Bayer Suomi

Bayerin maksamien yhteisöverojen taustalla on korkea jalostusarvo

Jaa

Bayerin maksamien yhteisöverojen taustalla on korkea jalostusarvo. Vuonna 2024 Bayer maksoi veroja Suomeen yhteensä 125,9 miljoonaa euroa, mikä tekee siitä yhden maan suurimmista yhteisöveronmaksajista. Yrityksen tuotteita viedään 130 maahan ympäri maailmaa. Lääkkeiden korkea jalostusarvo tekee koko alasta merkittävän osan Suomen uudistuvaa taloutta.

”Suomi rakentaa määrätietoisesti vientivetoista kasvua, ja terveysala on noussut strategiseksi kasvualaksi muiden vahvojen toimialojen rinnalle. Ala on jo nyt merkittävä verotulojen lähde. Ottamalla terveysalan potentiaalin osaksi Suomen pitkäjänteistä kasvustrategiaa, voimme monipuolistaa vientiä, vahvistaa hyvinvointiyhteiskuntaa ja rakentaa kestävää kilpailukykyä vuosikymmeniksi eteenpäin”, sanoo Bayerin Suomen toimitusjohtaja Tomi Penttilä.

Lääketeollisuus on yksi suurimmista korkean jalostusarvon toimialoista Suomessa. Bayerin suomalaiset innovaatiot ovat olennainen osa tätä menestystarinaa: hormonikierukoiden globaali myynti oli viime vuonna 1,3 miljardia euroa, ja Oriorin kanssa yhdessä kehitetty
syöpälääke ylsi 1,5 miljardin euron myyntiin. Vertailun vuoksi, tuoreen jäänmurtajakaupan on arvioitu tuovan Suomelle noin kahden miljardin euron kokonaispotin, mikä alleviivaa terveysalan merkitystä.

”Suomella on maailmanluokan koulutusjärjestelmä, vahva osaaminen lääketutkimuksessa ja kattava, sähköisessä muodossa oleva terveysdata, joka mahdollistaa uusien, entistä vaikuttavampien lääkkeiden kehittämisen. Nämä tekijät luovat kilpailuedun, jota meidän kannattaa vaalia ja vahvistaa – se hyödyttää koko yhteiskuntaa”, Penttilä jatkaa.

Yhteyshenkilöt

Bayer

Bayer-konserni

Kansainvälisen Bayer-konsernin ydinosaaminen on Life Science -alalla terveydenhoidon ja ravitsemuksen parissa. Yrityksen tuotteet ja palvelut on suunniteltu ihmisiä ja maapalloa hyödyttäviksi tarttumalla kasvavan ja ikääntyvän väestön tuomiin suuriin haasteisiin. Bayer on sitoutunut edistämään kestävää kehitystä ja haluaa vaikuttaa positiivisesti liiketoimintansa avulla. Samalla Bayer haluaa parantaa tuottavuuttaan ja tuoda lisäarvoa innovaatioiden ja kasvun kautta. Bayer tunnetaan luotettavana ja laadukkaana yrityksenä ympäri maailmaa. Vuonna 2024 konserni työllisti lähes 93 000 henkilöä ja sen liikevaihto oli 46,6 miljardia euroa. Tutkimuksen ja tuotekehityksen kustannukset olivat 6,2 miljardia euroa. Lisätietoja osoitteessa www.bayer.com 

Bayer Suomessa

Tuotevalikoimassamme Suomessa ovat Bayerin reseptilääkkeet ja itsehoitovalmisteet sekä kasvinsuojeluaineet. Kansainvälinen toimintamme Suomessa keskittyy reseptilääkkeisiin: tutkimukseen ja tuotekehitykseen, tuotantoon ja Suomessa valmistettujen lääkkeiden vientiin yli 130 maahan. Suomesta johdetaan myös useita Bayerin kansainvälisiä kliinisiä tutkimuksia. Bayer työllistää Suomessa noin 1000 henkilöä. Lisätietoa osoitteessa www.bayer.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bayer Suomi

Bayerin yhteisövero Suomeen kymmenessä vuodessa 1,3 miljardia euroa – vuoden 2023 osuus 121 miljoonaa euroa7.11.2024 07:10:00 EET | Tiedote

Bayer maksoi viime vuonna noin 121 miljoonaa euroa yhteisöveroa Suomeen, mikä tekee siitä edelleen yhden maamme suurimmista veronmaksajista. Yhtiö on jatkanut panostustaan terveysalan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyöhön ja investoinut Suomeen kymmenen viime vuoden aikana lähes miljardi euroa. Terveysala tulisi nostaa yhdeksi Suomen kasvun kärkipainopistealaksi, koska lähtökohdat sille ovat erinomaiset.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye