SDP EDUSKUNTA

SDP:n Timo Suhonen: Miksi hallituksella on sokea piste työmarkkinarikollisuuden kohdalla?

14.11.2025 13:41:24 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Suomessa on jälleen paljastunut uusi ulkomaisten työntekijöiden riistoon liittyvä rikosepäily, kun kymmenet nepalilaiset metsurit ovat joutuneet maksamaan kynnysrahoja ja työskentellet huonoissa oloissa ilman palkkaa. Miksi hallitus kohtelee työmarkkinarikollisia silkkihansikkain sen sijaan, että kiristäisi rangaistuksia, SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen ihmettelee.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

- Oikeusministeri Meri ylpeilee toistuvasti sillä, miten rangaistuksia kovennetaan tällä hallituskaudella. Kuitenkaan työmarkkinoilla tapahtuva hyväksikäyttö eli työntekijöiden riisto ei ole asia, joka tätä hallitusta tai ministeriä huolettaisi. Kaikesta päätellen työmarkkinarikollisuus on kannattavaa toimintaa, sillä kiinnijäämisen riski on pieni ja rangaistukset ovat lieviä. Tämä hallitus tuskin tätä epäkohtaa korjaa, Suhonen huomauttaa.

- Viimeksi Turun telakalla paljastuneiden rikosten kohdalla hallituksessa lausuttiin huolipuhetta, mutta huoli ei ole vieläkään muuttunut teoiksi. Missä viipyy esimerkiksi esitys alipalkkauksen kriminalisoimisesta? Missä ovat konkreettiset toimet tilanteen korjaamiseksi, oikeusministeri Meri ja työministeri Marttinen, Suhonen kysyy.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Juha Viitala: Työllisyyslupaukset pettivät, työttömyys kasvaa Satakunnassa22.9.2026 16:46:27 EEST | Tiedote

Satakuntalainen SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on erittäin huolissaan Satakunnan työttömyystilanteesta ja vaatii hallitukselta toimia työllisyyden edistämiseksi. Satakunnassa oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan elokuun lopussa noin 11 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 850 enemmän kuin vuotta aiemmin. Viitala muistuttaa, että Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan heikoimpia viime vuosina.

SDP:n Helena Marttila: Kokoomus joustaa aborttioikeudesta – pääministeripuolueelle naisen oikeudet ovat neuvottelukysymys22.9.2026 14:38:57 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Helena Marttilan mukaan kokoomus myöntää itse, että aborttimaksuista on kyse arvokiistasta. Kokoomuksen Oskari Valtolan mukaan hallituspuolueilla on asiasta erilaisia näkemyksiä ja maksuihin on jouduttu tekemään kompromissi. Käytännössä pääministeripuolue on siis hyväksynyt sen, että omasta päätöksestä tehtävä abortti voidaan jatkossa hinnoitella eri tavalla.

SDP:n Suhonen: Orpon riemu outoon valoon Itä-Suomessa22.9.2026 14:21:49 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpo riemuitsi tänään eduskunnassa työllisyysluvuista ja totesi päivän olevan ”synkkä päivä kaikille opposition pessimisteille”. SDP:n kansanedustaja Timo Suhosen mukaan Itä-Suomen työttömyysluvut kertovat kuitenkin aivan toisenlaisesta tilanteesta: Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodessa 612 henkilöllä ja nuorisotyöttömyys on noussut 2 032 nuoreen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye