusta. Pienikin muistaminen säätiölle on kullanarvoinen kädenojennus tutkimukselle. Se mahdollistaa tulevaisuuden potilaiden paremman hoidon kehittämisen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

TYKS-säätiön lahjoittajat Marita ja Heikki Vaiste
TYKS-säätiön lahjoittajat Marita ja Heikki Vaiste
Minna Lukkarinen TYKS-säätiö
Lataa

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Välfärdsplan 2026–2029: Egentliga Finland behöver ett eget ”Norra Karelen-projekt”7.11.2025 10:55:03 EET | Pressmeddelande

Levnadsvanorna hos invånare i Egentliga Finland är alarmerande dåliga jämfört med resten av landet. Detta framgår av de senaste nationella undersökningarna. Sjukdomar som orsakas av levnadsvanor belastar vården och det behövs kraftfullare insatser för att förebygga dem. Egentliga Finlands välfärdsområdes nya välfärdsplan erbjuder konkreta åtgärder som kan genomföras tillsammans med kommuner och organisationer.

Hyvinvointisuunnitelma 2026–2029: Varsinais-Suomessa tarvetta omalle Pohjois-Karjala -projektille7.11.2025 10:55:03 EET | Tiedote

Varsinaissuomalaisten elintavat ovat hälyttävän huonot muuhun maahan verrattuna. Tämä käy ilmi viimeaikaisista kansallisista selvityksistä. Elintapasairaudet kuormittavat terveydenhuoltoa ja niiden ehkäisyyn tarvitaan entistä voimakkaampia toimia. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen uusi hyvinvointisuunnitelma tarjoaa konkreettisia toimenpiteitä toteutettavaksi yhdessä kuntien ja järjestöjen kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye