Vaasan kaupunki - Vasa stad

Valotapahtumat tuovat lasten ja nuorten äänen kuuluville Vaasassa

Jaa

Vaasassa järjestetään YK:n lapsen oikeuksien päivän kunniaksi nuorten valotaidetapahtuma 19.11. sekä lasten ja nuorten valokulkue 20.11.

Kuva: Jussi Vikström

Valotaidetapahtuma

Yhteisöllisen valotaidetapahtuman tavoitteena on tuoda nuorten oma ääni esille uudella tavalla. Valaisijoina toimivat vaasalaiset nuoret, jotka ovat etukäteen saaneet päättää valaistavat kohteet ja teemat.

Nuoret ovat suunnitelleet valotaideteoksia yhdessä valaistussuunnittelija Jussi Vikströmin kanssa.

Tapahtuma alkaa 19.11. klo 18 nuorisotalo Kultsan pihasta (Raastuvankatu 30). Kultsalta kuljetaan ympäri Vaasan keskustaa valaisemassa useampi eri kohde. Valaistavat kohteet ja teemat paljastetaan vasta paikan päällä.

Yleisö on tervetullut seuraamaan valotempausta ja kulkemaan mukana. Tapahtuma kestää noin tunnin.

- Nuoret ovat toivoneet kaupunkiympäristöön lisää valoa ja taidetta, joten idea tapahtuman järjestämiseen lähti suoraan heiltä, kertoo nuorisopalvelukoordinaattori Anne Lamminen.

Lasten ja nuorten valokulkue

Valo-Ljus -tapahtuma on avoin kaikille ja sen järjestää Vaasan kaupungilla taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille tarjoava TaiKon.

Aikataulu 20.11.:

  • klo 18 lasten oikeuksien julistus Vaasan kauppatorilla
  • noin klo 18.10 valokulkue lähtee torilta Taikonille
  • noin klo 18.20 kulkue saapuu TaiKonin sisäpihalle (Kasarmi 11, Itäinen Kasarmi 7–9), jossa esityksiä.

Kasarmialueen kentällä osallistujat voivat jäädä seuraamaan TaiKonin teatteri-, tanssi-, sirkus-, käsityö-, media- ja kuvataideoppilaiden valoesitystä.

Viidesluokkalaiset pääsevät tutustumaan päätöksentekoon

Lasten oikeuksien viikolla 18.11. ja 20.11. järjestetään myös lasten vaikuttamispäivät, jolloin vaasalaiset alakoululaiset pääsevät tutustumaan kaupungin päätöksentekoon Vaasan hallintotalolla. Mukana on tänä vuonna viidesluokkalaisia Savilahden yhtenäiskoulusta ja Sundom skolasta.

Vaasan kaupunki liputtaa lapsen oikeuksien päivänä 20.11. muun muassa kaupungintalolla, hallintotalolla ja teknisellä virastolla.

Vaasa odottaa Lapsiystävällinen kunta –tunnustusta joulukuussa

Vaasan kaupunki on mukana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallissa. Tavoitteenamme on toteuttaa kestäviä ja lapsiystävällisiä ratkaisuja arkipalveluissa ja hallinnossa.

Vaasalla on viisi konkreettista tavoitetta, joilla pyritään kehittämään kaupungin toimintaa lapsiystävällisemmäksi. Toimenpiteillä on toteutuessaan isoja vaikutuksia lasten ja nuorten oikeuksien toteutumiselle kaupungissamme. 

UNICEF tekee arvioinnin sekä päätöksen Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksesta vuoden 2025 loppuun mennessä.

Muuta ohjelmaa lapsen oikeuksien viikolla

  • Vaasan museot: ohjelmaa Tikanojan taidekodissa 19.–21.11.: toiminnallinen opastus Minä en pelkää -näyttelyyn klo 10 (suomeksi) ja klo 12 (ruotsiksi). To 20.11. lapsiperheille suunnattu opastus klo 14 (suomeksi) ja klo 15 (ruotsiksi).
  • Kuula-opistolla muskarijuhlat la 22.11. klo 9.30, klo 11 ja klo 12.30
  • Maksuttomat Hoppis-perheliikuntavuorot urheiluhallilla ja Vaasan sähkö areenalla.
  • Lapsen oikeuksien viikon -näyttely pääkirjaston lastenosastolla: lapsille ja nuorille suunnattuja tehtäviä, muistipeli ja aiheeseen liittyviä kirjoja.
  • Luova mieli – kulttuurista hyvinvointia -tapahtuma kansalaisopisto Almassa 19.11. klo 14–16 Tilaisuus suunnattu erityisesti nuorten parissa työskenteleville ja alan opiskelijoille, mutta on avoin kaikille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Valotaidetapahtuma: nuorisopalvelukoordinaattori Anne Lamminen, puh. 040 156 4046, anne.lamminen@vaasa.fi

Taikonin Valo-Ljus –tapahtuma: tuottaja Kaisa Salo, puh. 040 179 9681, kaisa.salo@vaasa.fi

Lasten vaikuttamispäivät: Helena Alanen, puh. 040 595 7640, helena.alanen@vaasa.fi

Lapsiystävällinen kunta: koordinaattori Hanna-Mari Joutsen, puh. 040 182 3921, hanna-mari.joutsen@vaasa.fi

Kuvat

Kuva: Jussi Vikström
Lataa
Valotaidetapahtuma Jyväskylässä vuonna 2008
Valotaidetapahtuma Jyväskylässä vuonna 2008
Kuva: Juhana Konttinen
Lataa

Linkit

Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye