Kyselytutkimukset: suomalaiset kokevat enemmän kipua, ruotsalaiset ilmaisevat kipunsa herkemmin

Jaa

Kuluttajaterveysalan yritys Haleonin tilaamat kyselytutkimukset paljastavat sekä yhtäläisyyksiä että eroja suomalaisten ja ruotsalaisten suhtautumisessa kipuun. Suomessa tyypillinen tapa hoitaa kipua on ottaa pilleri ja jatkaa arkea normaalisti. Asenteet kipua kohtaan ovat kovenemassa myös Ruotsissa.

Kaksi henkilöä seisovat vierekkäin, ja koskettavat ohimoitaan kivun vuoksi.
***Kuvateksti:Merkittävä osa sekä suomalaisista että ruotsalaisista kokee kipua vähintään kerran viikossa. Kuva: Freepik.

Merkittävä osa ihmisistä kärsii kivusta säännöllisesti sekä Suomessa että Ruotsissa. Asia käy ilmi kansainvälisen kuluttajaterveysalan yritys Haleonin tilaamista kyselytutkimuksista, joissa kartoitettiin ihmisten kipukokemuksia Pohjanlahden molemmilla puolilla.

Tutkimusten mukaan 60 prosenttia niistä suomalaisista, joilla on ollut jonkinlaista kipua tai särkyä viimeisen kuuden kuukauden aikana, sanoo kokevansa kipua vähintään kerran viikossa. Lähes joka viides (19 %) kokee kipua päivittäin. Ruotsissa vastaavat luvut ovat hieman pienempiä: 50 prosenttia kertoo kokevansa kipua vähintään kerran viikossa, ja 16 prosenttia kokee sitä päivittäin.

Suomalaiset kestävät kivun hiljaa – ruotsalaisten asenteet kovenemassa

Kyselytulokset löytävät eroja suomalaisten ja ruotsalaisten suhtautumisessa kipuun. Tulosten mukaan tyypillinen suomalainen suhtautuminen kipuun on ottaa pilleri ja jatkaa arkea normaalisti (76 %). Runsas kolmannes (34 %) suomalaisista uskoo, että kivusta puhuminen on heikkouden merkki. Niin ikään runsas kolmannes (35 %) uskoo, että kivut ja säryt voi jättää huomiotta, koska ne menevät yleensä ohi itsestään.

Vain yksi neljästä suomalaisesta (25 %) oli samaa mieltä väittämän “valitamme heti, kun jokin sattuu” kanssa. Sen sijaan Ruotsissa väittämän kanssa samaa mieltä oli lähes neljä kymmenestä vastaajasta (39 %). Tämä käsitys on erityisen vahva Ruotsin nuoremmissa ikäryhmissä: 46 prosenttia 26–45-vuotiaista ja peräti puolet (50 %) 18–25-vuotiaista ajatteli ruotsalaisten valittavan kipujaan herkästi.

Ruotsissa asenteet kipua kohtaan ovat muuttuneet nopeasti. Kipukysely toteutettiin siellä myös vuonna 2024, ja silloin vain 29 prosenttia vastaajista oli samaa mieltä väittämän “valitamme heti, kun jokin sattuu” kanssa. Heidän osuutensa vastaajista on noussut kymmenen prosenttiyksikköä yhden vuoden aikana.

Tulos antaa viitteitä kasvavasta ymmärtämättömyydestä ja asenteiden kovenemisesta ihmisten kipukokemuksia kohtaan, mikä voi osaltaan lisätä kipuun liittyvää stigmaa ja kivusta kärsivien kohtaamaa epäluottamusta.

Kipu vaikuttaa kielteisesti uneen, työpanokseen ja liikkumiseen

Kyselyt paljastivat myös kivun monet vaikutukset arkeen: kipu heikentää etenkin unta, työpanosta sekä mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa.

Kyselyyn vastanneista suomalaisista 47 prosenttia kokee kivun vaikuttavan kielteisesti liikuntaan ja fyysiseen aktiivisuuteen. 39 prosenttia vastaajista ilmoittaa sen heikentävän unta, ja 33 prosenttia arvioi kivun nakertavan työpanosta. Ruotsissa vastaavat osuudet ovat suurempia: 51 prosenttia kokee kivun vaikuttavan kielteisesti liikuntaan ja fyysiseen aktiivisuuteen, samoin 51 prosenttia uneen, ja 40 prosenttia katsoo sen heikentävän työpanosta.

”Tulosten mukaan kipu kuormittaa myös sosiaalisia suhteita. Yli viidesosa suomalaisista vastaajista sanoo, että kipu vaikuttaa kielteisesti lähipiiriin, erityisesti kumppaniin (25 %), lapsiin (22 %) ja ystäviin (22 %). Ruotsissa vastaavat osuudet olivat vielä korkeampia”, kertoo Haleon Finlandin Brand Manager Emilia Marjanen.

Esimerkiksi Suomessa enemmistö niin naisista (65 %) kuin miehistä (54 %) kertoo kivun heikentävän mielialaa ja motivaatiota. Puolet suomalaisnaisista ja runsas kolmannes miehistä (36 %) sanookin tuntevansa usein surua tai turhautumista kivun vuoksi.

Lisätietoja kyselyistä: 

Prime teki Haleonin toimeksiannosta kyselytutkimuksen 18–80 -vuotiaiden suomalaisten keskuudessa. Yhteensä 1002 vastausta kerättiin 2. ja 9. huhtikuuta 2025 välisenä aikana. Tutkimustulokset edustavat Suomen väestöä sukupuolen, iän ja alueen osalta. United Minds puolestaan toteutti Haleonin toimeksiannosta kyselytutkimuksen 18–80 -vuotiaiden ruotsalaisten keskuudessa. Vastaajia oli yhteensä 1003, ja vastaukset kerättiin 4.–11. huhtikuuta 2025. Tulokset edustavat Ruotsin väestöä sukupuolen, iän ja alueen osalta. Aineistot kerättiin digitaalisilla kyselyillä, ja molemmissa kyselyissä vastaajat saatiin CINT-yhtiön kautta.

Haleon plc:

Haleon on johtava kansainvälinen kuluttajaterveysalan yritys, joka keskittyy täysin kuluttajien terveyteen ja hyvinvointiin. Meillä on selkeä tarkoitus: tuottaa parempaa jokapäiväistä terveyttä inhimillisesti. Miljardeille ihmisille ympäri maailmaa.

Vahvat tuotemerkkimme kuten Panadol, Voltaren, Otrivin, Multi-tabs, Sensodyne ja Parodontax ovat tärkeässä roolissa kuluttajien itsehoidon ja hyvinvoinnin tukemisessa myös Suomessa. Haleonin tuotteet perustuvat tieteeseen, jatkuvaan innovaatioon ja syvälliseen ymmärrykseen ihmisten tarpeista. Lisätietoja osoitteessa www.haleon.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Haleon Finland Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye