Jari Lipsanen jatkaa Suomen Psykologiliiton puheenjohtajana
Jari Lipsanen jatkaa Suomen Psykologiliiton johdossa kauden 2026–2027. Lipsasen valitsi jatkokaudelle Psykologiliiton liittovaltuusto syyskokouksessaan 15.11.2025.

Jari Lipsanen jatkaa puheenjohtajana työskentelyä sen eteen, että Psykologiliitto kehittyy entistäkin vahvemmaksi psykologian ja psykologien edunvalvojaksi.
– Psykologiliitto on paitsi psykologien ammattiliitto, myös Suomen ainoa psykologien asiaa ammatillisesti yhteiskunnassa edistävä taho, Lipsanen korostaa.
Tarve psykologien osaamiselle yhteiskunnassa on laajaa. Erilaisten kriisien kanssa eläminen ja jatkuva muutos edellyttävät niin yksilöiltä kuin organisaatioilta sopeutumiskykyä ja resilienssiä, jonka pohjana on mielenterveys.
– Uskon, että psykologeilla ja psykologiatieteellä olisi paljon annettavaa kriisinkestävyyteen ja psykologiseen turvallisuuteen, jotka ovat tässä maailman tilanteessa koetuksella Lipsanen toteaa.
Suomen taloudellisen tilanne haastaa myös terveydenhuoltojärjestelmän ja mielenterveydenhoidon. Sosiaali- ja terveyspalveluissa onkin tarve tarkastella entistä kriittisemmin palvelujen tuottamia vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Myös työnjaon eri sote-alan ammattilaisten kesken on tuettava kustannustehokkuutta ja vaikuttavuutta.
– Psykologien osaaminen on hyödynnettävä sote-palveluissa tarkoituksenmukaisesti. Esimerkiksi erikoispsykologien osaamista voisi hyödyntää aiempaa vahvemmin, mistä on toimivia malleja esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa, Lipsanen kuvailee.
Tärkeä uudistus on Psykologiliiton ajama psykoterapeuttikoulutuksen kaksiportaisuus, jonka myötä psykologien tutkinto sisältäisi perustason psykoterapeuttikoulutuksen. Perustason koulutus antaisi valmiudet lyhytinterventioihin, joille on suuri tarve perustason mielenterveyspalveluissa ja lasten ja nuorten terapiatakuun toteutuksessa. Uudistus on kirjattu hallitusohjelmaan ja valmistelu etenee yhteistyössä ministeriön ja yliopistojen kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari LipsanenPuheenjohtajaSuomen Psykologiliitto ry
Puh:045 720 1097jari.lipsanen@psyli.fiKuvat
Suomen Psykologiliitto on psykologien ammattijärjestö. Psykologiliitto edistää jäsentensä palkka- ja ammatillisia etuja sekä työllisyyttä. Liitto pyrkii myös vaikuttamaan psykologeja ja mielenterveyttä koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Psykologiliitto
Professori Anne Mäkikangas on Vuoden psykologi 202530.10.2025 10:04:51 EET | Tiedote
Professori Anne Mäkikangas on valittu Vuoden psykologiksi 2025. Työelämän tutkimuskeskuksen johtajan ominta tutkimusaluetta ovat työhyvinvointi ja työuupumus. Mäkikankaan asiantuntemus on huomattu myös kansainvälisesti.
Psykologipäivät 2025 nostaa esiin psykologian roolin ajankohtaisissa yhteiskunnallisissa ilmiöissä30.10.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Mielenterveyden valtakunnallinen suurtapahtuma Psykologipäivät Helsingissä Finlandia-talossa 30.–31.10.2025.
Psykologin osaaminen on välttämätöntä nuoren edun varmistamiseksi lastensuojelussa13.6.2025 12:54:06 EEST | Tiedote
Kun tavoitteena on suojella lapsia ja nuoria sekä heidän psyykkistä hyvinvointiaan, on tarve psykologin erityisosaamiselle ilmeinen, toteaa Suomen Psykologiliitto lausunnossaan hallituksen esityksestä laiksi lastensuojelulain muuttamisesta.
Psykologien asiantuntemuksen vaikuttava kohdentaminen tukee Suomen hyvinvointi- ja työllisyystavoitteita17.5.2025 15:36:56 EEST | Tiedote
Suomessa ei tällä hetkellä hyödynnetä psykologien erityisasiantuntemusta täysimääräisesti. Jotta psykologien osaaminen tulisi parhaaseen mahdolliseen käyttöön, tulee tarkastella psykologien roolia eri organisaatioissa, toteaa kevätkokoukseensa 17.5.2025 kokoontunut Suomen Psykologiliiton liittovaltuusto.
Hyvän mielen Helsinki? Pormestariehdokkaat paneelissa mielenterveydestä13.3.2025 10:57:02 EET | Kutsu
Tervetuloa seuraamaan vaalien ainoaa mielenterveyspolitiikkaan keskittyvää paneelia! Paneeli järjestetään tiistaina 18.3. klo 17–18.30 keskustakirjasto Oodissa Saarikoski-matolla (3. kerros).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

