Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Soten tilanne on kestämätön - rahoituslakia päivitettävä pikaisesti
Suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tilanne on äitymässä kestämättömäksi.

Terveysasemia, sairaaloita ja muita lähi- ja peruspalveluja ajetaan kautta Suomen alas. Hoitajia, lääkäreitä ja muita sosiaali- ja terveyspalveluissa työskenteleviä lomautetaan ja irtisanotaan.
Pääministeri Orpon mukaan asiat menevät pääosin myönteiseen suuntaan. Todellisuudessa hallituksen linja on johtamassa hyvinvointiyhteiskunnan murtumiseen.
Ihmiset maksavat veroja, jotta saavat tarvitessaan hoitoa ja hoivaa. Kohta ei välttämättä ole enää hoitoa ja hoivaa, mitä saada - ainakaan tasa-arvoisesti koko maassa. Sosiaali- ja terveyspalveluissa käy niin ankara rätke.
Näin ei Keskustan mielestä voi jatkua. Lähi- ja peruspalvelut pitää pelastaa. Myös perustuslaki velvoittaa turvaamaan jokaiselle suomalaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.
Hallituksella on valta ja vastuu tilanteesta. Sillä on myös valta ja välineet muuttaa suuntaa.
Vaadin, että hallitus ensi tilassa kertoo eduskunnalle ja suomalaisille, mitä se tekee, että ihmisten perustuslain takaama oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin toteutuu.
Keskusta esittää edelleen hyvinvointialueille lisää aikaa saada taloutensa kuntoon. Antamalla pidempi aika alijäämien kattamiseen vältettäisiin pakkoraossa tehtävä lähi- ja peruspalvelujen alasajo hyvinvointialueilla.
Pidemmän ajan ratkaisu olisi yhteistyössä yli hallitus-oppositiorajan tehtävä hyvinvointialueiden rahoituksen korjaaminen ns. rahoituslaki päivittämällä.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta pitää ylipäätään kehittää ja parantaa, ei särkeä ja hajottaa.
Yhteyshenkilöt
Antti KaikkonenKeskustan puheenjohtaja, kansanedustaja
antti.kaikkonen@eduskunta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Antti Kaikkonen: Hallitus ja EK eivät voi päättää, mistä suomalaiset tekevät työnsä13.10.2025 11:14:36 EEST | Tiedote
Viime viikkoina on käyty vilkasta keskustelua etätyön hyödyistä ja haitoista. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan keskustelussa on unohtunut, että etätyö on monelle suomalaiselle arjen mahdollistaja.
Keskusta huolissaan huumeiden tulvasta – Kettunen kysyy hallituksen vastuuta11.10.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Keskustan varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen vaatii hallitukselta välittömiä toimia sen selvittämiseksi, miksi Suomeen on päässyt markkinoille uusia, erittäin vaarallisia huumeita, kuten Alfa-PVP:tä, jota ei ole havaittu esimerkiksi Ruotsissa.
Keskustalta maahanmuuttopoliittinen linjapaperi: ”Keskiössä suomalaiset arvot ja pelisäännöt”.8.10.2025 09:59:56 EEST | Tiedote
Keskustan maahanmuuttopoliittisen paperin viesti on, että maahanmuuton vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan on pystyttävä keskustelemaan asiallisesti ihmisarvoa kunnioittaen. Avoin keskustelu onnistuu vain, jos maahanmuuttoa käsitellään avoimesti sen hyvine ja huonoine puolineen.
Antti Kaikkonen: Huijaukset kuriin – pankkien on kannettava vastuunsa21.9.2025 11:00:40 EEST | Tiedote
Suomalaisilta huijattiin erilaisissa pankkihuijauksissa viime vuonna kymmeniä miljoonia euroja. Nettimaailman huijarit ovat yhä taitavampia ja häikälemättömämpiä, ja moni viisaskin voi mennä vipuun. Tilanne on kestämätön, ja huijausten ehkäisemiseksi on tehtävä nykyistä enemmän. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii, että pankit ja viranomaiset ottavat asiassa selvästi nykyistä tiukemman otteen.
Antti Kaikkonen: Koulukirjat takaisin kouluihin13.9.2025 12:18:30 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan oikeus omiin koulukirjoihin kuuluu kaikille oppilaille asuinpaikasta riippumatta. Kaikkonen nosti asian esille Pyhäjoen messujen yhteydessä järjestetyssä paneelikeskustelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme