Ponttonisilta Kaivopuiston edustalta Uunisaareen asennetaan 17.11.
Merisataman rannassa Ehrenströmintien ja Pohjoisen Uunisaaren välinen kävelyponttonisilta asennetaan paikoilleen maanantaina 17. marraskuuta 2025. Ponttonisilta on ulkoilijoiden käytössä tiistaihin 14. huhtikuuta 2026 asti. Silta poistetaan jäätilanteen niin salliessa keskiviikkona 15.4.2026.

Jalankulkijoilla on pian jälleen suora reitti Kaivopuiston edustalla sijaitsevaan Uunisaareen, kun ponttonisilta asennetaan Merisatamanrannasta Pohjoiseen Uunisaareen maanantaina 17.11.2025. Kävelysilta jalankulkijoille mahdollistaa Uunisaaren virkistyskäytön talvikaudella, katkaisten samalla saaren ja rannan välillä kulkevan veneväylän. Silta on käytössä maanantaina viimeistään klo 14, mikäli sääolot ovat asennukselle suotuisat, arvioi tiimiesihenkilö Tomi Bruns kaupungin liikuntapalveluista.
Kaivopuiston edustalla sijaitseva, noin kolmen hehtaarin kokoinen Uunisaari muodostuu toisiinsa yhdistetyistä pohjoisesta ja eteläisestä saaresta. Uunisaaresta kulkee myös kävelysilta viereiseen Liuskasaareen, mikä laajentaa kaupunkilaisten suosimien Kaivopuiston, Eiran rannan ja Merisataman virkistysalueita ympärivuotisesti.
Saaressa toimii myös ravintola Uunisaari.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tomi BrunsTiimiesihenkilöHelsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika, liikuntapalvelut
Puh:040 547 9924tomi.bruns@hel.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Delta i den tysta ljusprocessionen 25.11, bidra till att få slut på våldet mot kvinnor och flickor13.11.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Helsingfors stad ordnar en tyst ljusprocession i Esplanadparken den 25 november 2025 kl. 17 och lyser upp Havis Amanda i orange som en del av FN:s internationella kampanj Orange dagar. Syftet med evenemanget är att fästa uppmärksamhet vid våld mot kvinnor och flickor och uppmuntra alla att agera för att stoppa det. Ljusprocessionen ordnas i samarbete med UN Women Finland.
Osallistu hiljaiseen kynttiläkulkueeseen 25.11. naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi13.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Helsinki järjestää hiljaisen kynttiläkulkueen Esplanadin puistossa 25.11.2025 klo 17 ja valaisee Havis Amandan oranssiksi osana YK:n kansainvälistä Oranssit päivät – kampanjaa. Tilaisuuden tavoitteena on kiinnittää huomiota naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan väkivaltaan ja kannustaa kaikkia toimimaan väkivallan lopettamiseksi. Kynttiläkulkue järjestetään yhteistyössä UN Women Suomen kanssa.
Oodi kutsuu kaupunkilaiset kaksipäiväisiin juhliin – lasten ja perheiden ohjelma täyttää talon itsenäisyyspäivänä13.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Keskustakirjasto Oodi järjestää kaksipäiväiset juhlat itsenäisyyspäivän ympärillä. Aikuisyleisölle suunnattu Oodin kirjajuhlat syventyy kirjallisuuteen perjantaina 5. joulukuuta. Itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta talon täyttää Oodin lastenjuhlat.
Ode bjuder in till en fest som varar i två dagar, på självständighetsdagen är huset fullt av program för barn och familjer13.11.2025 07:59:00 EET | Pressmeddelande
Centrumbiblioteket Ode ordnar en tvådagars fest kring självständighetsdagen. Fredagen 5.12 bjuder Ode på en bokfest för en vuxenpublik som vill fördjupa sig i litteraturen. På självständighetsdagen 6.12 är det Odes barnfest som gäller i hela huset.
Kulturbanken öppnas för kulturaktörer i Helsingfors12.11.2025 11:30:00 EET | Pressmeddelande
Kulturbanken är en kostnadsfri webbtjänst som samlar yrkesverksamma inom konst och kultur på ett och samma ställe och gör deras kompetens lättillgänglig. Genom tjänsten kan aktörer publicera sina egna profiler och erbjuda bokningsbara tjänster, såsom föreställningar och verkstäder. Beställare kan i sin tur hitta aktörer från ett brett geografiskt område med en enda sökning. De helsingforsiska konst- och kulturaktörerna kan nu lägga till sina tjänster i Kulturbanken.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme