Lohjan kaupunki

Kaupungin ja yrittäjien elinvoimalupaus tulevalle valtuuskaudelle

Jaa

Lohjan kaupungin ja Lohjan Yrittäjien yhteinen elinvoimalupaus allekirjoitettiin maanantaina 10.11.2025. Elinvoimalupaus on hyväksytty edellisen kerran kesäkuussa 2023. Elinvoimalupaus on valtuustokauden mittainen.

Paikalla elinvoimalupausta allekirjoittamassa olivat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joona Räsänen, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mikko Piirtola, kaupunginjohtaja Petra Ståhl, kaupunkirakennejohtaja Pekka Puistosalo sekä Lohjan yrittäjien puheenjohtaja Pasi Hotti.

Lohjan kaupunki ja Lohjan Yrittäjät ry solmivat elinvoimalupauksen tälle valtuustokaudelle. Tällä lupauksella kaupunki sitoutuu yhdessä yrittäjäyhdistyksen kanssa edistämään yrittäjäystävällistä ilmapiiriä ja vahvistamaan elinvoimaisuutta. Yhdessä voimme huolehtia siitä, että kaupunkimme veto- ja pitovoima vahvistuvat.

”Mitä paremmin onnistumme tässä yhteistyössä, sitä enemmän koko Lohja ja lohjalaiset hyötyvät”, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joona Räsänen.

”Otamme lohjalaisten yritysten menestymisen huomioon päätöksenteossa”, korostaa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mikko Piirtola.

Kaupunkirakennejohtaja Pekka Puistosalo tuo esille konkreettiset teot lupausten lisäksi:
”Pyrimme jatkuvasti luomaan uusia mahdollisuuksia yrityksille. Esimerkiksi KCL:n sijoittuminen Lohjalle toi mukanaan noin kolmekymmentä uutta työpaikkaa.”

Lohjan kaupunki ja Lohjan Yrittäjät ry ovat yhdessä sopineet panostamisesta alla mainittujen painopistealueiden edistämiseen. Yhteisillä tavoitteilla ja aktiivisella seurannalla pyritään konkreettisesti parantamaan yritysten toimintaedellytyksiä, mikä vahvistaa kaupungin elinvoimaisuutta ja varmistaa yritysten tasapuolisen kohtelun. Painopistealueiden toteutumista seurataan jokavuotisten tapaamisten yhteydessä kaupungin edustajien ja yrittäjäyhdistyksen välillä.

Yhteiset painopistealueet:

  1. Toimiva vuoropuhelu
  2. Katu-, liikenne- ja kaupunkisuunnittelu
  3. Yrittäjämyönteiset hankinnat
  4. Yritysvaikutusten arviointi
  5. Yrittäjyyteen kannustaminen ja Kuntabarometrin hyödyntäminen

Tutustu päivitettyyn elinvoimalupaukseen täällä.

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki

Marko Ylönen - Yö Madridin kaduilla6.11.2025 15:55:31 EET | Tiedote

Italialainen säveltäjä Luigi Boccherini työskenteli Espanjan hovissa ja sävelsi jousikvinteton La Musica notturna di strade di Madrid. Sävellys kuvaa nimensä mukaisesti Madridin katujen vilkasta elämää yöaikaan. Sävellyksessä soivat iltarukoukseen kutsuvat kirkonkellot, erilaiset tanssirytmit, sekä sokeiden kerjäläisten laulu. Pehr Henrik Nordgren oli arvostettu suomalainen säveltäjä, jonka useat teokset ovat päässeet klassikon asemaan suomalaisessa jousiorkesterikirjallisuudessa. Pjotr Tšaikovskin Andante cantabile on vaikuttanut kuulijoihin syvästi: Leo Tolstoi on puhjennut kyyneliin, kun teos esitettiin hänen kunniakseen järjestetyssä tilaisuudessa. Myös kuurosokea Helen Keller reagoi samoin aistiessaan musiikin värähtelyn, kun hänelle soitettiin Andante cantabile. Saadakseen sellosonaattinsa julkaistuksi Johannes Brahms turvautui varsin kyseenalaiseen temppuun: hän kuvaili kustantajalle teostaan helpoksi kummallekin soittimelle – vaikka totuus oli kaikkea muuta – ja teos julkaistii

Lohjan joulukaivos avaa ovensa – joulun taika laskeutuu maan alle4.11.2025 13:07:27 EET | Tiedote

Joulun taika saapuu jälleen Lohjalle, kun Tytyrin joulukaivos avaa ovensa tulevana viikonloppuna ja kutsuu kävijät sukeltamaan maanalaiseen taikamaailmaan syvällä maan uumenissa. Tänä vuonna joulun elämyskohde tarjoaa entistäkin enemmän koettavaa: vierailijat pääsevät seikkailemaan tarinallisessa joulukaivoksessa ja tapaamaan joulupukin omassa kammarissaan aina vuodenvaihteeseen saakka.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye