Tapiolan kirkko täyttää 60 vuotta – paikalliset paljastavat rakkaimmat muistonsa kirkosta
18.11.2025 08:00:00 EET | Espoon seurakuntayhtymä | Uutinen
Tapiolan uniikki betonikirkko herättää tunteita. Osalle espoolaisista se on rakkautta ensisilmäyksellä, osa on kiintynyt kotikirkkoonsa hiljalleen. Ruusuvuoren arkkitehtuurin helmi täyttää ensimmäisenä adventtina 60 vuotta. Kirkon juhlaviikoilla on luvassa näyttely paikallisten kirkkomuistoista sekä peruskorjauksen arkkitehti Riitta Tuomiston luento.

Tapiolan kirkon vuonna 2022 valmistunut peruskorjaus oli ehdolla vuoden 2024 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi. Tapiolan kirkkoherra Päivi Linnoista on aina puhutellut omassa kotikirkossaan sen eleettömyys.
– Tänne voi pujahtaa kaikessa rauhassa, ja kynnystä ei ole ollenkaan. Minusta se on puhutteleva ajatus, että kirkkoon, Jumalan luokse voi tulla kuka hyvänsä, minkäänlaisia ehtoja ei aseta, kertoo Päivi Linnoinen jo vuonna 2014 tehdyssä Helsingin Sanomien videohaastattelussa.
Tuolloin Tapiolan kirkko oli toisella sijalla Helsingin Sanomien vuoden 2014 Suomen rumin kirkko -äänestyksessä.
Tapiolan kirkon pelkistyneisyys tuo esiin pienetkin yksityiskohdat
Päivi Linnoinen toteaa, että kirkon pelkistyneisyys tuo esiin korostuneesti valon ja liikkeen.
– Tapiolan kirkko on niin pelkistetty, että siellä voi havaita pienenkin liikahduksen. Monia koskettaa valon laskeutuminen alttarille ylhäältä kattoikkunoista. Monelle harmaa tiiliseinä ja alttari on mietiskelyn ja rauhoittumisen kohde.
– Koska kirkkosali on niin pelkistetty, niin koko ajan tulee panostaa siihen, että itse sisältö on puhuttelevaa ja mielekästä. Tapiolan kirkko onkin suosittu konsertti- ja jumalanpalveluskirkko.
Linnoista koskettaa myös tilan avoimuus.
– Itselleni tärkeätä on se, että kirkkosalin tila on niin avoin, että sinne ei voi mennä piiloon mihinkään pylvään taakse, vaan voit luottaa siihen, että Jumala näkee ja tuntee sinut ja jäädä siihen hänen turviinsa, luonnehtii Linnoinen luostarimaista kirkkoa.
Kahvila Valo kokoaa yhteen kaikenikäiset
Tapiolan kirkon kuutioimaisen harmaa ulkomuoto houkuttelee kurkistamaan sisään, mitähän siellä on? Keskeisen sijainnin lisäksi peruskorjauksessa tehty uusi sisäänkäynti on tehnyt kirkkoon piipahtamisesta vaivattomampaa. Tapiolan kirkko on kohtaamispaikka, joka on avoinna joka päivä aamusta iltaan. Peruskorjauksessa kirkon olohuonemaisuus lisääntyi entisestään.
– Kirkon uudelta puolelta purettiin seiniä ja haluttiin tuoda eri ikäiset omista kokoontumistiloistaan yhteen. Kahvila Valosta tulikin selkeä kohtaamispaikka. Sinne kokoontuu yhteen muskariperheitä kerhojen jälkeen kahville ja samalla myös esimerkiksi senioreita ennen Keskiviikkokerhoa. Valossa työskentelee myös useita kieliharjoittelijoita ja vapaaehtoisia.
Juhlaviikkojen ohjelmistosta kirkkoherra suosittelee Linjaman musiikkitilaisuutta, adventtikirkkoja sekä luentoa Aineettoman säilyttämisestä.
– Peruskorjauksen arkkitehti Tuomiston tilaisuus on kiinnostava, sillä Aarno Ruusuvuoren arkkitehtuuri yhdistää monia asioita Tapiolassa. Teemme yhteistyötä Weegee-talon ja siellä toimivien Espoon modernin taiteen museon Emman, Espoon kaupungin museon ja Etelä-Tapiolan lukion kanssa. WeeGee -talo on saman arkkitehdin kädenjälkeä ja Emma täyttää 20 vuotta ensi vuonna.
Rakkautta ensisilmäyksellä vai hidasta kiintymystä – Tapiolan kirkko herättää tunteita
Juhlaviikolla Tapiolan kirkon käytävällä on näyttely paikallisten muistoista ja valokuvista. Seurakuntalaiset ovat haastatelleet paikallisia ihmisiä. Monelle Tapiolan kirkko on erityinen.
"Tapiolan kirkkosali on minulle paikka, jossa tunnen Pyhän läsnäolon ja ison kuutiomaisen tilan valtavan voiman. Kuulun kirkon arkkitehtuurin vankkumattomiin ihailijoihin, nautin suuresti sen eleettömyydestä.
Korkealle kohoava etuseinä puhuttelee: "rajan taakse" en näe, en ollenkaan, elän vasta tätä maallista elämääni. Näkyvyyden peittävä seinä muistuttaa toisesta, salatusta todellisuudesta. Johonkin aikaan päivästä takaseinän ikkunat luovat tavattoman kauniita valoruutuja etuseinään.
Karunkauniissa kirkossamme on myös lämpöä: ystäviä ja hienoa henkilökuntaa."
Kristiina Alaja, Tapiola
”Ulkoisesti Tapiolan kirkko ei valitettavasti omaa silmääni kovasti miellytä, koska olen aiemmin elänyt suurien puukirkkojen läheisyydessä. Mutta jollain merkittävällä tavalla, kirkko on kuitenkin alkanut nykyisin näyttäytyä minulle sympaattisempana rakennuksena. Johtuu varmaan lämpimästä tunnelmasta ja ihanista muistoista, kuten lapsemme ristiäiset. Mielestäni on hienoa, että kirkko on keskellä ihmisiä, aivan Ainoan vieressä ja helposti lähestyttävissä. Aina on saanut kokea olevansa tervetullut kirkolle juuri sellaisena kun on. Vaikka väsyneenä ja homssuisena tunika-äitinä.”
Tyytyväinen seurakuntalainen
”Tapiolan kirkko vihittiin ensimmäisenä adventtisunnuntaina vuonna 1965. Olisin todella mielelläni halunnut olla mukana juhlajumalanpalveluksessa, mutta harmikseni sairastuin enkä päässyt kirkkoon. Tyttäreni lähti mieheni kanssa kirkolle. Tapiolan kirkon vihkiäiset televisioitiin. Niin tärkeää minulle oli olla mukana tilaisuudessa, että meille kotiin vuokrattiin televisio sitä varten, ja niin sain seurata kirkon vihkiäisiä.”
Vuonna 1958 Tapiolaan perheineen muuttanut, aktiivisesti seurakunnan toiminnassa ollut rouva
Muistoja Tapiolan kirkosta voi yhä lähettää juhlaviikkojen verkkosivuilla.
Juhlaviikot - Tapiolan kirkko 60 vuotta
Muistonäyttely
ti 25.11. – su 7.12. Tapiolan kirkon näyttelyseinällä.
Joulua kohti
la 29.11.
Adventtimyyjäiset klo 10–13
Ystävyysseurakuntien ilta – Evening of Friendship klo 16
Kansainvälinen rukoushetki klo 17.30
Ensimmäinen adventti
su 30.11.
Juhlamessu klo 10. Mukana Tapiolan kirkon kamarikuoro, lapsikuoro GospelKids ja lauluyhtye Laetificus. Liturgina on Ossi Tervonen, Päivi Linnoinen saarnaa. Piispa Kaisamari Hintikka osallistuu messuun.
Lasten adventtikirkko klo 15
Nuorten veisut kaikille klo 18
Linjama Goes Spiritual!
ti 2.12. klo 18. Messussa kuullaan Jyrki Linjaman sävellyksiä neljältä vuosikymmeneltä: sooloteoksia kirkon kolmella kosketinsoittimella sekä kolme laulusarjaa.
Aineettoman säilyttämistä - Tapiolan kirkon peruskorjaushankkeen esittely
su 7.12. klo 12. Kirkon peruskorjaushankkeen arkkitehti Riitta Tuomisto esittelee kirkkokiinteistön ratkaisuja. Tilaisuus kestää tunnin ja siinä on tilaa osallistujien kysymyksille ja kommenteille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi LinnoinenKirkkoherraTapiolan seurakunta
Puh:050 379 9038paivi.linnoinen@evl.fiKuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 156 053 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
The Espoo Parishes Grant Emergency Aid to Support Victims of the Venezuelan Earthquake29.6.2026 14:16:46 EEST | Press release
The Espoo Parishes have decided to allocate €30,000 in emergency aid to support the victims of the earthquake in Venezuela. The aid is distributed through the Finnish Evangelical Lutheran Mission.
Esbo församlingar ger katastrofhjälp till jordbävningsoffer i Venezuela29.6.2026 13:10:41 EEST | Pressmeddelande
Esbo församlingar har beslutat bevilja 30 000 euro i katastrofhjälp för att hjälpa jorbävningsoffer i Venezuela. Finska Missionssällskapet distribuerar hjälpen.
Espoon seurakunnilta katastrofiapua Venezuelan maanjäristyksen uhreille29.6.2026 12:41:12 EEST | Tiedote
Espoon seurakunnat ovat myöntäneet 30 000 euroa katastrofiapua Venezuelan maanjäristyksen uhrien auttamiseen. Apu toimitetaan perille Suomen Lähetysseuran kautta.
Elina Hellqvist on Tapiolan uusi kirkkoherra17.6.2026 08:03:38 EEST | Uutinen
Tapiolan evankelisluterilaisen seurakunnan seurakuntaneuvosto päätti 16.6. kokouksessaan valita Tapiolan seurakunnan kirkkoherraksi Elina Hellqvistin.
Elina Hellqvist är Hagalunds nya kyrkoherde17.6.2026 08:02:10 EEST | Nyheter
Församlingsrådet i den evangelisk-lutherska församlingen i Hagalund, Tapiolan seurakunta, beslutade vid sitt sammanträde 16.6 att välja Elina Hellqvist till kyrkoherde för Tapiolan seurakunta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme