Oma Häme

Aluehallitus käsitteli talousasioita sekä hyte-työn etenemistä hyvinvointialueella

Jaa

Asukkaiden hyvinvoinnin vahvistaminen ja Hyte-kertoimen parantaminen ovat Oma Hämeen strategisia tavoitteita.

Piirroskuva nuijasta iskemässä alustaan, vasemmassa yläkulmassa Oma Häme -logo.

Maanantaina koolla ollut aluehallitus jatkoi ensi vuoden talousarvion käsittelyä ja merkitsi tiedoksi lautakuntien talousarvioesitykset. Elämänkaarilautakunta, turvallisuuslautakunta sekä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta ovat käsitelleet omien toimialojensa vuoden 2026 talousarviot ja antaneet niistä omat esityksensä aluehallituksen käsittelyyn.

Talousarvion valmistelu on edelleen kesken, ja esityksiin sisältyy riskitekijöitä tiukan talouskehyksen vuoksi. Oma Hämeellä on lakisääteinen velvollisuus kattaa vuosilta 2023–2024 kertyneet alijäämät vuoden 2026 loppuun mennessä. Hyvinvointialuejohtaja antaa oman talousarvioesityksensä 8.12. mennessä, ja aluevaltuusto käsittelee talousarvion kokouksessaan 16. joulukuuta.

Aluevaltuustolle esitettävä talousarvio tulee muuttumaan lautakunnissa käsiteltyihin versioihin nähden. Toimialojen tulee kuitenkin tehdä talousarvioesityksensä raamin mukaisena, ja mahdolliset siirrot toimialojen välillä huomioidaan täysimääräisesti molemmilla toimialoilla.

Aluehallitus päätti lisäksi merkitä tiedoksi talouden tasapainottamisohjelmien 1 ja 2 tilanteen toteuman tammi–syyskuun 2025 osalta ja toimittaa raportit aluevaltuustolle tiedoksi.

Aluehallitus päätti myös maanantaina, että Oma Häme jättää valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle koskien Valviran määräystä hoitojonojen purkamisesta. Hyvinvointialue katsoo, että Valviran päätöksessä asetettu määräaika ja uhkasakon suuruus eivät ole suhteessa alueen todellisiin olosuhteisiin ja toimintaedellytyksiin. Valituksesta on kerrottu tarkemmin tässä tiedotteessa: Oma Häme valitti hallinto-oikeuteen Valviran erikoissairaanhoidon jonoja koskevasta päätöksestä - Oma Häme

– Aluehallitus korostaa sitä, että jonojen purkaminen on ensiarvoisen tärkeä tavoite ja sen eteen tehdään töitä. Valituksella halutaan ponnistaa ja tuoda näkyväksi tämä lukuisten ristiriitaisten vaatimusten viidakko, jossa hyvinvointialueet toimivat. Rahoituslaki, perustuslailliset oikeudet, hoitotakuut, muut erilaiset määräajat jne. Kun meiltä vaaditaan paljon, on myös meidän kohtuullista vaatia hyvän hallintotavan mukaiset täsmälliset perustelut näille asioille, joita valituksessa kyseenalaistamme, painottaa aluehallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.).

Hyte-työstä hyviä tuloksia

Aluehallitus käsitteli maanantaina kokouksessaan integraatiovaliokunnan lähettämää katsausta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tilanteesta Kanta-Hämeessä. Lisäksi aluehallitus merkitsi tiedoksi vuoden 2024 HYTE-kerrointulokset, joissa Kanta-Hämeen hyvinvointialue sijoittui seitsemänneksi maan 22 hyvinvointialueen joukossa.

HYTE-kerroin mittaa hyvinvointialueiden toimia väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi sekä työn tuloksellisuutta suhteessa muihin alueisiin. HYTE-kerroin myös vaikuttaa hyvinvointialueen valtiolta saamaan rahoitukseen. Kanta-Häme on onnistunut erityisesti tyypin 2 diabeteksen riskissä olevien elintapaneuvonnassa ja alkoholinkäytön mini-interventioissa.

Tulosten taustalla ovat ammattilaisten panostus varhaiseen tunnistamiseen ja uusien toimintamallien, kuten liikuntalähetteen ja digipolun, käyttöönotto. Myös Oma Hämeen tietoportaalin kehittäminen on parantanut tiedolla johtamista. HYTE-kertoimen tuloksista on kerrottu tarkemmin tässä tiedotteessa: Yhteistyö kantaa hedelmää – Kanta-Hämeen hyte-tuloksissa vahvaa kehitystä - Oma Häme

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteena on vahvistaa asukkaiden hyvinvointia, kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja sekä vähentää korjaavien palvelujen tarvetta. Hyvinvointialueella ja kunnilla on lakisääteinen vastuu asukkaidensa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, ja työ perustuu tiiviiseen yhteistyöhön.

Käytännön toimeenpanoa tukevat Hyte-ohjausryhmä, integraatiovaliokunta sekä puitesopimus kuntien ja Hämeen liiton kanssa, jonka päivitys on parhaillaan käynnissä. Kanta-Hämeen hyvinvointialue jatkaa pitkäjänteistä ja poikkihallinnollista Hyte-työtä yhteistyössä kuntien ja järjestöjen kanssa. Tavoitteena on asukkaiden hyvinvoinnin vahvistaminen ja Hyte-kertoimen edelleen parantaminen, mikä tukee alueen taloudellista kestävyyttä ja strategisia tavoitteita.

Esityslistan muut asiat aluehallitus hyväksyi esitysten mukaisesti. Seuraava aluehallituksen kokous on 17. marraskuuta 2025.

Aluehallituksen 10.11.2025 kokouksen esityslista

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye