Minja Koskela jatkaa vasemmistoliiton puheenjohtajana
15.11.2025 09:23:11 EET | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton puoluekokous alkoi pe 14.11. etäosuudella. Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi asetettiin määräaikaan mennessä yksi ehdokas, nykyinen puheenjohtaja Minja Koskela. Koska vastaehdokkaita ei tullut, Koskela valitaan jatkokaudelle viikon kuluttua lauantaina 22.11. Vantaalla vasemmistoliiton puoluekokouksessa.
-Olen toiminut vuoden tehtävässäni ja on todella suuri kunnia jatkaa upean liikkeemme puheenjohtajana. Orpon ja Purran hallituksen aiheuttaman sekasorron keskellä vasemmistoliiton tehtävä on tarjota ihmisille näkymä siihen, että tulevaisuus on parempi ja vaihtoehtoja on, Koskela sanoo.
-Hallitus on perustellut leikkauspolitiikkaansa valtion velkaantumisella. Samalla velkaantuminen kuitenkin kiihtyy, hyvätuloisille on annettu veronalennuksia ja esimerkiksi työttömiltä, yksinhuoltajilta ja opiskelijoilta on leikattu rankasti. Voimme valita myös toisin ja tehdä tulevaisuudesta paremman, Koskela painottaa.
Vasemmistoliiton puoluekokous alkoi pe 14.11. etäosuudella. Puoluekokousta jatketaan lähiosuudella 21.11.-23.11. Vantaalla kulttuuritalo Martinuksessa (Martinlaaksontie 36 A 01620 Vantaa).
Lisätietoja puoluekokouksesta löydät verkkosivuiltamme: vasemmisto.fi/puoluekokous
Yhteyshenkilöt
Minja Koskelakansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja
Puh:050 549 9632minja.koskela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Mai Kivelä: Hallituksen lakiesitys lyhytvuokrauksen ongelmiin puuttumiseksi jäi täysin hampaattomaksi5.11.2026 12:27:02 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä jätti tänään ympäristövaliokunnassa yhdessä oppositiokollegoidensa kanssa vastalauseen hallituksen esitykseen, jonka tarkoituksena oli puuttua lyhytvuokrauksen ongelmiin.
Honkasalo vaatii Helsingin tekoälyn käytölle selkeitä pelisääntöjä valtuustoaloitteella5.11.2026 09:50:03 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin tekoälyn käyttö kasvaa, mutta sen pelisäännöt ja vaikutukset kaupunkilaisten oikeuksiin ovat epäselvät. Kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Veronika Honkasalon valtuustoaloitteessa vaaditaan Helsingin kaupunkia selvittämään perusteellisesti, miten tekoälyä käytetään kaupungin eri toimialoilla ja miten sen käyttöä valvotaan ja rajataan.
Pia Lohikoski: Vasemmistoliitto ei kannata tasokokeita perusopetukseen5.11.2026 09:30:07 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee tänään tarkastusvaliokunnan mietintöä perusopetuksen oppimistuloksista, mahdollisuuksien tasa-arvosta ja rahoituksesta. Tarkastusvaliokunta ehdottaa Suomeen kansallisia kokeita, jolla tarkoitetaan koko ikäluokalle järjestettävää, pakollista valtakunnallista tasokoetta tietyissä oppiaineissa. Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski ihmettelee, miksi sivistysvaliokunnan kriittinen kanta kansallisiin kokeisiin on ohitettu.
Timo Furuholm: Keinoja köyhyyskriisin ratkaisemiseksi kyllä löytyisi3.11.2026 14:30:00 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Timo Furuholm arvostelee oikeistohallitusta köyhyysongelman pahentamisesta. Furuholm piti vasemmistoliiton ryhmäpuheen, kun eduskunta keskusteli elämisen kustannuksia koskevasta opposition välikysymyksestä.
Mai Kivelä: Suomen on tutkittava ovatko Israelin armeijassa taistelevat suomalaiset syyllistyneet sotarikoksiin29.10.2026 12:08:40 EET | Tiedote
Mediatietojen mukaan Israelin armeijassa (IDF) on palvellut Gazan sodan aikana kymmeniä Suomen kansalaisia. Vasemmistoliiton kansanedustajan Mai Kivelän mukaan on aloittava viranomaistutkinta siitä, ovatko Suomen kansalaiset voineet syyllistyä sotarikoksiin Gazassa, jossa kansanmurha edelleen jatkuu tulitauosta huolimatta. Hän jätti asiasta tänään kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme