HJK Oy

HJK sulkee Klubipäädyn turvallisuussyistä

Jaa

HJK suhtautuu äärimmäisen vakavasti kauden viimeisessä Veikkausliiga-ottelussa nähtyyn häiriökäyttäytymiseen.

HJK on päättänyt oma-alotteisesti sulkea Klubipäädyn ensi kauden alussa vähintään viiden ottelun ajaksi. HJK tekee tämän päätöksen ottelutapahtumien turvallisuuden varmistamiseksi ja vastuullisen kannattajakulttuurin edistämiseksi.

– HJK pyytää anteeksi sunnuntain ottelun tapahtumia. Olemme tehneet lukuisia toimenpiteitä katsomoturvallisuuden eteen sekä aktiivista yhteistyötä viranomaisten ja Palloliiton kanssa, mutta se ei selkeästi ole ollut riittävästi. Nyt päätetyillä toimilla haluamme ennen kaikkea turvata ottelutapahtumien turvallisuuden, HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti sanoo.

Mikäli katsomon sulkeminen viiden ottelun ajaksi ei riitä, HJK on valmis pitämään Klubipäädyn kiinni niin pitkään, että ongelmat saadaan ratkaistua. Kaikkia häiriökäytökseen syyllistyneitä tullaan sanktioimaan tunnistamisen perusteella. Tavoitteemme on, että kaikilla katsojilla on oikeus turvalliseen ja yhdenvertaiseen otteluelämykseen.

– Koko seurayhteisön tahtotila on, että häiriökäyttäytymiseen syyllistyneet eivät ole enää tervetulleita HJK:n kotiotteluihin. Tulemme tekemään vielä entistä enemmän ja järeämpiä toimenpiteitä tunnistamiseen ja valvontaan liittyen, jotta saamme häiriökäyttäytymisen kitkettyä katsomosta, Riihilahti sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HJK Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye