SPV ryöstöön kärkiottelussa – kahden maalin takaa rankkarivoittoon
Nokian KrP ja SPV tarjoilivat F-liigan kuukauden ottelussa viihdettä koko rahan edestä. SPV nousi lopussa kahden maalin takaa tasoihin ja vei rangaistuslaukauksilla vielä lisäpisteen mukanaan voittaen 7-6.
Viisi edellistä otteluaan voittanut Nokian KrP johti 2-0, 3-1 ja 4-2, mutta niin vain SPV kipusi toiseen taukoon mennessä Riku Hakasen ja Arttu Honkosen osumilla tasalukemiin 4-4. Kolmannessa erässä oli KrP:n kielellä jo kolmen pisteen maku, kun Joona Rantala iski ensin tilanteeksi 5-4 ja taituroi sitten vielä Juuso Aholan kanssa upean 6–4-maalin. Peliveljet hiipi kuitenkin kuin varkain vielä rinnalle. Penkiltä pelille otettu Peter Kotilainen kiskaisi etukulmaan yllättävän kavennuksen, ja kohta Eemeli Karjanlahti ajoi puolustuksen keskustaan pommittamaan tasoituksen yläputken alle. Rangaistuslaukauskisassa näyttivät Teppo Liukkosta tuurannut Rasmus Hasu SPV:n ja Aki Karjalainen KrP:n maalissa jättävän laukojat aseettomiksi, kun yhdeksän yrityksen jälkeen vain Joona Rantala ja Riku Hakanen olivat onnistuneet maalinteossa. SPV:n viimeinen laukoja Aaro Tammiranta kuitenkin näytti kylmäpäisyytensä ja laittoi pallon varmasti yläkulmaan ohi Karjalaisen.
Illan muissa otteluissa nähtiin selvemmät lukemat, kun Classic kaatoi kotonaan LASBin 8-4 ja Oilers vieraissa TPS:n 10-2.
Classic karkasi heti avauserässä, kun Tiitus Salokangas ja Otto Kilpi iskivät kahdessa minuutissa taululle kahden maalin eron, Ville Hietaranta iski 3-0 ja vielä 17 sekuntia ennen taukosummeria Eemeli Salin 4-0. Lisäosumia nähtiin vasta päätöserässä, jossa LASB vastasi Salokankaan 5–0-osumaan Peetu Rantalan ja Jere Sulanderin näyttävillä kavennuksilla. Viimeisellä kympillä Classic osui vielä kolmesti, ja LASB vastasi Pietari Porttikiven ja Jere Sulanderin maaleilla. Voittajien hahmo oli Tiitus Salokangas, joka kuritti vanhaa seuraansa hattutempulla.
Turussa laukoi Elias Haataja ottelun avausmaalin TPS:lle, ja vielä ensimmäisellä tauolla oltiin tasalukemissa 1-1. Toisen erän avauspuolikkaalla Oilers kuitenkin karkasi Jasper Auvisen, Markus Salmen ja Markus Markkolan osumilla, ja päätösjaksolla mestarit osuivat vielä peräti kuudesti isäntien yhtä kavennusta vastaan. Jasper Auvinen (2+1) ja Markus Markkola (3+0) olivat illan kolmen pisteen pelurit.
Oilersilla on sarjakärjessä nyt pisteen etumatka SPV:hen, josta kaksi ottelua vähemmän pelannut Classic on viiden pisteen päässä.
Sarja jatkuu perjantaina otteluilla EräViikingit–Hawks, Westend Indians–Classic. ja FBC Turku–TPS.
Tänään julkaistiin myös maajoukkueiden päävalmentajien valitsemat Ruudun ja F-liigan kuukauden pelaajat. Kunnian saivat miehissä Nokian KrP:n Joona Rantala ja naisissa TPS:n Veera Kuosmanen.
Iina Latvala laukoi kolme maalia ja syötti kaksi, kun EräViikingit voitti keskiviikon ainoassa naisten sarjan ottelussa kotonaan Kooveen 7-3.
Koovee johti avauserässä ensin 1-0 ja toisen alussa Mia Valleniuksen läpiajosijoituksella 2-1, mutta Pinja Suhonen jatkoi takatolpalta tasoituksen. Seuraavat maalit syntyivät vastustajien epäonnistumisista: Elina Hautojärvi ohjasi Koovee-vahti Sara Aaltosen avustuksella 3-2, Iina Latvala puolustajan lavasta karanneesta pallosta 4-2 ja vielä Hanna Pukero Kooveelle 4–3-kavennuksen ErVi-vahti Elsi Kangasharjun avausheiton katkettua vastustajan kantapäähän. Lähemmäs ei Koovee enää noussut. Päätösjaksolla Elina Hautojärvi linkosi unelmalaukauksen yläkulmaan ennen kuin Natalie Sandström ja Iina Latvala komistelivat lukemia tyhjiin Kooveen koettaessa riskillä.
F-liigan naisten sarja jatkuu perjantaina Itä-Uudenmaan derbyllä ÅIF–PSS.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
FBC Loisto haki pisteet Espoosta9.11.2025 18:09:31 EET | Tiedote
F-liigan naisten sarjassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu. Siinä FBC Loisto haki Espoosta kauden neljännen voittonsa kaatamalla Northern Starsin 7-2.
SB-Pro vei kärkiottelun, ÅIF:lle kauden avausvoitto8.11.2025 20:30:44 EET | Tiedote
F-liigan viikon kärkiottelu pelattiin Nurmijärvellä, jossa SB-Pro aiheutti mestari Classicille kauden toisen tappion voittamalla rangaistuslaukauksilla 4-3. Jumbo ÅIF puolestaan haki Lappeenrannasta kauden avauspisteensä kaatamalla SaiPan rangaistuslaukauksilla 5-4.
Hurjat loppuhetket – derbydraama kääntyi Classicille5.11.2025 21:34:09 EET | Tiedote
F-liigan naisten sarjassa nähtiin keskiviikkona dramaattinen Pirkanmaan derby, jossa Koovee tuli melkein lopussa tasoihin ilman maalivahtia mutta voiton vei lopulta Classic 6-5. Illan toisessa ottelussa EräViikingit kaatoi kotonaan PSS:n 12-1.
LASB avasi pistetilinsä, EräViikingit ratkaisi jatkoajalla3.11.2025 21:04:12 EET | Tiedote
LASB avasi viimeisenä joukkueena pistetilinsä kauden F-liigassa, kun se nousi EräViikinkien vieraana kahden maalin takamatkalta varsinaisen peliajan tasalukemiin. Voittoa ei tänään kuitenkaan vielä tullut, sillä Daniel Tenhonen laukoi jatkoajalla 4–3-maalin ja lisäpisteen kotijoukkueelle.
Lakeudella luisti: SPV vei kärkiottelun ja Nurmon Jymy nappasi avausvoittonsa2.11.2025 19:11:01 EET | Tiedote
Eteläpohjalaiset juhlivat F-liigassa sunnuntaina, kun Seinäjoen Peliveljet löi kärkiottelussa Westend Indiansin 3-2 ja Nurmon Jymy nappasi kauden avauspisteensä kaatamalla samoin lukemin jatkoajalla Hawksin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme