HJK Oy

Antton Nylund monivuotiseen sopimukseen HJK:n kanssa

Jaa

HJK:n oma kasvatti Antton Nylund on tehnyt vuoteen 2028 ulottuvan sopimuksen.

Eemil Kari / HJK

HJK on tehnyt vuoteen 2028 ulottuvan pelaajasopimuksen seuran oman kasvatin Antton Nylundin, 17, kanssa. Päättyneellä kaudella HJK Klubi 04:ssä pelannut Nylund nousee ensi kaudeksi tiiviimmin edustusjoukkueen rinkiin.

HJK:ta koko ikänsä edustanut Nylund aloitti pelaamisen HJK Töölön kaupunginosajoukkueessa, ja hän on siitä eteenpäin käynyt läpi koko HJK:n akatemiajoukkueputken. Viime vuonna hän nousi B-junioreista Klubi 04:n joukkueeseen ja pelasi 20 ottelua Ykkösliigassa tehden yhden maalin.

– Aloitin futiksen kolmevuotiaana HJK:n kesäleireillä ja futiskoulussa. Siitä lähtien olen ollut osa HJK:ta. Klubi on ollut aina läsnä elämässäni, ja se on aina ollut lähellä sydäntäni, Nylund sanoo.

Veikkausliiga-kauden päätöskierroksella KuPSia vastaan 9. marraskuuta Nylund teki debyyttinsä HJK:n edustusjoukkueessa. Hän pelasi avauskokoonpanossa 63 minuuttia. Ensi kaudelta hän toivoo lisää näytönpaikkoja, vaikka tietää taistelun peliajasta olevan kovaa.

– Haluan jatkaa kehittymistäni ja toiveenani on pelata Veikkausliigaa HJK:ssa. Tämä on minulle unelmien täyttymys, ja olen todella kiitollinen tehdystä työstä paitsi itselleni, myös kaikille valmentajille, jotka ovat olleet osa matkaa tähän asti.

HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen näkee Nylundissa potentiaalisen yksilön, jolla on edellytykset pelata liigassa tulevina vuosina.

– Haluamme kiinnittää lupaavia nuoria pelaajiamme seuraan, ja Antton on yksi heistä, joilla on suuri potentiaali. Hän on kehittynyt huimasti vuoden aikana Klubi 04:ssä, mikä osoittaa hyvää työtä, mitä Nollanelosessa tehdään. Tässä vaiheessa on tärkeää, että Anttonia ajetaan sisään edustusjoukkueeseen, jotta hän voi jatkaa kehittymistä entistä vaativammassa ympäristössä, Vuorinen sanoo.

Ison maailman menoa Nylund on jo päässyt maistamaan eurokentillä. Tänä syksynä hän on ollut osa HJK:n U19-joukkuetta, joka venyi hienoon päänahkaan kaatamalla viime vuonna nuorten Mestarien liigan eli UEFA Youth Leaguen finaaliin asti edenneen Trabzonsporin yhteismaalein 3–2. Turkista haetun 1–0-vierasvoiton myötä HJK etenee ensimmäisenä suomalaisjoukkueena Youth Leaguen kolmannelle kierrokselle.

– Siellä [Trabzonissa] oli loistava tunnelma koko pelin ajan. Fanit vihelsivät ja huusivat, tuntui siltä kuin oltaisiin isoissa peleissä. Siellä piti taistella kovaa, ja olemme todella tyytyväisiä, että pääsimme jatkoon.

Nylund on toisen sukupolven Klubi-pelaaja. Hänen isänsä, HJK:n Hall of Fame -pelaaja numero 26, Ville Nylund pelasi vuosien 1997–2006 välillä yli 200 ottelua HJK:n paidassa. ”Nulli” muun muassa pelasi täydet minuutit kaikissa kuudessa Mestarien liigan lohkovaiheen pelissä syksyllä 1998, kun HJK teki suomalaista jalkapallohistoriaa etenemällä lohkoihin asti. Kotona Anttonin on ollut helppo ammentaa oppeja jalkapalloammattilaisen arjesta isältään.

– Saan kotona paljon tukea faijalta. Käymme useasti pelejä läpi ja mietimme yhdessä, mitä voisi joskus tehdä eri tavalla. Saan häneltä paljon oppia muutenkin elämästä ja tietenkin myös urheilijan elämästä, Nylund kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HJK Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye