Lämmin sää ja matalat markkinahinnat laskivat liikevaihtoa
Tammi–syyskuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 132,9 miljoonaa euroa (139,3 M€). Liikevaihto laski noin 4,6 prosenttia edellisvuoteen nähden johtuen alkuvuoden leudosta säästä ja matalammista markkinahinnoista. Konsernin liikevoitto oli kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana 20,6 miljoonaa euroa (28,6 M€). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 53,6 prosenttiin (53,4 %).

- Vuosi on tähän mennessä, myös alhaisemmat sähkömarkkinahinnat huomioiden, ollut tuloksellisesti vahva verrattuna vuoteen 2024, toteaa toimitusjohtaja Stefan Damlin.
- Joustavat energian tuotanto- ja varastointiratkaisut varmistavat sen, että tuloksentekokyky säilyy myös hyvin vaihtelevassa markkinassa. Joustavuus on yksi osa riskienhallintaamme, ja näkökulma on avainasemassa myös eteenpäin katsoessa.
Vuoden 2025 investoinnit kohdistuvat ennen kaikkea vihreää siirtymää tukeviin ja energiajärjestelmän tasapainoa lisääviin ratkaisuihin. Käynnissä on useampi energiantuotantoa kehittävä hanke. Energiakonsernin investoinnit olivat syyskuun loppuun mennessä 13,8 miljoonaa euroa.
Uudella strategialla varaudutaan energiamurroksen jatkumiseen
Vaasan Sähkö -konserni on juuri saanut strategiatyönsä valmiiksi. Tulevaisuuden näkymissä korostuu energiajärjestelmän kokonaisvaltainen tarkastelu.
- Tulevaisuuden energiajärjestelmässä energia siirtyy paitsi sähkönä ja lämpönä, myös vedyn muodossa. Siksi on yhä tärkeämpää tarkastella asioita järjestelmätasolla, välttää odottamattomia pullonkauloja sekä varmistaa investointien tehokkuus, kommentoi Damlin.
- Tavoitteenamme on myös varmistaa, että verkkoalueemme sähköverkkoon voi jatkossakin liittyä nopeasti ja vaivattomasti – siitäkin huolimatta, että nykyinen valvontamalli asettaa tälle haasteita.
- Suuressa osassa Eurooppaa tilanne on huolestuttava, koska sähköverkkoon ei voi liittää uutta kulutusta riittävän nopeasti. Se tulee hidastamaan vihreää siirtymää, Damlin avaa.
Vaasan Sähkö -konsernin strategiassa varaudutaan myös energia-alan tuleviin sääntelymuutoksiin, kuten esimerkiksi sähkönsiirron tehomaksukäytäntöihin. Asiasta on valmisteilla määräys Energiavirastossa.
- Pyrimme rakentamaan ymmärrystä tulevista muutoksista hyvissä ajoin. Energia-alalla murros tuo mukanansa sen, että tulee isoja muutoksia aika tiheään tahtiin. Tavoitteemme on etupainotteisesti selkeyttää muutoksia asiakkaidemme näkökulmasta ja samalla tuoda esille, millä toimilla asiakkaat saavat parhaiten hyödyn irti muutoksista.
EU siirtyi varttimarkkinaan lokakuun alusta
Koko EU:ssa siirryttiin 1.10. sähkön varttihinnoitteluun, mikä näkyi sähköpörssissä. Marraskuun alusta myös Vaasan Sähkön pörssisähköön osittain tai kokonaan perustuvat tuotteet on hinnoiteltu 15 minuutin jaksoissa.
Damlin korostaa, ettei pörssisähköasiakkaiden tarvitse muutoksesta huolimatta tuijottaa sähkönkulutustaan niin lyhyellä aikavälillä. Jos vertailee ensimmäisen varttikuukauden aikana toteutuneita tuntikeskihintoja ja varttihintoja, on niissä ollut tähän mennessä minimaalinen ero.
- Omakotiasukkaille helpotusta pörssisähköarkeen voi tuoda myös älykotiautomaatio.
- Tällä hetkellä asiakkaat jakautuvat aika tasaisesti eri sähkösopimustyypeille, Damlin toteaa.
- Se kertoo, että tämänhetkinen tuotetarjonta on löytänyt omat kohderyhmänsä hyvin.
|
Vaasan Sähkö -konserni |
1–9/2025 |
1–9/2024 |
|
Liikevaihto M€ |
132,9 |
139,3 |
|
Liikevaihdon muutos % |
-4,6 |
2,5 |
|
Liikevoitto M€ |
20,6 |
28,6 * |
|
Liikevoitto % |
15,5 |
20,5 |
|
Investoinnit M€ |
13,8 |
28,8 |
|
Omavaraisuusaste % |
53,6 |
53,4 |
|
Sähkön myynti asiakkaille GWh |
1 083 |
1 080 |
|
Sähkön tuotanto GWh |
1 275 |
1 355 |
|
Kaukolämmön myynti GWh |
432 |
457 |
|
Sähkönsiirto GWh |
636 |
669 |
*) Vuoden 2024 tulokseen sisältyy myös toisen ja kolmannen kvartaalin aikana tullut vahingonkorvausmaksu, yhteensä 11 miljoonaa euroa. Kyseinen korvauserä liittyi vuonna 2022 tapahtuneeseen laitosrikkoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tavoitettavissa 14.11. klo 10–11.30
Stefan DamlinToimitusjohtaja
Vaasan Sähkö Oy
Kuvat

Vaasan Sähkö -konserni
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Vaasan Sähkö Myynti Oy ja Vaasan Sähköverkko Oy. Konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2024 oli noin 218 milj. euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Joustava tuotantoportfolio tuki tuloksentekoa29.8.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Tammi–kesäkuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 97,2 miljoonaa euroa (111,9 M€). Liikevaihto laski noin 13 prosenttia edellisvuoteen nähden johtuen alkuvuoden leudosta säästä ja matalammista markkinahinnoista. Konsernin liikevoitto oli kahden ensimmäisen kvartaalin aikana 12,2 miljoonaa euroa (20,4 M€). Yhtiön omavaraisuusaste laski 52,1 prosenttiin (53,0 %). Investoinnit olivat kesäkuun loppuun mennessä 10,3 miljoonaa euroa.
Pitkä prosessi päätökseen: Vaasan Sähkön hinnankorotus vuonna 2022 on loppuun käsitelty24.6.2025 17:37:34 EEST | Tiedote
Korkein oikeus on 24.6.2025 päättänyt, ettei myönnä kuluttaja-asiamiehelle valituslupaa jo yli pari vuotta kestäneessä sähkön hinta -käsittelyssä. Vaasan Sähkö on siten kaikilta osin saanut vahvistuksen vuonna 2022 tekemänsä hinnankorotuksen oikeellisuudelle. - Tämä on meille ja asiakkaillemme tärkeä viesti. Vaasan Sähkön nimi on nostettu isosti otsikoihin asian yhteydessä. Toivon, että tämäkin korkeimman oikeuden tärkeä päätös kiinnittää huomion samalla tavalla, toteaa Vaasan Sähkön toimitusjohtaja Stefan Damlin.
Vaasan Sähköverkko on aloittanut mittavan toimitusvarmuushankkeen – 440 sähköpylvästä poistetaan30.5.2025 07:03:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähköverkko on aloittanut kaksivuotisen maakaapelointihankkeen Mustasaaren Vallvikista Vassoriin. Hankkeessa ilmajohtoa kaivetaan maan alle sään suojaan noin 44 kilometrin edestä. Samalla sähköverkon automaatioastetta lisätään, ja viankorjaus paranee.
Uudet energiamittarit kaukolämpöasiakkaille15.5.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähkö on aloittanut projektin, jossa yhtiön kaukolämpöasiakkaat saavat uudet energiamittarit. Nykymittarit ovat tulossa käyttöikänsä päähän, kun 2G-verkko ajetaan Suomessa alas lähivuosina.
Leuto talvi laski sähkön markkinahintaa ja liikevaihtoa kaikissa liiketoiminnoissa12.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Tammi–maaliskuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 61,0 miljoonaa euroa (76,1 M€). Liikevaihto laski lähes viidenneksen edellisvuoteen nähden johtuen leudosta säästä ja matalammista markkinahinnoista. Leuto sää näkyi kaikissa liiketoiminnoissa. Konsernin liikevoitto oli ensimmäisen kvartaalin aikana 7,2 miljoonaa euroa (13,8 M€). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 54,0 prosenttiin (51,9 %). Investoinnit olivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä 4,5 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme