NeniTony, Joe L ja Sonia mukana ACS26’ssa
Pääsiäisenä Helsingin Messukeskuksessa ACS26-tapahtumassa nähdään ikärajattomia keikkoja. Original American Car Show on avoinna Helsingin Messukeskuksessa pääsiäisviikonloppuna 3.-5.4.2026 päivittäin klo 10-18.

Pääsiäisen ykköstapahtuma tuo nuorekkaan kattauksen nousevaa suomalaista musiikkia Messukeskukseen.
NeniTony tekee musa+meeting -tyyppisiä keikkoja eri puolella Suomea. Vuonna 2024 julkaistu Liipis-biisi on striimannut kultaa. Hän on rakentanut myös, omien sanoin sanottuna, muutaman ihan hienon autonkin.
Joe L on uuden aallon kovimpiin artistinimiin lukeutuva musiikintekijä. Energisistä ja mukaansatempaavista keikoistaan tunnettu Joe L julkaisi uransa kolmannen albuminsa syyskuussa 2025. Naarmuja-nimeä kantavalta kokonaisuudelta saatiin ennakkoon kuunneltavaksi singlejä kuten Alkuhuuma (feat. ANI), Mitä sä teet tääl (feat. Robin Packalen), sekä Elokuu, jotka nousivat Spotify Top 50 -listallekin.
Sonia on Jyväskylästä ponnistava, sielukkaalla ja hunajaisella lauluäänellään lumoava nouseva artisti. Sonian livet ovat intiimejä ja vievät yleisöstä jokaisen mukanaan valloittavalla energiallaan.
Original American Car Show on koko perheen tapahtuma ja näyttely täynnä koettavaa.
Luvassa on sadoittain elämyksellisiä ajoneuvoja, viihdyttävää oheisohjelmaa ja hauskaa tekemistä koko pääsiäisviikonlopuksi. Aikataulut täsmentyy lähempänä tapahtumaa
Uutta vuonna 2026 ovat mm. Superautot- ja Museoajoneuvot-alueet. Näiden lisäksi täysin uusi näyttelyosio julkaistaan marraskuussa 2025.
ACS26 on avoinna päivittäin kello 10-18. Liput ovat myynnissä Tiketissä.
ISOMPI KOKEMUS
47. Original American Car Show ACS26
3.-5.4.2026
Messukeskus, Helsinki
americancarshow.fi
facebook.com/americancarshow
instagram.com/americancarshow_official/
tiktok.com/@originalamericancarshow
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anssi Pinolatoimitusjohtaja
Tapahtumat, myynti ja yhteistyökumppanuudet
Jukka Salminenmyynti- ja markkinointikehitysvastaava
Viestintä, tiedotus
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
FHRA on koko olemassaolonsa ajan ajanut harrasteajoneuvojen asiaa, jonka lisäksi se on suomalaisen kiihdytysurheilun pioneeri. Mutkattomuus ja viihtyvyys tuottavat isompia kokemuksia. FHRA:n suurin vuosittainen tapahtuma on Original American Car Show, joka on järjestetty Helsingissä vuodesta 1980 lähtien. ACS-näyttelyn lisäksi FHRA järjestää mm. Kiihdytysajon SM-sarjan osakilpailut, lailliset katukiihdytyspäivät lentokenttäradoilla ja cruising-kulttuuriin liittyviä tapahtumia. FHRA on vaikuttamassa myös harrasteajoneuvojen rakentelusäännöksiin ja teknisiin määräyksiin, sekä yhdistys on Liikenne- ja viestintäviraston (Traficom) valtuuttama museoajoneuvotarkastaja. Finnish Hot Rod Association FHRA Ry perustettiin vuonna 1972. | fhra.fi | americancarshow.fi | kiihdytysurheilu.fi |
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta FHRA
"Jos ajat - otat alkoholitonta" - Kopparberg Finland Oy Ab ja FHRA yhteistyöhön7.11.2025 16:00:00 EET | Tiedote
Kopparberg Finland Oy Ab hyökkää rattijuoppoutta vastaan vahvalla ”Jos ajat - otat alkoholitonta” kampanjalla vuonna 2026. Kampanjan pääyhteistyökumppani on FHRA (Finnish Hot Rod Association), jonka lukuisissa tapahtumissa tullaan näkemään kampanjan pisteitä, sisältäen alkoholittomien tuotteiden esittelyn lisäksi tietoiskuja ja valistusta.
Suomalaista moottoriurheiluhistoriaa - Samu Kemppainen Yhdysvaltojen AMRA-kilpasarjassa toiseksi5.11.2025 12:25:35 EET | Tiedote
Vantaalainen Samu Kemppainen sijoittui American Motorcycle Racing Association -mestaruussarjan loppupisteissä toiseksi kaudella 2025.
47. Original American Car Show ACS26 -ilmoittautuminen on auki23.10.2025 06:44:00 EEST | Tiedote
ACS26 on ikärajaton juhla, joka on avoinna Helsingin Messukeskuksessa pääsiäisviikonloppuna 3.-5.4.2026 päivittäin klo 10-18. Tapahtuman eri näyttelyosioissa nähdään sadoittain elämyksellisiä ajoneuvoja.
Kiihdytysurheilun erikoispalkintojen ja erityistunnustusten voittajat vuonna 202521.10.2025 06:51:00 EEST | Tiedote
Kiihdytysurheilun kauden 2025 päätösgaalassa Helsingissä 18.10. palkittiin kauden menestyjiä ja jaettiin erityistunnustuksia heille, jotka ovat tehneet merkittävää työtä kiihdytysajon parissa.
FHRA Ry:n uusi johtokunta valittiiin Helsingissä20.10.2025 13:49:09 EEST | Tiedote
Lauantaina 18.10.2025 pidettiin Finnish Hot Rod Association FHRA Ry:n syyskokous Helsingissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



