Suomen Akatemialta huomattava rahoitus alueellisen tutkimus- ja kehitystoiminnan vahvistamiseksi
24.11.2025 10:07:51 EET | Suomen Akatemia | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt lähes 15 miljoonaa euroa paikallisille tutkimusinfrastruktuureille alueellisen T&K-toiminnan vahvistamiseksi. Rahoitus jakaantuu kymmenelle tutkimusinfrastruktuurille. Yhteensä rahoitus kattaa 18 osahanketta.
Paikalliset tutkimusinfrastruktuurit alueellisen T&K-toiminnan vahvistamiseksi -rahoitushaku perustui valtion vuoden 2025 talousarvioon, jossa osoitettiin rahoitusta valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen monivuotisen suunnitelman toteuttamiseen. Rahoituksella vahvistetaan vaikuttavaa tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä tiedon hyödyntämistä ja eri toimijoiden yhteistyötä.
Rahoitettujen tutkimusinfrastruktuurihankkeiden avulla on tarkoitus edistää alueellista elinvoimaisuutta ja kunnianhimoista T&K-toimintaa. Rahoitusta suunnattiinkin korkeatasoista soveltavaa tutkimusta tekeville tutkimusorganisaatioille. Hankkeet käynnistyvät 1.1.2026 ja kestävät kolme vuotta.
Tutkimuksen hyödyntämisen jaosto piti rahoitettuja hakemuksia hyvin korkeatasoisina. Parhaiten menestyneissä hakemuksissa kuvattiin tutkimusalasta riippumatta erityisen hyvin, millainen vaikuttavuus niillä on alueellisesti. Erinomaisen arvosanan – eli arvosanan viisi tai kuusi – sai 36 prosenttia kaikista hakemuksista. Vain puolet erinomaiseksi arvioiduista hakemuksista pystyttiin rahoittamaan. Kokonaisuudessaan rahoituksen sai 18 prosenttia hakemuksista.
"Oli palkitsevaa nähdä näin suuri määrä laadukkaita hakemuksia. Tutkimusinfrastruktuurit ovat keskeinen osa T&K-toiminnan kenttää tutkimuksen mahdollistajina sekä osaajien houkuttelijoina", toteaa tutkimuksen hyödyntämisen jaoston puheenjohtaja, ohjelmajohtaja Jarkko Pellikka.
Lisätietoja
- rahoituspäätökset tiedejatutkimus.fi:ssä
- Yhteydenotot ensisijaisesti päätöksen esittelijään tai Suomen Akatemian Kysymykset ja palaute -lomakkeella: aka.fi/kysy
- 2025 Temaattiset tutkimusinfrastruktuurit: Paikalliset tutkimusinfrastruktuurit alueellisen T&K-toiminnan vahvistamiseksi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka Rautioviestintäasiantuntija
Suomen Akatemia
www.aka.fi
Suomen Akatemia
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2025 rahoitamme tutkimusta lähes 515 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Fler internationella toppforskare till finländska universitet tack vare finansiering från Finlands Akademi2.6.2026 14:22:43 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beviljat finländska universitet sammanlagt 22,5 miljoner euro för att rekrytera högt kvalificerade internationella forskare. Genom finansieringen flyttar nio internationella forskare till finländska universitet för att tillträda professurer. Akademins satsning på att rekrytera toppexperter till Finland är betydande även i internationell jämförelse.
Suomen Akatemian rahoitus tuo lisää kansainvälisiä huippututkijoita suomalaisiin yliopistoihin2.6.2026 14:22:43 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt yhteensä 22,5 miljoonaa euroa Suomen ulkopuolelta kutsuttavien korkeatasoisten tutkijoiden rekrytoimiseen. Rahoitus mahdollistaa yhdeksän kansainvälisen tutkijan siirtymisen suomalaisiin yliopistoihin professorin tehtäviin. Akatemian panostus huippuosaajien rekrytoimiseksi Suomeen on kansainvälisestikin vertailtuna huomattava.
Funding by Research Council of Finland brings next batch of top international researchers to Finnish universities2.6.2026 14:22:43 EEST | Press release
The Research Council of Finland (RCF) has granted Finnish universities a total of 22.5 million euros to recruit high-level researchers from outside Finland. The funding will enable nine international researchers to transfer to Finnish universities as professors. The RCF’s investment in recruiting top experts to Finland is significant even by international standards.
Beslut klara: Finlands Akademi finansierar idrottsforskningsprojekt5.5.2026 09:18:10 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beslutat att finansiera fyra separata projekt och ett projektkonsortium inom akademiprogrammet för idrottsforskning (ACTIVE). Finansieringen uppgår till sammanlagt 2,45 miljoner euro. ACTIVE-programmet främjar forskningens kvalitet, förnyelse och genomslag inom fysisk aktivitet, motion och idrott. Det kom in 49 ansökningar om en total summa på nästan 24,4 miljoner euro. Ansökningarna bedömdes av en internationell expertpanel.
Rahoituspäätökset liikuntatutkimuksen hankkeille tehty5.5.2026 09:18:10 EEST | Tiedote
Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelmassa (ACTIVE) myönnettiin tänä vuonna rahoitusta yhteensä 2,45 miljoonaa euroa neljälle erillishankkeelle ja yhdelle hankekokonaisuudelle. Ohjelma edistää fyysiseen aktiivisuuteen, liikuntaan ja urheiluun liittyvän tutkimuksen laatua, uusiutumista ja vaikuttavuutta. Hakemuksia saatiin tällä kertaa 49, ja rahoitusta haettiin lähes 24,4 miljoonalla eurolla. Hakemukset arvioitiin kansainvälisessä vertaisarviointipaneelissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme