SDP:n Suhonen: EU-tuomioistuimen päätös voitto suomalaiselle työehtosopimusjärjestelmälle
Euroopan unionin tuomioistuin on tänään antanut päätöksen, jonka mukaan EU:n vähimmäispalkkadirektiivi pysyy pääosin voimassa. Päätös merkitsee merkittävää voittoa suomalaiselle työmarkkinamallille ja työehtosopimusjärjestelmälle, joka perustuu neuvotteluihin ja sopimiseen lakisääteisen minimipalkan sijaan, sanoo SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen.

– Tämä on hyvä päivä suomalaiselle sopimusyhteiskunnalle. Päätös vahvistaa, että työehtosopimusjärjestelmä on edelleen kestävin tapa turvata työntekijöiden palkat ja työehdot, toteaa Suhonen.
Tuomioistuin hylkäsi Tanskan vaatimuksen direktiivin täydellisestä kumoamisesta ja päätti ainoastaan poistaa direktiivistä ne osat, jotka liittyivät lakisääteisten vähimmäispalkkojen määrittelyyn ja yhdenmukaistamiseen. Samalla kuitenkin säilyy direktiivin ydin: velvoite edistää työehtosopimustoimintaa ja vahvistaa työmarkkinaosapuolten asemaa palkanmuodostuksessa.
– Päätös on voitto suomalaiselle TES-järjestelmälle ja palkansaajille. Direktiivin säilyminen antaa suojaa tulevaisuuteen, jos työehtosopimusten kattavuus uhkaisi heiketä. Nyt on selvää, että EU tunnustaa työehtosopimusneuvottelujen keskeisen merkityksen oikeudenmukaisen palkkatason turvaamisessa, Suhonen linjaa.
Suomalaiset palkansaajien keskusjärjestöt ovat alusta alkaen suhtautuneet vähimmäispalkkadirektiiviin myönteisesti. Suomalainen työmarkkinamalli täyttää jo pääosin direktiivin vaatimukset.
– On tärkeää, että Euroopan unioni tukee työehtosopimuksiin perustuvaa järjestelmää eikä pyri syrjäyttämään sitä. Suomessa on pitkään rakennettu mallia, jossa työntekijät ja työnantajat sopivat palkoista ja ehdoista yhdessä. Nyt tämä linja sai EU:lta vahvan tuen, Suhonen korostaa.
Suhosen mukaan päätös osoittaa, että Suomi on valinnut oikean tien pitäessään kiinni vahvasta työehtosopimusjärjestelmästä ja yhteistyöstä työmarkkinaosapuolten välillä.
– Tämä ratkaisu muistuttaa, että työntekijöiden turvaa rakennetaan vahvan sopimisen ja yhteisen vastuun kautta. On tärkeää, että Suomessa jatkossakin pidetään kiinni työehtosopimusten vahvasta ja laajasta kattavuudesta, Suhonen summaa.
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Razmyar: Purran koulukritiikki on menneisyyden haikailua11.11.2025 15:16:20 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyar ei jaa ministeri Riikka Purran tuoreessa kolumnissaan esittämiä jyrkkiä moitteita suomalaisesta koulusta eikä kannata vanhaan koulumaailmaan palaamista. Purra valitti koulun kriisiytyneen ja löysi syyksi virheelliset koulutusratkaisut ja maahanmuuton.
SDP:n Haatainen: Suomi ei hyödynnä tarpeeksi kulttuurista pääomaansa - myös nykyiset taiteilijat ansaitsevat paremman näkyvyyden maailmalla11.11.2025 13:38:37 EET | Tiedote
Suomalainen taide kiinnostaa nyt maailmalla. Viime viikolla uutisoitiin useista suomalaisista näyttelyistä suurissa kaupungeissa – Helene Schjerfbeck New Yorkissa, Pekka Halonen Pariisissa ja Ateneumin Gothic Modern Wienissä.
SDP:n Kymäläinen: Hallitus on jättänyt hyvinvointialueet kriisiin10.11.2025 14:09:28 EET | Tiedote
Rahoituksen jakautumisessa hyvinvointialueille on merkittäviä ongelmia, jotka tulisi kiireellisesti korjata, ja siksi hallituksen tulisi puhaltaa peli poikki, vaatii SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen. Hallitus on ollut täysin haluton reagoimaan hyvinvointialueiden kriisiytyvään tilanteeseen ja seuraamaan rahoituksen riittävyyttä. Hallituksen tulisi antaa hyvinvointialueille työrauha tarpeellisten uudistusten toteuttamiseen, eikä pakottaa alueita lyhytnäköisiin taloudellisiin ratkaisuihin, jatkaa Kymäläinen.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Ilmastotavoitteesta luopuminen olisi myrkkyä suomalaiselle elinkeinoelämälle8.11.2025 09:26:48 EET | Tiedote
HS:n (7.11.2025) tietojen mukaan perussuomalaiset yrittää saada hallituksen luopumaan Suomen tavoitteesta olla hiilineutraali vuonna 2035. Tavoitteesta joustaminen olisi myrkkyä suomalaisille yrityksille ja elinkeinoelämälle, sanoo SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.
SDP:n Kumpula-Natri: Hallituksen puututtava vaalidatan siirtopäätökseen7.11.2025 16:00:01 EET | Tiedote
Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd) vaatii hallitusta perumaan oikeusministeriössä tehty hankintapäätös sijoittaa vaalitietojärjestelmän äänestäjä- ja ehdokasrekisterit sekä vaalitulosjärjestelmä Amazon Web Servicen Ruotsissa sijaitsevaan pilvipalveluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme