Kokkolan kaupunki

Kokkola aloittaa yksilölajien kummiurheilijayhteistyön – hakuaikaa marraskuun loppuun

Jaa

Kokkolan kaupunki on tehnyt pitkään yhteistyötä joukkueurheilun edustustason joukkueiden kanssa. Nyt käynnistettävä kummiurheilijatoiminta tarjoaa yhteistyömahdollisuuden myös yksilölajien edustajille.

Kolme urheilijaa juoksuradalla rinnakkain, juoksemassa kohti maaliviivaa. Kuvituskuva.

Kummiurheilijaksi voi hakea Suomen huippua lajissaan tavoitteleva 16–24-vuotias yksilöurheilija, joka edustaa kokkolaista urheiluseuraa, tai jonka kasvattajaseura on ollut kokkolalainen. Tässä haussa valitaan vuosille 2026–2027 yhteensä enintään kolme kummiurheilijaa. Yhteistyöhön varattava summa määritellään vuosittain.

Kummiurheilijaksi valittavilta henkilöiltä edellytetään urheilun eettisten periaatteiden, Suomen antidopingsäännöstön sekä Kokkolan kaupungin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman noudattamista.

Ensimmäinen kummiurheilijahaku on auki 30.11. asti. Valinnat tehdään joulukuussa 2025.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kokkola. Meillä on laajempi horisontti

Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.

Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki

Puolustusteollisuus ja taloudellinen yhteistyö vahvasti esillä Kokkolassa12.11.2025 15:00:00 EET | Tiedote

Norjan Suomen-suurlähettilään Wegger Chr. Strømmen vierailee Kokkolassa keskiviikkona ja torstaina 12.–13. marraskuuta. Puolustusteollisuus ja taloudellinen yhteistyö ovat vahvasti esillä vierailun aikana. Suurlähettiläs Strømmen osallistuu Kokkola Material Week -tapahtumaan, jossa hän pitää puheenvuoron aiheesta ”Norwegian and Nordic Defense Industry in an Age of European Rearmament”

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye