Jyväskylän yliopisto

Elomatic ja Jyväskylän yliopisto solmivat kumppanuuden: pääpaino turvallisuusteknologiassa

18.11.2025 09:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa

Konsultointi- ja suunnitteluyritys Elomatic ja Jyväskylän yliopisto aloittavat tiiviin yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa osaamista, edistää tiedonvaihtoa ja kasvattaa Jyväskylän alueen elinvoimaa. Kumppanuus keskittyy muun muassa turvallisuusteknologian osaamisen (CBRNE) kehittämiseen.

Rehtori Jari Ojala ja toimitusjohtaja Tom Lind.
Rehtori Jari Ojala ja toimitusjohtaja Tom Lind. Tiina Salminen/Jyväskylän yliopisto

Sopimuksen allekirjoittivat Jyväskylässä 13. marraskuuta Elomaticin toimitusjohtaja Tom Lind ja Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala.

Kumppanuuden keskiössä on vuonna 2026 käynnistyvä turvallisuusteknologian koulutusohjelma, joka tuo alan viimeisimmän tiedon suoraan teollisuuden käyttöön. Tämä on keskeistä vihreän siirtymän toteuttamisessa, sillä esimerkiksi vedyn turvallinen käyttö vaatii tarkkaa tietoa prosesseista ja turvaetäisyyksistä.

Turvallisuusteknologian lisäksi kumppanuuden pääalueita ovat luonnontieteet (kemia, fysiikka ja ympäristöteknologia) sekä digitalisaatio ja uudet teknologiat, kuten tekoäly, data-analytiikka ja peliteollisuus.

Kumppanuus vahvistaa opiskelijoiden sujuvaa siirtymistä työelämään ja parantaa osaavan työvoiman saatavuutta Jyväskylän seudulla. Lisäksi se tarjoaa molempien organisaatioiden henkilöstölle mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen, tukee yhteistä viestintää ja luo toimintamallin tiedonvaihdolle.

”Yhteistyömme tukee Elomaticin strategiaa monella tavalla”, selittää Lind. ”Pysymme kehityksen etulinjassa, ruokimme innovaatioita tuomalla yhteen erilaisia näkökulmia ja avaamme ihmisillemme uusia oppimispolkuja. Uskon, että pitkäjänteinen kumppanuus hyödyttää molempia osapuolia.”

“Kumppanuus Elomaticin kanssa avaa uusia mahdollisuuksia nykyisiin vahvuuksiimme ja osaamiseemme murrosteknologioiden tutkimuksessa ja koulutuksessa. Yhteistyö myös vahvistaa Jyväskylän seudun korkeakouluvetoista innovaatioekosysteemiä”, Ojala iloitsee.

Lisätietoja:

Piia Leinonen Viestintäjohtaja, Elomatic +358 40 350 3719 piia.leinonen@elomatic.com

Jarkko Pirkkalainen Kehitysjohtaja, Jyväskylän yliopisto +358 40 737 3364 jarkko.pirkkalainen@jyu.fi

Elomatic on suomalainen, maailmanlaajuisesti toimiva konsultointi- ja suunnitteluyritys, joka tarjoaa huipputason asiantuntijapalveluja, tuotteita ja avaimet käteen -ratkaisuja meri-, laivanrakennus-, kone-, energia-, prosessi- ja lääketeollisuudelle. Keskitymme jatkuvaan parantamiseen ja kestävään kehitykseen, ja olemme sitoutuneet suunnittelemaan ratkaisuja, jotka lisäävät ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Vuonna 1970 perustettu yritys on edelleen yksityisessä omistuksessa ja työllistää 1 300 ammattilaista. Asiakkaita Elomaticilla on yli 80 maassa eri puolilla maailmaa. www.elomatic.com

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote

Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.

Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.

Tutkimus: Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet elvyttävät sukunsa kieltä ja kulttuuriperintöä29.10.2026 10:08:53 EET | Tiedote

Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet ottavat takaisin omaa kieltään ja kulttuuriaan, jotka monissa perheissä katosivat toisen maailmansodan ja evakkouden seurauksena. FM, YTM Pirja Hyyryläisen Jyväskylän yliopistossa tekemä väitöstutkimus osoittaa, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat nousseet keskeiseen rooliin karjalan kielen elvyttämisessä ja karjalaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamisessa.

Jyväskylän yliopisto mukana tutkimuksessa, joka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden elektroniikalle29.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote

Kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa oli mukana myös Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tim Kokkeler, on osoittanut uuden tavan tuottaa niin sanottuja spinvirtoja altermagneeteiksi kutsutuissa materiaaleissa. Nature-lehdessä julkaistu tutkimus syventää ymmärrystä tämän uuden materiaaliluokan ominaisuuksista ja voi tulevaisuudessa edistää esimerkiksi energiatehokkaampien elektronisten laitteiden kehittämistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye