Laurea-ammattikorkeakoulu Oy

Laurealle tunnustusta ikätasa-arvoisesta työyhteisöstä

Jaa

Laurea-ammattikorkeakoululle myönnettiin Excellence Finlandin ikäsertifikaatti tunnustuksena kaikenikäisten työntekijöiden arvostamisesta ja tasavertaisesta kohtelusta uran eri vaiheissa.

Tunnustuksena kaikenikäisten työntekijöiden arvostamisesta ja tasavertaisesta kohtelusta uran eri vaiheissa, Laurea-ammattikorkeakoululle myönnettiin lokakuussa 2025 Excellence Finlandin ikäsertifikaatti-tunnustus. Tunnustus on myös osoitus Laurean sitoutumisesta kehittää toimintaansa yhä vastuullisemmaksi ja ikätasa-arvoisemmaksi työyhteisöksi. 
 
Laurea saavutti kaikissa kolmessa arviointikategoriassa (tavoitteet, toteutus, tulokset ja kehittäminen) 80 pistettä (asteikolla 0–100), mikä kertoo hyvästä ja kattavasta tasosta ikädiversiteetin edistämisessä.

Työntekijöiden keski-ikä on yli 50 vuotta

Laureassa ikädiversiteetti näkyy konkreettisesti laajana ikäjakaumana.  
 
"Vakinaisten työntekijöiden keski-ikä on Laureassa yli 50 vuotta. Lisäksi korkeakoulussamme viihdytään hyvin, sillä keskimääräiset työvuodet ovat yli 10 vuotta. 27 prosentilla työntekijöistä Laurea-uraa on takana yli 15 vuotta", kertoo Laurean henkilöstöjohtaja Tiina Päivärinne
 
Työyhteisön monimuotoisuutta tukevat muun muassa joustavat työjärjestelyt ja eri-ikäisten työntekijöiden huomioiminen uran eri vaiheissa. Laureassa työn teon joustavuutta ja yksilöllisiä tarpeita tukevat muun muassa mahdollisuus tilapäiseen etätyöhön ulkomailla EU/ETA-maissa sekä käytössä oleva ikävapaamalli.   
 
"Ikävapaakäytännön mukaisesti yli 56-vuotiaille työntekijöille myönnetään vapaata kaksi päivää lukuvuodessa ja yli 60-vuotiaille viikko. Tällä halutaan tukea työntekijöiden palautumista tietyn iän ylitettyään", Päivärinne kertoo. 
 
Ulkomailla tehtävän etätyön pituus voi olla voi olla 30 kalenteripäivää vuodessa. Sen tarkoitus on tukea henkilöstön työn ja vapaa-ajan yhdistämistä sekä erilaisten elämäntilanteiden ja -valintojen mahdollistamista. Jos henkilö puolestaan haluaa esimerkiksi tehdä lyhyempää työviikkoa, pyritään toivetta tukemaan työtehtävien niin salliessa.  
 
"Työn, vapaa-ajan ja perhe-elämän yhteensovittaminen nähdään korkeakoulussamme merkittävänä voimavarana. Laurean tarjoamat mahdollisuudet on otettu positiivisesti vastaan henkilöstön keskuudessa ja niitä hyödynnetään laajasti", Päivärinne summaa.

Osaaminen ikää merkittävämpi tekijä

Laurean rekrytoinneissa iän sijaan painotetaan osaamista. Yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden toteutumista arvioi rekrytoinnissa mukana oleva HR:n edustaja, joka keskustelee rekrytoivien esihenkilöiden kanssa valintaperusteista rekrytointiprosessin eri vaiheissa ja omalta osaltaan varmistaa, että rekrytointipäätös perustuu kompetenssiin, eikä esimerkiksi ikään.  Valintaperusteet myös julkaistaan kaikille hylätyksi tulleille hakijoille, ja he voivat keskustella niistä halutessaan rekrytoivan esihenkilön kanssa, mikäli hakijalla nousee huoli esimerkiksi iän vaikutuksesta valintaan.  

Laureassa työskentelee lähes 700 henkilöä, joista hieman yli puolet on opetushenkilökuntaa, loput tutkimus- ja kehittämishenkilöstöä sekä muita asiantuntijoita.

"Korkeakoulumme rekrytoinneissa valintaperusteet pohjautuvat pitkälti muodolliseen pätevyyteen, esimerkiksi opetushenkilöstön osalta vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, vähintään kolmen vuoden työkokemus sekä pedagoginen pätevyys. Tämä jo itsessään ohjaa huomiota kompetenssiin esimerkiksi iän sijaan", Laurean rekrytoinneista vastaava Miika Mäki-Torkko selventää. 

Laurean tavoitteena on rakentaa entistä tasa-arvoisempi, monimuotoisempi ja osallistavampi työyhteisö, jossa jokainen kokee arvostusta ja voi kehittyä iästä riippumatta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mila Kajas, viestintäpäällikkö, Puh. 040 530 5400, mila.kajas@laurea.fi

Tiina Päivärinne, henkilöstöjohtaja, Puh. 040 725 9588, tiina.paivarinne@laurea.fi

Miika Mäki-Torkko, henkilöstökoordinaattori, Puh. 050 447 2749, Miika.Maki-Torkko@laurea.fi

Kuvat

Laurea-ammattikorkeakoulu

Olemme yksi Suomen johtavista työelämäläheisistä korkeakouluista. Yli 11 000 opiskelijaamme opiskelee kuudella kampuksella Uudellamaalla ja verkossa tutkinnoissa, jotka vastaavat vahvasti yhteiskunnan ja työelämän tarpeisiin: sosiaali- ja terveysalalla, liiketoiminnassa, turvallisuudessa, tietojenkäsittelyssä ja palvelualoilla. Oppimisen perustanamme on Learning by Developing (LbD) -malli, joka takaa opiskelijoille vahvan osaamisen ja valmiudet työelämään.

Tutkimus- ja kehitystoimintamme painopisteet ovat turvallisuus, sosiaali- ja terveysala sekä palveluliiketoiminta. Vuonna 2023 Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) myönsi Laurealle Excellence-laatuleiman laadukkaasta TKI-toiminnasta, ja keväällä 2024 Excellence Finlandin EFQM-arvioinnissa saimme viiden tähden laatusertifikaatin. Laurea on osa Eurooppa-yliopistojen PIONEER-allianssia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Laurea-ammattikorkeakoulu Oy

EMERIT-hanke: hoitajien työurien pidentäminen tuo helpotusta terveydenhuollon työvoimapulaan29.4.2025 10:30:00 EEST | Tiedote

Hoitajien työvoimatilanne uhkaa pahentua Suomessa lähivuosina. Yksi keino helpottaa työvoimapulaa on hoitajien työurien pidentäminen eli työssä jatkaminen pidempään eläkeiästä huolimatta tai työskentely eläkkeellä ollessa. Nyt päättyvässä, Laurea-ammattikorkeakoulun toteuttamassa EMERIT-hankkeessa on tutkittu hoitajien työskentelyä eläkkeellä ja kehitetty malli, jonka avulla voidaan edistää työurien pidentämistä.

Ruoka tuo yhteen -hanke: uutta yrittäjyyttä ruoka-alalle uusia ideoita ja digimarkkinoinnin osaamista tukemalla20.3.2025 06:55:00 EET | Tiedote

Uusi hanke tukee ruoka-alan positiivista mielikuvaa nostamalla esiin menestyksekkäitä yrityksiä sekä jakamalla tietoa Uudenmaan eri alueiden mahdollisuuksista yrittäjyyteen. Digitaalisen markkinoinnin osaaminen ja merkitys, varsinkin maaseudulla toimiville, on välttämätöntä ja hyödyllistä sen tuomien kustannushyötyjen ja mahdollisuuksien takia. Tukemalla uusia ideoita ja verkostoitumista edistetään parhaiten uusia avauksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye