Fliiga

Taas takaa ohi – SSRA:lla täydellinen viikonloppu Turussa

Jaa

SSRA:lla oli Turussa täydellinen viikonloppu, kun eilinen TPS:n kaataminen sai tänään jatkokseen 8–4-voiton FBC Loistosta. Myös resepti oli sama, sillä eilen 0–4:stä nousseet oululaiset käänsivät tänään voitoksi 1–4-tappioaseman.

Kahdesti osuneet Sofia Pykäläinen ja Viola Vainio laukoivat FBC Turun jo avauserässä 4–1-johtoon, mutta harva olisi silloin arvannut, että maaleja tekisi enää SSRA. Riina Baerin kavennus tolpasta pomppineesta pallosta syntyi jo ennen erätaukoa, ja toisessa erässä nostivat kahdesti osunut Liinu Koivisto sekä Jonna-Liina Varis SSRA:n jo johtoon. Hanna Niemelä kasvatti eroa onnekkaalla rystylaukauksella pelin viimeisellä kympillä, ja Liinu Koiviston kolmas osuma sekä Josefiina Nissilän maali syntyivät tyhjään Loisto-verkkoon. Maalinsa lisäksi Nissilä kirjautti neljä syöttöpistettä.

Mestari Classic oli kokenut lauantaina shokkitappion Suomen Cupissa SaiPan pudotettua tamperelaiset jatkosta, mutta heti tänään oli takaisinmaksun aika samojen joukkueiden liigakohtaamisessa. Classic voitti lopulta 13-2.

Avauserässä SaiPan Saana Kurvinen vielä kuittasi Zara Gauffin-Kausteen onnekkaan avausmaalin, mutta jo ennen ensimmäistä taukoa Veera VileniusMira Sikala rangaistuslaukauksesta, Vilja Kuutniemi ja Minttu Kotamäki olivat takoneet taululle lukemat 5-1. Toisenkin erän Classic vei samoin 5-1, ja kolmannessa SaiPan verkko heilahti vielä kolmesti. Vilja Kuutniemi (4+1), Veera Vilenius (2+2) ja Zara Gauffin-Kauste (1+2) olivat murskajaisten pistekärjet.

TPS:llä on liigakärjessä 23 ja Classicilla, EräViikingeillä sekä SB-Prolla 22 pistettä.

Sarja jatkuu ensi lauantaina täydellä kierroksella SaiPa–TPS, PSS–FBC Loisto, SSRA–Classic, Koovee–Pirkat, SB-Pro–EräViikingit ja Northern Stars–ÅIF.

F-liigan sunnuntain ainoassa miesten ottelussa Westend Indians pääsi kahden liigatappion jälkeen nauttimaan taas voitosta, kun se kaatoi vieraskentällä Nurmon Jymyn 5-3. Samalla Indians nousi tasapisteisiin sarjassa kolmantena olevan Classicin kanssa.

Indiansin avauserän kahden maalin johto syntyi harvinaisella tavalla, kun joukkue sai 2+2 minuutin rangaistuksen ja iski sen aikana peräti kaksi näyttävää alivoimamaalia. Ensin viimeisteli Joonatan Lindholm läpiajosta ja sitten Jani Rauhala etuyläkulmaan. Jymyn avausosuman laukoi Karri Vaarala hänkin alivoimalla, mutta toisessa erässä Indians karkasi 3–1-johtoon Leevi Aurasen rebound-osumalla. Päätösjaksolla joukkueet osuivat sitten vuorotahtiin, kun ensin Christian Remes ja sitten Niko Einiö kasvattivat vieraiden etumatkan kolmeen maaliin ja ensin Kalle Vaarala ja sitten kuudella viittä vastaan Karri Vaarala taas kavensivat eron kahteen.

Yhden syksyn kymmenestä ottelustaan voittanut Jymy jatkaa sarjassa toiseksi viimeisenä.

Sarja jatkuu heti maanantaina Nokialla ottelulla Nokian KrP–FBC Turku.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fliiga

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye