Ilmatieteen laitos

Viikonlopusta on tulossa talvinen, ensilumi saattaa sataa etelässäkin

Jaa

Lämpötilat laskevat, kun lauha ilmamassa väistyy pakkasmassan tieltä. Pohjoisessa oleva matalapaine tuo lähes koko maahan sateita ja puuskaista tuulta.

Ilmatieteen laitoksen torstaina 13.11. tekemän ennusteen mukaan viikonlopusta on tulossa koko maassa viileä, ja ensilumelle on mahdollisuus maan etelä- ja keskiosassa. Maan pohjoisosassa on jo saatu maistiaisia talvesta: esimerkiksi Kittilässä on lunta tällä hetkellä paikoin yli 20 senttimetriä.

Etelässä sää on ollut varsin lauhaa jo pidemmän aikaa. Lauha ilmamassa antaa tänään hiljalleen tilaa länsiluoteesta saapuvalle pakkasmassalle. Pohjoisen yllä on melko voimakas matalapaineen alue, joka tuo sadetta ja puuskaista tuulta lähes koko maahan.

Sateen olomuoto on kylmän rintaman etupuolella etelässä ja idässä vettä, jälkipuolella lännessä ja pohjoisessa lunta. Maan keskivaiheilla lumikertymä jää tänään maksimissaan muutamaan senttiin, mutta pohjoisessa voi tämän vuorokauden puolella kertyä paikoin yli 10 senttimetriä lunta. Keski- ja Pohjois-Lapissa onkin voimassa varoituksia erittäin huonosta ajokelistä, ja maan keskivaiheillakin varoitetaan huonosta ajokelistä.

Perjantaiaamu voi valjeta liukkaana lähes koko maassa

Perjantaina aamulla ajokeli voi olla huono lähes koko maassa, kun lämpötila laskee yön aikana pakkasen puolelle ja tienpinnat jäätyvät. Enimmät sateet siirtyvät Suomen päältä Venäjälle, mutta länsirannikolla on päivällä mahdollisuus voimakkaillekin lumikuuroille virtauksen kääntyessä meren puolelle.

"Meriveden lämpötila on melko korkea vuodenaikaan nähden, joten lumikuuroille on runsaasti kosteutta saatavilla. Sopivissa olosuhteissa yksittäisistä kuuroista voi kertyä lunta pienelle alueelle muutamassa tunnissa jopa 5–10 senttimetriä", sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Janika Takala.

Perjantai-iltana kuuroja liikkuu myös eteläisimmän Suomen yli, ja kylmässä ilmanalassa on mahdollista, että ensilumi sataa paikoin Uudellamaalla asti. Kertymät näistä kuuroista jäävät kuitenkin melko pieniksi.

Lauantaina ja sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa muodostuu heikohkon matalapaineen vaikutuksesta kuuroja pitkin päivää, mutta lämpötila on nollan tienoilla ja sateen olomuodon ennustaminen on vielä hankalaa. Pohjoisessa sää on poutaista, mutta kylmää: heikkotuulisessa ja selkeässä säässä päivälämpötilatkin voivat jäädä 10–15 pakkasasteeseen.

Avaruussäässä edelleen myrskyisää

Revontulet ovat todennäköisiä myös ensi yönä, mutta runsas pilvisyys voi estää niiden näkemisen. Sää selkenee hieman yöllä lännestä alkaen.

Revontulien todennäköisyys on kohtalainen vielä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Perjantaina maan etelä- ja keskiosassa pilvipeite paikoin repeilee; Etelä- ja Keski-Lapissa pilvisyys vaihtelee selkeästä puolipilviseen, kun taas Pohjois-Lapissa on pilvistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).

Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye