SDP:n Razmyar: Purran koulukritiikki on menneisyyden haikailua
SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyar ei jaa ministeri Riikka Purran tuoreessa kolumnissaan esittämiä jyrkkiä moitteita suomalaisesta koulusta eikä kannata vanhaan koulumaailmaan palaamista. Purra valitti koulun kriisiytyneen ja löysi syyksi virheelliset koulutusratkaisut ja maahanmuuton.

Tiedämme, että oppimistulosten heikkenemisen taustalla on monia toisiinsa kytkeytyviä tekijöitä: vaativat opetusympäristöt, lasten tuen tarpeen kasvu, lukemisen vähentyminen ja nuorten hyvinvoinnin heikkeneminen. Digitaalisten laitteiden ja sosiaalisen median rooli on myös kasvanut huomattavasti.
– Purra ei huomioi sitä, että oppimistulosten laskua tutkitaan jatkuvasti. Koulua ja oppimista onkin kehitettävä tutkimus- ja asiantuntijatiedon pohjalta. En pidä tämänkaltaisia tunneperäisiä mielikuvia koulun muutoksesta ja sen syistä hyvänä lähtökohtana, Razmyar sanoo.
– Näihin haasteisiin vastataan vahvemmalla ja paremmin resursoidulla opetuksella. Menneisyyteen haikailu ja vaatimukset vanhoihin opettamisen käytäntöihin palaamisesta eivät auta. Viisarikellotaulun lukemista opetetaan yhä, mutta kun arjessa lapset ja nuoret näkevät ajan digitaalisista laitteista, taito jää vähemmälle käytölle ja unohtuu. Paluuta vanhaan ei voi esittää ratkaisuna kaikkiin ongelmiin, Razmyar sanoo.
Razmyarin mukaan hallituksen ja ministereiden tehtävänä on tehdä konkreettisia tekoja, joilla oppimisen edellytykset turvataan. Purran argumentointi ohittaa olennaisen: koulutuksen pitää vastata nykylasten arkeen ja kehittää perusvalmiuksia – lukemista, laskutaitoa, oppimismotivaatiota ja digitaalisen ympäristön kriittistä osaamista.
– Keskeistä on oppimismotivaation vahvistaminen ja oppimistavoitteiden selkeyttäminen sekä keskittyminen kaikkein tärkeimpien taitojen, lukemisen, kirjoittamisen ja matematiikan osaamiseen. On löydettävä oppimisen ilo ja merkityksellisyys, vahvistettava kodin ja koulun yhteistyötä ja huolehdittava oikea-aikaisten tukitoimien saatavuudesta, Razmyar sanoo.
– Ei ole yllätys, että Purra löytää koulun ongelmiin ja pisa-tulosten heikentymiseen syylliseksi vanhan arkkivihollisensa, maahanmuuttajat. Tämä on perussuomalaisten vastaus kaikkiin yhteiskunnassamme tapahtuviin kielteisiin ilmiöihin, Razmyar huomauttaa.
– Katse pedagogiikan kehittämisessä pitää olla eteenpäin. Taaksepäin katsominen, peruuttaminen ja menneisyyden haikailu eivät vie oppilaita, opetusta eikä Suomea kohti parempaa tulevaisuutta, Razmyar päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nasima RazmyarKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
Puh:+358 50 3061120nasima.razmyar@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: EU-tuomioistuimen päätös voitto suomalaiselle työehtosopimusjärjestelmälle11.11.2025 15:50:19 EET | Tiedote
Euroopan unionin tuomioistuin on tänään antanut päätöksen, jonka mukaan EU:n vähimmäispalkkadirektiivi pysyy pääosin voimassa. Päätös merkitsee merkittävää voittoa suomalaiselle työmarkkinamallille ja työehtosopimusjärjestelmälle, joka perustuu neuvotteluihin ja sopimiseen lakisääteisen minimipalkan sijaan, sanoo SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen.
SDP:n Haatainen: Suomi ei hyödynnä tarpeeksi kulttuurista pääomaansa - myös nykyiset taiteilijat ansaitsevat paremman näkyvyyden maailmalla11.11.2025 13:38:37 EET | Tiedote
Suomalainen taide kiinnostaa nyt maailmalla. Viime viikolla uutisoitiin useista suomalaisista näyttelyistä suurissa kaupungeissa – Helene Schjerfbeck New Yorkissa, Pekka Halonen Pariisissa ja Ateneumin Gothic Modern Wienissä.
SDP:n Kymäläinen: Hallitus on jättänyt hyvinvointialueet kriisiin10.11.2025 14:09:28 EET | Tiedote
Rahoituksen jakautumisessa hyvinvointialueille on merkittäviä ongelmia, jotka tulisi kiireellisesti korjata, ja siksi hallituksen tulisi puhaltaa peli poikki, vaatii SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen. Hallitus on ollut täysin haluton reagoimaan hyvinvointialueiden kriisiytyvään tilanteeseen ja seuraamaan rahoituksen riittävyyttä. Hallituksen tulisi antaa hyvinvointialueille työrauha tarpeellisten uudistusten toteuttamiseen, eikä pakottaa alueita lyhytnäköisiin taloudellisiin ratkaisuihin, jatkaa Kymäläinen.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Ilmastotavoitteesta luopuminen olisi myrkkyä suomalaiselle elinkeinoelämälle8.11.2025 09:26:48 EET | Tiedote
HS:n (7.11.2025) tietojen mukaan perussuomalaiset yrittää saada hallituksen luopumaan Suomen tavoitteesta olla hiilineutraali vuonna 2035. Tavoitteesta joustaminen olisi myrkkyä suomalaisille yrityksille ja elinkeinoelämälle, sanoo SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.
SDP:n Kumpula-Natri: Hallituksen puututtava vaalidatan siirtopäätökseen7.11.2025 16:00:01 EET | Tiedote
Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd) vaatii hallitusta perumaan oikeusministeriössä tehty hankintapäätös sijoittaa vaalitietojärjestelmän äänestäjä- ja ehdokasrekisterit sekä vaalitulosjärjestelmä Amazon Web Servicen Ruotsissa sijaitsevaan pilvipalveluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme