Fingrid Oyj

Fingrid selvittää kantaverkkomaksurakenteen uudistamista verkon käytön tehostamiseksi

Jaa

Fingrid on työstänyt jatkoa kesän 2024 muutosehdotuksille kantaverkkomaksujen rakenteeseen. Uudessa julkaisussa esitetään kantaverkkopalvelumaksujen eli kantaverkon siirtomaksujen kehitysehdotuksia ja tehdään tilannepäivitys aiempiin muutosehdotuksiin. Sidosryhmiltä toivotaan näkemyksiä ehdotuksista niiden jatkotyöstä varten; palautetta voi jättää tammikuun 2026 loppuun asti.

Fingrid
Fingrid

Kantaverkkomaksujen rakenne on ollut pääosin muuttumaton viime vuosikymmenien ajan. Samaan aikaan sähköjärjestelmä on muuttunut valtavasti. Fingridin tavoitteena on uudistaa maksurakenteita ja luoda kannusteita siirtoverkon tehokkaampaan käyttöön. Tällöin samalla verkolla pystyttäisiin palvelemaan useampia asiakkaita ja investointitarpeita hillittäisiin. Kantaverkkoon voitaisiin liittää lisää sähkön kulutusta ja tuotantoa vähemmillä verkkoinvestoinneilla ja nopeammin. Näin myös edesautettaisiin kaikilta verkon käyttäjiltä perittävien siirtomaksujen kustannustehokkuutta sekä lisättäisiin maksurakenteen aiheuttamisperiaatteenmukaisuutta, kustannusvastaavuutta ja läpinäkyvyyttä - eli maksuperusteiden reiluutta.

Kantaverkon liittymismaksu-uudistukselle ei löytynyt toteutuskelpoista ratkaisua, seuraavaksi Fingrid selvittää sijaintiperusteisia kantaverkkopalvelumaksuja

Kesällä 2024 Fingridin esittämässä liittymismaksu-uudistuksessa ajatuksena oli, että nykyisen kaltaisen liittymismaksun lisäksi liittyjältä veloitettaisiin jatkossa liityntätehoon perustuva alueellinen tehomaksu. Uudella maksulla katettaisiin laajempia verkon vahvistuskustannuksia, joita liitynnän toteuttaminen edellyttää. Näin vahvistettaisiin aiheuttamisperiaatteen toteutumista sekä luotaisiin kannusteita sijoittaa uutta sähkön kulutusta ja tuotantoa lähemmäksi toisiaan.

Fingridin ja Energiaviraston välisissä keskusteluissa ei kuitenkaan ole löytynyt yhteistä näkemystä jakeluverkkoihin liittyvien hankkeiden käsittelystä. Siksi Fingrid on päätynyt siihen, ettei liittymismaksu-uudistuksen toteuttamiselle ole edellytyksiä.

Liittymismaksu-uudistuksen sijaan Fingrid selvittää nyt sijaintiperusteisten kantaverkkopalvelumaksujen käyttöönottoa. Nykyisin kantaverkkopalvelumaksut ovat samat koko Suomessa. Sijoittumissignaalit hinnoittelussa olisivat markkinaehtoinen ja tehokas keino hillitä kantaverkon investointitarpeita kuten myös verkonkäyttäjiltä perittäviä kokonaiskustannuksia, samalla tehden maksuista kustannusvastaavampia.

Viisi kantaverkkopalvelumaksujen kehitysehdotusta

Esitettyjen uusien kantaverkkopalvelumaksuja koskevien kehitysehdotusten lähtökohtana on ollut maksurakenne, jolla vahvistettaisiin kustannusvastaavuutta ja lisättäisiin läpinäkyvyyttä kantaverkkopalvelun kulujen kattamisessa. Näiden ehdotusten toteutuessa kantaverkkopalvelumaksujen rakenne uudistuisi perinpohjaisesti:

  1. Kantaverkkopalvelulaskutus tuntitasolta varttitasolle.
  2. Nykyistä tehoperusteisempi laskutus ja laskutusrajapinnan painottaminen kantaverkon liittymispisteelle.
  3. Häviömaksut kantaverkosta otto- ja antomaksujen tilalle, mahdollisesti alueellisina.
  4. Pohdittavaksi jännitekohtainen hinnoittelu.
  5. Kokonaiskulutukseen ja -tuotantoon perustuva järjestelmäpalvelumaksu.


Seuraavaksi ehdotuksista kerätään palautetta tammikuun 2026 loppuun asti. Konsultaatiokysymykset ja ohjeet palautteen antoon on julkaistu sivuillamme (linkki alla) sekä oheisen liitteen sivulla 2. 

Fingrid tulee jatkotyöstämään kehitysehdotuksia konsultaatiopalautteen perusteella sekä julkaisemaan vaikutusarvioselvityksen niistä keväällä 2026. Tarkoituksena on tehdä päätöksiä kantaverkkopalvelumaksurakenteen uudistuksista kesään 2026 mennessä ja ottaa niitä käyttöön 1.1.2028.

Lisätietoja:

Jussi Jyrinsalo, johtaja, asiakkaat ja kantaverkkosuunnittelu, Fingrid Oyj, puh.  030 395 5118
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi

Konsultaatiokysymykset sekä selvitys kulutuksen ottotehomaksusta kantaverkossa on julkaistu sivuillamme (linkki alla)

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.

Fingrid välittää. Varmasti. 
www.fingrid.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye