Hämeen ELY-keskus

Hartolan Isosuon ennallistaminen vähentää vesistöjen kuormitusta ja lisää luonnon monimuotoisuutta

Jaa

Hartolan Isosuon ennallistaminen on edennyt suunnitellusti, ja vuoden 2025 toimenpiteet on saatu päätökseen marraskuun alussa. Helmi-elinympäristöohjelmaan kuuluva hanke palauttaa suon luonnollista vesitaloutta ja parantaa elinympäristöjä suolla eläville lajeille.

Uudelleen vettynyt suolampi, jonka päässä on pato pitämässä veden lammessa. Kuvattu lokakuussa 2025.
Uudelleen vettynyt suolampi, jonka päässä on pato pitämässä veden lammessa. Kuvattu lokakuussa 2025. Kuvaaja: Anna Isotalo.

Merkittävä ennallistamistyö alkoi viime vuonna

Hartolan Isosuon ennallistaminen osana Helmi-elinympäristöohjelmaa käynnistyi vuonna 2024 ja on jatkunut kuluneen vuoden aikana. Vuoden 2025 ennallistamistoimet saatiin päätökseen marraskuun alussa. Ennallistamistoimet on suunnitellut ja rahoittanut Hämeen ELY-keskus.

Isosuon ennallistamisen aloittaminen vuonna 2024 oli luontevaa sen jälkeen, kun turvetuotanto oli päättynyt Isosuon eteläpuolisella Jaakkolansuolla, ja sille oli rakennettu kosteikko vuonna 2023. Jaakkolansuon turvetuotantoalueen vedet on tuotannon aikaan johdettu kulkemaan Isosuon halki kohti Jääsjärveä. Pari vuotta sitten perustetun kosteikon vedet pyritään saamaan mahdollisimman laajalti kulkemaan pintavaluntana ennen niiden päätymistä alapuolisiin vesistöihin. Näin vähennetään ravinnekuormitusta. Tämän lisäksi suon omia vesiä on padottu pysymään suolla ja palauttamaan sille sen omaa luonnollista vesitasapainoa.

Ennallistamista on tehty Isosuolla pääosin Paremman luonnon puolesta -säätiön omistamilla kiinteistöillä. Säätiö on myös hankkinut uusia alueita Isosuolta ennallistamis- ja suojelutarkoituksiin, minkä lisäksi ojia on padottu ja täytetty myös osittain naapurikiinteistöihin rajautuen.

Isosuolla tähän mennessä tehdyt ennallistamistoimenpiteet ovat kohdistuneet pääasiassa suon valtaojiin. Isosuolla on kuitenkin vielä Paremman luonnon puolesta -säätiön mailla runsas määrä metsänkuivatusojia, joita voitaisiin ennallistaa siten, että suon luonnontilaisen kaltaisten alueiden pinta-ala ennestään kasvaisi. Paremman luonnon puolesta -säätiö on myös rakentanut marraskuun alussa patoja Isosuolle talkootyönä.

– On uskomattoman upeaa, että olemme pystyneet toteuttamaan merkittävää ennallistamista ja suojelua Tainionvirran latvavesillä, toteaa säätiön toiminnanjohtaja Niko Nappu.

– Olemme jo nyt nähneet vasteita suoluonnon paranemisen suhteen. Vesistökuormituksen vähentäminen lämmittää mieltä. On hienoa, että Tainionvirran tilan parantamiseksi on toimittu kokonaisvaltaisesti useiden toimijoiden voimin. Helmi-keskittymä tarjoaa jatkossa hyvät puitteet erilaisille hankkeille alueella, hän jatkaa. "Säätiö jatkaa toimia Isosuolla, jotta haave suon säilyttämisestä jälkipolville toteutuu mahdollisimman laajana ja vaikuttavana”, Nappu toteaa lopuksi.

Luonnon monimuotoisuus vahvistuu ja vesistöjen kuormitus vähenee

Isosuolla ja sen eteläpuolisella Jaakkolansuolla on paikallisesti suuri linnustollinen arvo. Alueet kuuluvat Päijät-Hämeen merkittävimpiin lintusoihin, ja ne toimivat sekä pesimäalueina että muutonaikaisina levähdyspaikkoina. Myös Isosuon perhoslajistoa on selvitetty useaan otteeseen, ja suolta on havainnoitu useampia uhanalaisia suoperhoslajeja.

Ennallistamisen keskeisenä tavoitteena on palauttaa suon luontaista vesitaloutta niin, että kuivahtaneet muuttumat ja turvekankaat kehittyvät jälleen turvetta kerryttäviksi suoekosysteemeiksi. Tämä synnyttää suon lajistolle lisää sopivia elinympäristöjä.

Ennallistaminen vaikuttaa pitkällä aikavälillä myös alapuolisiin vesistöihin: suon läpi kulkeva vesi kulkeutuu jatkossa yhä enemmän pintavaluntana ja suotautuneena, eikä enää suorien ojayhteyksien kautta. Näin suon läpi kulkevalla vedellä on mahdollisuus pidemmällä aika välillä puhdistua ennen sen päätymistä Jääsjärveen ja Tainionvirtaan.

Vuonna 2024 tehtyä ojantäyttöä rämeellä kuvattuna toukokuussa 2025. Kuvaaja: Anna Isotalo.

Isosuo on osa Itä-Hämeen Helmi-keskittymää

Hartolan Isosuon ennallistaminen on osa Itä-Hämeen Helmi-keskittymää, joka sijoittuu Hartolan ja Sysmän kuntien alueelle. Helmi-keskittymä muodostuu Tainionvirran ympärille sijoittuvista arvokkaista luontokohteista, jotka ovat lähellä Päijänteen kansallispuistoa.

Helmi-keskittymän hankkeiden kautta voidaan jatkossa mahdollisesti hallita Jääsjärveen ja Tainionvirtaan kohdistuvaa kuormitusta myös Isosuon ulkopuolisilla alueilla.

Helmi-ohjelma vahvistaa luonnon monimuotoisuutta

Helmi-elinympäristöohjelma on ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteinen ohjelma, jossa hoidetaan ja kunnostetaan lintuvesiä, metsiä, soita, perinnebiotooppeja ja pienvesiä. Helmi-ohjelman toimenpiteitä voidaan kohdentaa Helmi-keskittymille, jotta tehtävät toimenpiteet ovat toisiaan tukevia ja siten mahdollisimman ekologisesti vaikuttavia ja kustannustehokkaita.

Helmi-keskittymille ei määritetä tarkkoja rajaviivoja, minkä lisäksi keskittymät voivat myös laajeta tulevaisuudessa. Helmi-ohjelmassa luonnonhoidon toimenpiteitä tehdään niin suojelualueilla kuin niiden ulkopuolellakin. Helmi-ohjelman toimenpiteet toteutetaan yhteistyössä eri organisaatioiden ja maanomistajien kanssa. Maanomistajille kaikki Helmi-ohjelman toimenpiteet ovat vapaaehtoisia.

Karttakuva Itä-Hämeen Helmi-keskittymästä. Keskittymillä ei ole tarkkoja karttarajoja, eikä keskittymä velvoita maanomistajia. Kaikki Helmi-ohjelman toimenpiteet ovat maanomistajille vapaaehtoisia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Uudelleen vettynyt suolampi, jonka päässä on pato pitämässä veden lammessa. Kuvattu lokakuussa 2025.
Uudelleen vettynyt suolampi, jonka päässä on pato pitämässä veden lammessa. Kuvattu lokakuussa 2025.
Kuvaaja: Anna Isotalo.
Lataa
Vuonna 2024 tehtyä ojantäyttöä rämeellä kuvattuna toukokuussa 2025.
Vuonna 2024 tehtyä ojantäyttöä rämeellä kuvattuna toukokuussa 2025.
Kuvaaja: Anna Isotalo.
Lataa
Karttakuva Itä-Hämeen Helmi-keskittymästä. Keskittymillä ei ole tarkkoja karttarajoja, eikä keskittymä velvoita maanomistajia. Kaikki Helmi-ohjelman toimenpiteet ovat maanomistajille vapaaehtoisia.
Karttakuva Itä-Hämeen Helmi-keskittymästä. Keskittymillä ei ole tarkkoja karttarajoja, eikä keskittymä velvoita maanomistajia. Kaikki Helmi-ohjelman toimenpiteet ovat maanomistajille vapaaehtoisia.
Lataa

Linkit

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Kuvituskuva.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

Sateet nostavat vedenkorkeuksia Hämeen vesistöissä, mutta suuremmat vesistöt ovat vielä keskimääräistä alempana28.10.2025 08:30:42 EET | Tiedote

Hämeen vesitilanne kehittyi hieman tavanomaista kuivemmaksi syys-lokakuun aikana. Viime viikolla alkaneet sateet ovat osuneet vaihtelevasti Hämeen alueelle ja nostaneet vain osaa vesistöistä. Sateiden täytyy vielä jatkua, jotta ne nostavat myös suurempien järvien vedenkorkeuksia. Virtavedet ja pienet vesistöt saattavat hetkellisesti nousta tavallista korkeammalle runsaiden sateiden osuessa kohdalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye