Eskaripaikkaa ei enää tarvitse hakea, päätös tulee suoraan kotiin
Vaasassa ei enää järjestetä esiopetukseen erillistä ilmoittautumista. Elokuussa 2026 eskarin aloittavien lasten perheisiin lähetetään tammikuussa automaattisesti päätös lapselle osoitetusta esiopetuspaikasta.
Esiopetuspaikka määräytyy kuten aiemminkin lapsen kotiosoitteen mukaisesti, perusopetuksen mukaisia aluerajoja noudattaen.
- Pääsemme nyt eroon turhasta byrokratiasta, mikä on helpotus myös perheille. Esiopetuspaikka määräytyy edelleen samojen periaatteiden mukaisesti eli kotiosoitteen ja kielen mukaan, mutta jatkossa esiopetukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Päätös tulee perheille automaattisesti ilman hakemista, kertoo varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Maria Karvonen.
Asiasta päätti kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto kokouksessaan 11.11.2025. Asia menee vielä lautakunnan ruotsinkielisen jaoston käsittelyyn 26.11.
Päätökset lähetetään perheille tammikuussa
Elokuussa 2026 alkavaa esiopetusvuotta koskevat päätökset esiopetuspaikoista tehdään tammikuussa.
Huoltajat saavat tammikuussa Edlevo-sovellukseen päätöksen lapselle osoitetusta esiopetuspaikasta. Edlevo on Vaasan varhaiskasvatuksen käytössä oleva, asiakkaille maksuton palvelu.
Ne huoltajat, joiden lapsi ei tällä hetkellä osallistu varhaiskasvatukseen tai jotka eivät ole antaneet lupaa sähköiseen tiedonantoon saavat päätöksen esiopetuspaikasta postitse.
Esiopetuspaikkaa ei voi valita itse
Huoltajat eivät voi valita lapselleen tiettyä esiopetuspaikkaa tietystä päiväkodista tai tietyltä alueelta. Sama käytäntö on ollut voimassa jo ennen esiopetushaun poistumista.
Jos lapsi on tällä hetkellä ruotsin kielikylvyssä, englanninkielisessä varhaiskasvatuksessa tai steinerpäiväkodissa, saa hän esiopetuspaikan kyseisestä yksiköstä.
Perhe voi joko hyväksyä tai hylätä tammikuussa tarjotun esiopetuspaikan.
Lapselle on mahdollisuus hakea toissijaista esiopetuspaikkaa 1.-15.2.2026 Edlevo-sovelluksessa, mikäli huoltaja on tyytymätön ensisijaisesti tarjottuun esiopetuspaikkaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
palvelupäällikkö Maria Karvonen, puh. 050 325 4821, maria.karvonen@vaasa.fi
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Familjer behöver inte längre ansöka om förskoleplats, beslutet sänds direkt hem13.11.2025 12:23:34 EET | Pressmeddelande
I Vasa behövs inte längre en separat ansökan om förskoleplats. Till familjer som har barn som börjar inom förskoleundervisningen i augusti 2026 sänds i januari automatiskt ett beslut om en förskoleplats för barnet.
Förslag: Ändringar i dagvattenavgifterna i årsskiftet12.11.2025 13:23:07 EET | Pressmeddelande
För stadsmiljönämnden föreslås att Vasa stads dagvattenavgifter uppdateras fr.o.m. 1.1.2026. Målet med ändringarna är att göra betalningen tydligare för invånarna och att möta de ökade kostnaderna. Nämnden sammanträder för att fatta beslut i ärendet 12.11.2025.
Esitys: Hulevesimaksuihin muutoksia vuodenvaihteessa12.11.2025 13:22:02 EET | Tiedote
Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään, että Vaasan kaupungin hulevesimaksuja päivitetään 1.1.2026 alkaen. Muutosten tavoitteena on selkeyttää maksamista asukkaille ja vastata kasvaneisiin kustannuksiin. Lautakunta kokoontuu päättämään asiasta 12.11.2025.
Ljusevenemang gör barns och ungdomars röster hörda i Vasa11.11.2025 15:57:10 EET | Pressmeddelande
I Vasa ordnas ett ljuskonstevenemang med ungdomar 19.11 och en ljusparad med barn och ungdomar 20.11 för att uppmärksamma FN:s barnkonventionsdag.
Valotapahtumat tuovat lasten ja nuorten äänen kuuluville Vaasassa11.11.2025 15:56:26 EET | Tiedote
Vaasassa järjestetään YK:n lapsen oikeuksien päivän kunniaksi nuorten valotaidetapahtuma 19.11. sekä lasten ja nuorten valokulkue 20.11.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme