Veikkaus Oy

Vikingloton potti jatkaa kasvuaan – voittoja Turkuun ja Rovaniemelle

Jaa

Vikinglotossa ei keskiviikkona löytynyt täysosumaa, joten ensi viikolla potissa on tarjolla jo noin 11 miljoonaa euroa.

Lottopallot odottamassa arvonnan alkamista
Vikinglotto on maailman ensimmäinen monikansallinen lottopeli, jossa on nykyisin mukana kymmenen maata

Vikingloton kierroksen 46/2025 oikea rivi on 4, 29, 33, 34, 44 ja 47. Vikingnumero on 4 ja plusnumeroksi arvottiin 10.

Kierroksella ei löytynyt osumia kahdesta ylimmästä voittoluokasta.

Suomessa 5+1-tuloksella voitti tällä kierroksella 21 912,84 euroa ja näitä voittoja löytyi kaksi kappaletta. Toinen voitoista meni puoliksi kahdelle turkulaiselle pelaajalle, jotka olivat tehneet oman porukkapelinsä veikkaus.fi:ssä. 21 912,84 euron suuruinen voitto lähti myös rovaniemeläiselle nettipelaajalle.

Milli-pelin keskiviikon arvonnan oikea rivi on 7, 12, 13, 17, 23, 30 ja lisänumero 18. Arvonnassa ei löytynyt yhtään täysosumaa. Pienempiä voittoja arvonnassa löytyi kuitenkin yhteensä hieman yli 22 000 kappaletta.

Keskiviikko-Jokerin voittorivi on 8 4 2 9 7 9 5. Arvonnassa ei löytynyt osumia kahdesta ylimmästä voittoluokasta.

Keskiviikon Lomatonnin oikea voittorivi on Milano 58 ja tonnin voittoja löytyi yksi kappale.

Katso kaikki tulokset ja voitonjako

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15

Kuvat

Lottopallot odottamassa arvonnan alkamista
Vikinglotto on maailman ensimmäinen monikansallinen lottopeli, jossa on nykyisin mukana kymmenen maata
Lataa

Linkit

Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.

PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye