S-Pankki Oyj

Rahastosijoittaminen kiinnostaa yhä useampaa suomalaista - kasvua etenkin vanhemmissa ikäluokissa

Jaa

Tuore analyysi S-Pankin rahastojen käyttäjädatasta osoittaa, että rahastosijoittaminen kiinnostaa yhä laajempaa joukkoa suomalaisia. Vanhemmat ikäluokat ovat entistä aktiivisempia sijoittajia. Ilmiö näkyy myös S-Pankissa, jossa rahastojen osuudenomistajien määrä ylitti marraskuun alussa puolen miljoonan rajapyykin.

Vuoden 2025 aikana rahastosijoittajien määrä on kasvanut eniten kappalemääräisesti 36–50-vuotiaiden ja 51–64-vuotiaiden ryhmissä. Mutta jos katsotaan suhteellista kasvua, suurin kasvu on tapahtunut 75 vuotta täyttäneiden ja 18–25-vuotiaiden ryhmissä. Yli 75-vuotiaiden osuus kasvusta oli hieman yli 10 %, ja ikäryhmän keskimääräinen sijoitettu varallisuus on noin 16 000 euroa. 18–25-vuotiaiden osuus kasvusta oli hieman alle 10 %, ja ikäryhmän keskimääräinen sijoitettu varallisuus on noin 3 400 euroa. 

”Tämä osoittaa, että rahastosijoittaminen ei ole vain nuorten harrastus. Vanhemmat ikäluokat ovat entistä aktiivisempia sijoittajia ja he tuovat selvästi eniten uutta varallisuutta rahastoihin”, kertoo S-Pankki Rahastoyhtiön toimitusjohtaja Teri Heilala

”Ilahduttavaa on, että myös alle 25-vuotiaat tekevät paljon rahastomerkintöjä, vaikka heidän rahastoihinsa sijoittama varallisuutensa on vielä pieni. Tämä kertoo siitä, että nuoret suhtautuvat pitkäjänteisesti säästämiseen ja haluavat kasvattaa taloudellista turvaansa jo varhain”, Heilala sanoo. 

Rahastotuotteista S-Pankin Säästäjä-rahastot ovat erityisen suosittuja nuorissa ikäluokissa, kun taas varainhoitorahastot korostuvat vanhemmissa ryhmissä ja varakkaammissa maakunnissa. 

Säästäjä-rahastossa säästäjä voi asettaa oman säästötavoitteensa ja rahaa kerätään tavoitteeseen esimerkiksi kuukausittain, mikrosäästämällä ostoksista tai ohjaamalla S-ryhmän Bonukset suoraan rahastoon. S-Pankin varainhoitorahastot ovat hajautettuja yhdistelmärahastoja, jotka sijoittavat sekä osake- että korkomarkkinoille maailmanlaajuisesti rahastonhoitajan näkemyksen mukaan. 

”Mutta yksi rahasto kerää sijoittajia yli ikärajojen”, Heilala kertoo.  

”S-Pankki Varainhoito 100 A, joka mahdollistaa varojen sijoittamisen maailman osakemarkkinoille yhdellä rahastosijoituksella, on ylivoimaisesti suosituin rahasto kaikissa ikäluokissa,” Heilala jatkaa. 

S-Pankilla jo puoli miljoonaa rahastojen osuudenomistajaa 

Marraskuun 2025 alussa S-Pankin rahastojen osuudenomistajien määrä ylitti merkittävän 500 000 osuudenomistajan rajapyykin. S-Pankilla on rahastojen osuudenomistajia kolmanneksi eniten koko markkinasta. 

Myös S-Pankki-rahastojen nettomerkinnät ovat kasvaneet huomattavasti. Kasvua on tapahtunut sekä orgaanisesti että sulautumisten kautta, kun S-Pankin Handelsbankenilta ostamat neljä rahastoa sulautuivat syyskuussa neljään S-Pankki-rahastoon. 

”Sijoittajakuntamme laajenee ja monipuolistuu koko ajan. Meille on tärkeää tuoda säästäminen ja sijoittaminen lähemmäksi kuluttajien arkea, ja haluamme tarjota selkeitä ratkaisuja, jotka mahdollistavat pitkäjänteisen vaurastumisen ja taloudellisen turvan”, Heilala sanoo. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

S-Pankki

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye