Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Keskuspuiston keskisellä alueella kaadetaan puita turvallisuussyistä

Jaa

Helsingin kaupunki kaataa huonokuntoisia ja muilla tavoin vaaraa aiheuttavia puita Keskuspuiston keskisellä alueella välillä Hakamäentie–Muurimestarintie.

Töitä tehdään ulkoilureittien varsilla ja tonttien reunoilla, missä vaarallisista ja yllättäen kaatuvista puista voisi aiheutua haittaa asukkaille ja liikkujille. Turvallisuussyistä harvennetaan myös pienpuustoa etenkin reittien ja teiden risteyskohdissa, joissa näkymien umpeutuminen voi aiheuttaa vaaratilanteita.

Pienpuustoa harvennetaan tarvittaessa myös tonttien reunustalta. Taloyhtiöiden ja tontinomistajien toiveesta voidaan kaataa lisäksi sellaisia puita, jotka ovat kasvaneet kaupungin katu- tai puistoalueelta häiritsevästi tontin puolelle.

Valtaosa kaadetuista rungoista jätetään lahoamaan maapuina ja edistämään kaupunkiluonnon monimuotoisuutta.

Työ ei perustu luonnonhoitosuunnitelmaan, vaan tehtävät toimenpiteet tähtäävät tonttien ja ulkoilureittien turvallisuuteen.

Kaupunki aloittaa työt syksyn 2025 aikana. Lintujen pesimisaika huhti–heinäkuussa otetaan huomioon töiden toteutuksessa eikä tällöin tehdä toimenpiteitä linnustollisesti arvokkailla alueilla. Muutoin puut tarkistetaan kiikaroimalla. Jos pesä havaitaan, puu kaadetaan vasta pesimäajan jälkeen.

Työ ei aiheuta alueen latuverkon toimintaan muutoksia.

Töiden tilaaja on Helsingin kaupunkiympäristön toimiala. Toteutuksesta vastaa rakentamispalveluliikelaitos Stara.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sami Pulkkinen
projektinjohtaja
kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki
puh. 09 310 52701
sami.pulkkinen@hel.fi

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye