Joensuulainen Jarmo Hämäläinen on Vuoden Rakennusmestari 2025
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry:n asiantuntijaraati valitsi joensuulaisen Jarmo Hämäläisen Vuoden Rakennusmestariksi 2025. Valinta julkistettiin Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry:n liittokokouksessa Tampereella sunnuntaina. Hämäläinen on ansioitunut puurakentamisen osaaja ja mentori.

Palkintoraadin mielestä rakennusinsinööri Jarmo Hämäläisen ura, osaaminen ja vaikuttavuus tekevät hänestä erinomaisen esimerkin suomalaisesta rakennusalan ammattilaisesta.
Hämäläisellä on useamman vuosikymmenen kokemus rakennusalalta. Hän on toiminut muun muassa vastaavana mestarina, työpäällikkönä ja toimitusjohtajana. Hämäläisen johdolla Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy on kasvanut merkittäväksi toimijaksi erityisesti projektinjohtourakoinnissa ja puurakentamisessa.
Puurakentaminen onkin Jarmo Hämäläisen erikoisalaa.
-Se on vaativaa ja millintarkkaa työtä, joka vaatii paljon suunnittelua, hän korostaa.
Hämäläinen on toiminut keskeisessä roolissa valtakunnallisesti palkitussa puurakennushankkeessa: Joensuun Lighthousessa (Suomen Puupalkinto ja RIL-palkinto 2019). Hänet tunnetaan myös nuorten mestareiden mentoroinnista.
-Olin itse jo hyvin nuorena vastaavana mestarina vaativissa kohteissa, ja sain silloin hyvää tukea kokeneemmilta ammattilaisilta. Haluan nyt tukea nuoria, jotka ovat samassa tilanteessa.
Pitkään RKL:n toiminnassa mukana ollut Hämäläinen suosittelee nuorille verkostoitumista.
-Sitä kautta olen saanut ystäviä ja työtarjouksiakin.
Rakentamisessa tärkeintä on Hämäläisen mielestä laatu, turvallisuus ja järkevät kustannukset.
-Tekoäly tulee muuttamaan alaa paljon, ja kehitystä ei kannata vastustaa. Ne pärjäävät, jotka osaavat olla kehityksessä järkevästi mukana. Toisaalta tekoäly ei voi korvata esimerkiksi perinteisiä timpurin töitä.
Hämäläinen on aktiivisesti osallistunut RKL:n järjestötoimintaan liittohallituksessa ja yhdistyksen puheenjohtajana. Hänelle on myönnetty RKL:n kultainen ansiomerkki.
Vuoden Rakennusmestari -palkintoa on jaettu vuodesta 1971. Palkintoraatiin kuului RKL:n edustajien lisäksi edustajat RIA:sta, RIL:istä, SAFA:sta, Rakennusmestarien Säätiöstä ja Ympäristöministeriöstä.
Keravalainen Henna Ikäläinen on Vuoden Nuori Rakennusinsinööri 2025
Vuoden Nuoreksi Rakennusinsinööriksi valittiin keravalainen Henna Ikäläinen. Palkintoraadin mielestä Ikäläinen on ansioitunut nuori osaaja, joka yhdistää vahvan akateemisen suoritustason, kansainvälisen näkemyksen ja aktiivisen järjestötoiminnan.
-Tämä palkinto on hyvin kannustava. Haluan olla tulevaisuudessa rakennusalan johtotehtävissä ja vaikuttaa alan kehitykseen, Ikäläinen kertoo.
Ikäläinen valmistui rakennusinsinööriksi (AMK) erinomaisin arvosanoin ennätysajassa, ja nyt hän jatkaa opintojaan diplomi-insinööriksi Tampereen yliopistossa. Ikäläinen on palkittu RKL:n Vuoden opinnäytetyöstä, ja hän oppi vaihto-opiskelujaksollaan Japanissa sikäläisen rakentamisjohtamisen toimintatapoja.
-Rakennusala kehittyy jatkuvasti uusien teknologioiden ja menetelmien myötä. Siksi myös työntekijöiden kouluttamiseen pitää panostaa yhä enemmän. Jos uusia toimintatapoja ei opetella kunnolla, ne eivät jää käyttöön. Mutta kun työntekijät itse oivaltavat niiden hyödyt, muutos tapahtuu pysyvämmin.
Raadin mielestä Henna Ikäläisen aktiivisuus ja tulevaisuusorientoitunut ajattelu tekevät hänestä erinomaisen esimerkin nuoresta rakennusalan osaajasta.
-Rakennusalalla tarvitaan koko ajan enemmän vuorovaikutustaitoja ja palveluhenkisyyttä. Myös yhteisöllisyyttä tarvitaan, sillä työmaat ovat yhteisiä, Ikäläinen muistuttaa.
Vuoden Nuori Rakennusmestari/-insinööri -palkintoa on jaettu vuodesta 2010.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Diana RåmanToimitusjohtaja, Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry
Puh:+358 40 849 9463diana.raman@rt.fiKuvat


Linkit
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL eli RKL
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL eli RKL on tunnettu ja luotettu 117-vuotias rakennusasiantuntijoiden valtakunnallinen järjestö. Sen jäseninä ovat eri puolilla Suomea toimivat paikallisyhdistykset (69), joiden henkilöjäsenet edustavat rakennusalan asiantuntija-ammatteja.
RKL:llä on valtakunnallisesti lähes 8000 asiantuntijaa. RKL kuuluu muun muassa Rakennusteollisuus ry:n johtamaan Kiinteistö- ja rakennusalan foorumiin, ja se on sekä Rakennustietosäätiön, Rakennustieto Oy:n että Rakennuslehden perustajaosakas.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry
RKL: Suurin osa työmaista toimii hyvin2.12.2025 08:19:46 EET | Tiedote
Rakennusalan johtamiskulttuuri on kehittynyt paljon ja suurin osa työmaista toimii hyvin, muistuttaa Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry:n puheenjohtaja Jukka Lintunen. Harvalla toimialalla on niin paljon yhtäaikaisia vastuita kuin rakennusalalla.
RKL: Harmaan talouden torjunta on koko rakennusalan yhteinen vastuu7.10.2025 14:07:15 EEST | Tiedote
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry tuomitsee jyrkästi harmaan talouden ilmiöt rakennusalalla. Liitto ei hyväksy minkäänlaista toimintaa, joka rikkoo lakeja, työehtosopimuksia tai vaarantaa työntekijöiden oikeuksia.
RKL: Rakennusalan osaajien saatavuus on varmistettava3.9.2025 14:16:32 EEST | Tiedote
Rakennusalan osaajista tulee pulaa, kun osaajat lähtevät ulkomaille tai alalta kokonaan, varoittaa Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry. Ilman osaavia rakentajia ei synny koteja, kouluja, sairaaloita eikä infraa.
Diana Råman on RKL:n uusi toimitusjohtaja22.5.2025 08:19:54 EEST | Tiedote
Rakentajajärjestön uusi nokkanainen uskoo rakennusalan nopeaan nousuun – "Parin vuoden päästä osaavat mestarit ja insinöörit revitään käsistä".
Kuopiolainen Kimmo Kaikkonen on Vuoden Rakennusmestari 202417.11.2024 11:36:33 EET | Tiedote
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry:n asiantuntijaraati valitsi kuopiolaisen Kimmo Kaikkosen Vuoden Rakennusmestariksi 2024. Valinta julkistettiin RKL:n liittokokouksessa Vaasassa sunnuntaina. Raadin perusteluissa painoivat pitkä yhdistysaktiivisuus, uran monipuolisuus ja jatkokouluttautuminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme